Wilhelmi Malmivaaran elämäntyö maakunnallisen muistojuhlan aiheena Lapualla

Julkaistu 5.5.2022

Elämänuransa Malmivaara teki pappina, pisimpään Lapuan seurakunnan kirkkoherrana 1900–1922. Säätyvaltiopäivillä ja eduskunnassa hän oli ensin Suomalaisen puolueen ja myöhemmin Kansallisen kokoomuksen edustajana.

Vuonna 1888 Malmivaara perusti Hengellisen Kuukauslehden, joka ilmestyy edelleen Henki-nimellä. Hän oli perustamassa Kustannus-Osakeyhtiö Herättäjää 1892 ja Herättäjä-Yhdistystä 1912. Kustannusosakeyhtiön vuosikokouksen ympärille syntyivät herättäjäjuhlat, ja yhdistyksen avulla perustettiin Lapuan Karhunmäkeen Suomen ensimmäinen herännäiskansanopisto, jonka toiminta jatkuu STEP-koulutuksen Lapuan kampuksella. Vanhoissa opiston tiloissa toimii Vapaa-ajankeskus Wanha Karhunmäki.

Malmivaara oli myös virsirunoilija: nykyisessä virsikirjassa on kolme Malmivaaran omaa sekä useita hänen uudistamiaan virsiä. Rakastetuin lienee Oi Herra, jos mä matkamies maan (Siionin virret 251, virsikirja 631). Lisäksi Malmivaara uudisti koko Siionin virsien kokoelman 1893. Kirjoina hänen puheitaan ja muita kirjoituksiaan on julkaistu pelkästään Herättäjä-Yhdistyksen kustantamana yli 20 kirjaa.

Malmivaara-tutkija ja hiippakunnan piispa mukana

Wilhelmi Malmivaaran elämäntyötä muistetaan sunnuntaina 15.5. juhlapäivässä, jonka toteuttavat Herättäjä-Yhdistys, Lapuan tuomiokirkkoseurakunta ja Wanha Karhunmäki.

Päivä alkaa klo 10 sanajumalanpalveluksella, jossa saarnaa Matti Malmivaara. Ruokailun jälkeen Wilhelmi Malmivaarasta esitelmöi professori Ilkka Huhta. Seuroissa puhuvat mm. yksi Malmivaaran seuraajista eli Lapuan kirkkoherrana aiemmin toiminut piispa Matti Salomäki, pastori Teemu Leino ja Malmivaaran jälkipolviin kuuluva vapaa toimittaja Hannu Ranta. Päivän musiikista vastaa Karhunmäen seudun kuoro Paula Pääkkösen johdolla, ja Malmivaaran virren esittää Matti Ridanpään ryhmä.

Tilaisuuden ohjelma www.h-y.fi/malmivaara