Toivon säteitä - hartaudeksi, huviksi ja hyödyksi (2023)

”ehkä pisaroista syntyy lopulta meri
yksittäisistä kivistä vahva muuri

minussa on muutoksen alku
meissä on muutoksen alku”

Herättäjä-Yhdistyksen uutuusteokseen Toivon säteitä — hartaudeksi, huviksi ja hyödyksi on koottu ajatuksia elämästä, uskosta, toivosta, ilosta, peloista, kaipauksesta. Kirja syntyi toiveesta saada nuorten tilaisuuksiin uutta materiaalia joko sellaisenaan luettavaksi tai työskentelyjen innoittajaksi. Kirja on samalla kurkistusikkuna kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nuorten ajatuksista.

Tämän kirjan kirjoittajat ovat pääasiassa nuoria. Lisäksi tekstejä on pyydetty nuorilta aikuisilta sekä nuorisotyötä tekeviltä. Jokainen sai valita aiheet muutamasta aihepiireistä. Muilta osin kirjoittajille annettiin vapaat kädet.

Tuloksena syntyi tekstejä, jotka heijastavat sitä, mitä liikkuu mielen päällä, hieman vereslihalla ja assosioidenkin. Kirjoitusten yhteyteen on liitetty ehdotuksia hengellisistä lauluista ja virsistä, jotka voisivat sopia laulettavaksi tekstin yhteyteen.

Saimme kokoelman, joka tulee riipaisevuudessaan lähelle, iholle ja sydämeen saakka.  Toivomme, että kirja jää elävöittämään ja rikastuttavat kaikkia, jotka kaipaavat ajatuksia jaettavaksi. Toivomme, että kirjoituksista välittyisi toivon säteitä epävarmuuden maailmassa, jossa haemme suuntaa nuorten rohkeudesta ja kohti käyvästä tavasta uskaltaa olla paljaana. 

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö viettää 50-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2023.
Toiminta katsotaan alkaneeksi ensimmäisen oman nuorisosihteerin palkkaamisesta 1973.

Tilaa kirja www.herattaja.fi tai puh. 0400 805 904.