Löydä paikkasi

Herättäjä-Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastuunkantamiseen seuraliikkeen hyväksi. Ilman aktiivisia, sitoutuneita henkilöitä yhdistyksen toiminta ei olisi mahdollista nykyisessä laajuudessa.

Ehtisitkö sinä antaa aikaasi toimintaamme kertaluontoisesti tai pidempään? Tai haluaisitko antaa talkoopanoksesi herättäjäjuhlien hyväksi? Entä onko sinulla idea, jota emme ymmärrä kysyä?

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella! Se ei vielä sido sinua mihinkään. Tarkempia tietoja talkootehtävistä lomakkeen alapuolella.


 

Olen kiinnostunut vapaaehtoistyöstä

  • Olen kiinnostunut erityisesti seuraavista vapaaehtoistehtävistä (voit valita useamman) *










Lyhytaikaisia vapaaehtoistehtäviä

* Pidä seurat

Seurojen järjestäminen kotona tai esimerkiksi seurakunnan tiloissa on herännäisyyden perustyötä. Herännäisseuroissa veisataan Siionin virsiä ja kootaan kolehti Herättäjä-Yhdistykselle. Seurojen järjestäjä varaa tilat, pyytää puhujat ja järjestää pientä tarjoilua. Seurat voi myös yhdistää vaikkapa syntymäpäiväjuhliin. Lue lisää seurojen järjestämisestä!

* Valokuvaa tai kirjoita

Hengellinen Kuukauslehti on 130 vuoden ajan ollut maanlaajuinen heränneiden yhdysside. Nykyisin nimellä Henki ilmestyvä lehti tarvitsee jatkuvasti kuvaajia ja kirjoittajia eri puolilta maata. Voit tehdä yhden jutun tai sitoutua olemaan käytettävissä pidemmän aikaa. 

* Tilaustalkoolainen

Haluaisitko auttaa uudistuneen Henki-lehden levikin lisäämisessä? Ryhdy tilaustalkoolaiseksi! Tilaustalkoolainen pitää Henki-lehteä esillä lähipiirissään, sosiaalisessa mediassa ja muissa sopivissa tilanteissa ja kerää uusia tilauksia. Lue lisää lehden omilta sivuilta!

* Päivitä sosiaalista mediaa

Erityisesti Herättäjä-Yhdistyksen Instagram- ja Facebook-tilit kaipaavat jatkuvasti kuvamateriaalia ja lyhyitä tekstiä eri puolilla maata järjestettävistä tapahtumista. Voitottaa päivitysvastuun esimerkiksi yhden tapahtuman tai vaikkapa viikon ajaksi, tai pidemmäksikin aikaa.

* Puhu seuroissa

Vuoden aikana Suomessa järjestetään noin 1300 herännäisseurat. Puhujia tarvitaan jatkuvasti eri puolilla maata. Körttiseuroissa puheiden sävy on rinnalla kulkijan ja puheet nousevat sanasta ja elämänkokemuksesta. Puhujiksi toivotaan eri ikäisiä, erilaisella elämänkokemuksella varustettuja ihmisiä. 

* Ilmoittaudu esiveisaajaksi

Ovatko Siionin virret sinulle tuttuja? Haluatko mielelläsi tukea veisuussa muitakin? Esiveisaajia tarvitaan seuroissa ja tapahtumissa. 


Pidempiaikaisia vapaaehtoistehtäviä

* Paikallisosastotoiminta

Paikallisosastot ovat Herättäjä-Yhdistyksen rekisteröimättömiä toimintaelimiä, joiden asioita hoitaa vuodeksi kerrallaan valittava paikallistoimikunta. Osastojen tehtävänä on järjestää seuroja kotipaikkakunnallaan, monesti yhteistyössä seurakunnan kanssa. Alueelliset paikallisosastojen kokoukset järjestetään yleensä syksyisin. Lue lisää täältä!

* Liity kuoroon

Herännäiskuoroja toimii ympäri Suomen.


Herättäjäjuhlat

Herättäjäjuhlien valmistelussa ja toteutuksessa tarvitaan runsaan talkoolaisjoukon työpanos. Sivustolta www.vapaaehtoistyö.fi voit ilmoittautua vapaisiin työtehtäviin. Lisätietoa tulevista herättäjäjuhlista on juhlien omilla kotisivuilla.