Herättäjä-Yhdistys julkaisee verkossa 1400 kuvaa 1900-luvun herättäjäjuhlilta

Herättäjä-Yhdistys on julkaissut osoitteessa www.herattajajuhlat.fi/valokuvat peräti 1400 herättäjäjuhlavalokuvaa, joista vanhin on Nilsiästä vuodelta 1906, toistaiseksi viimeisimmät Joensuusta 1995.

Herättäjäjuhlat ovat olleet suurtapahtuma 1890-luvulta alkaen. Juhlilta onkin tallennettu monenlaista tietoa — kohtuullisen aikaisin myös valokuvia.

- 2010-luvun herättäjäjuhlien kuvia on julkaistu reaaliajassa juhlien verkkosivuilla, mutta vanhemmalta ajalta valokuva-arkistomme oli käytännössä järjestämätön eikä kokonaan sähköisesti saavutettavissa, kertoo herättäjäjuhlia järjestävän Herättäjä-Yhdistyksen viestintäsuunnittelija Kaisa Viitala.

Yhdistys sai Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolta apurahan herännäisyyden kuva-arkiston perustamiseen. Vuonna 2020 FM, rakennuskonservaattori Elina Syväoja työskenteli projektissa neljän kuukauden ajan. Työn määrästä kertoo paljon se, että hän ehti skannata, järjestää ja luetteloida vasta herättäjäjuhlien kuvat 90 vuoden ajalta.

- Tavoitteenamme on saada rahoitusta työn jatkamiselle, Kaisa Viitala toteaa. - Tässä vaiheessa haluamme kuitenkin jo ilahduttaa herättäjäjuhlien ystäviä julkaisemalla kuvat.

Herättäjä-Yhdistys on julkaissut osoitteessa www.herattajajuhlat.fi/valokuvat peräti 1400 herättäjäjuhlavalokuvaa, joista vanhin on Nilsiästä vuodelta 1906, toistaiseksi viimeisimmät Joensuusta 1995.

- Luonnollisesti kuvien määrä kasvaa, mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, Viitala kertoo. - Aivan kaikilta 1900-luvun alkuvuosilta ei kuvia ole ollenkaan, 1990-luvulta jo kymmenittäin.

Erikoisuutena Viitala kehottaa tutustumaan vuoden 1931 Viipurin herättäjäjuhlien muutamiin kuviin sekä selaamaan koko kuvasivustoa aikajärjestyksessä, jolloin huomaa maailman muutoksen.

- Vanhastaan herättäjäjuhlilla oli körttipukuista ”tummaa kansaa”, mutta vuosikymmenten saatossa puvustus kevenee, puhujakorokkeelle nousee myös naisia ja seurojen lisäksi tarjolla on monenlaista oheisohjelmaa.

Yksi kuitenkin pysyy vuosikymmenestä toiseen.

- Nuoria on ollut ja on edelleen juhlilla paljon. Se näkyy valokuvissakin.

Herättäjä-Yhdistys ottaa mielellään vastaan lisätietoa kuvien henkilöistä, paikoista ja tapahtumista. Sivulla on myös ohjeet, jos haluaa lahjoittaa herättäjäjuhlakuvia Yhdistykselle.