57Taivainen tuomari

1. Taivainen tuomari,
oikea tuomioissa,
ei tuomiolta poissa
yksikään olla saa,
se kaikki saavuttaa.
Minua, Jeesus, estä
myös hengen kylmyydestä
ja auta valvomaan
niin, että voiton saan,
kun taistelussa näännyn,
puoleesi, Herra, käännyn.
Vain kuolemasi on
turvani verraton.

2. Nyt, Vapahtajani,
kuin lapsi edessäsi
lähellä sydäntäsi
hartaasti rukoilen:
puhdista saastainen.
Kun omatunto soimaa,
suo verestäsi voimaa,
ja pilkkakruunusi
suo kunniakseni,
niin että voisin jatkaa
iloisin mielin matkaa
ja kerran luonasi
riemuita iäti.

3. Siis palvelukseni
pyhitän Paimenelle,
hän johtaa laitumelle
laumansa suuren luo.
Hän minun olla suo
myös siellä hoidossansa.
Siunattu Herran kansa.
Sen keskuudessa saan
asua ainiaan.
Jeesusta, joka antoi
kaikkensa, ristin kantoi,
kaikkeni antaen
uskossa palvelen.

4. Siis aamen sanon nyt
ja veisaamasta lakkaan.
Ylistys Isän rakkaan
ei pääty kuitenkaan.
Näin vuoroin veisataan.
On Jumalalla valta.
Siis soikoon kaikkialta
nyt kiitos Isälle,
Pojalle, Hengelle.
Näin Kolminaisuus pyhä
ajasta aikaan yhä
hallitkoon kaikkia
maassa ja taivaassa.

Videoon

Tuntematon, suom. F. Axberg 1783, uud. W. Malmivaara 1893, H. Kivekäs 1971

Galleria

Äänitteet