Siioninvirsiuudistus

Lisätietoa uudistuksesta
Vuoden 2016 Siionin virret vuoden 1972 laitoksessa
Virsisävelmät
Hengellisen Kuukauslehden Kysy uudistetuista Siionin virsistä -palsta

Siionin virsien historia juontaa juurensa 1700-luvulle asti. Ensimmäinen suomenkielinen laitos ilmestyi 1790, jolloin Elias Lagus suomensi 223 virttä sisältäneen Ruotsin herrnhutilaisten laulukirjan Sions sånger. Se oli heränneiden, rukoilevaisten ja myös lestadiolaisten käytössä runsaat sata vuotta, kunnes Wilhelmi Malmivaara julkaisi uudistamansa 158 virren version 1893.

Sittemmin kokoelmaa täydennettiin uusilla virsillä, kunnes vuonna 1971 hyväksyttiin käyttöön Jaakko Haavion tekemä toinen kokonaisuudistus. Sitä täydennettiin vuonna 2005 lisäviholla, jossa oli 53 virttä.

Samalla heräsi ajatus Siionin virsien kolmannesta kokonaisuudistuksesta, ja Herättäjä-Yhdistyksen musiikkitoimikunta teki siitä esityksensä yhdistyksen hallitukselle 2008. Tavoitteena oli tuoreuttaa Siionin virsien kielellistä ja teologista ilmaisua, tarkistaa sävelmiä erityisesti säestyksettömän seuraveisuun kannalta, tiivistää kokoelmaa ja selvittää uusien virsien tarve.

Kesällä 2009 luotiin uudistuksen periaatteet ja karsittiin kokoelman vähälle käytölle jääneitä virsiä. Sävelmien ja tekstien muokkaus käynnistyi loppuvuodesta 2010. Uudistusta kommentoi eri-ikäisistä ja eri puolilla Suomea asuvista veisaajista koottu palauteryhmä, minkä lisäksi yksittäisten veisaajien oli mahdollista antaa palautetta yhdistyksen verkkosivuilla julkaistuista versioista. Myös Hengellinen Kuukauslehti (nyk. Henki) seurasi ja esitteli uudistuksen etenemistä.

Toukokuussa 2016 kokonaisuus oli valmis. Palautteen perusteella kokoelmaa täydennettiin syksyllä vielä muutamilla virsillä. Hallitus hyväksyi Siionin virsien uuden laitoksen 29.10.2016. Kokoelmassa on 255 virttä ja 141 itsenäistä sävelmää, joista kansantoisintoja on 107.

Uudistetut Siionin virret otettiin käyttöön Nilsiän herättäjäjuhlilla heinäkuussa 2017.

Siionin virsien uudistustoimikunnan (SVUT) jäseniä olivat Simo Juntunen (pj. 2008–2014, 2016), Kaarlo Kalliala (pj. 2014–2015), Samuli Korkalainen (siht. 2008–2015), Kalle Hiltunen (siht. 2016), Ulla Tuovinen (sävelmäjaoston pj.), Jukka Hautala (tekstijaoston pj.) ja Kaisa Raittila.

Sävelmäjaostoon kuuluivat puheenjohtajan lisäksi Markku Kilpiö, Erkki Tuppurainen, Taina Sulkanen ja Samuli Korkalainen (siht.).

Tekstijaostossa olivat puheenjohtajan lisäksi Kalle Hiltunen (siht.), Kaisa Raittila ja Jaakko Löytty.