Herättäjä-Yhdistys piti vuosikokouksensa Tampereella

Kauhavalle heinäkuussa 2020 suunnitellut herättäjäjuhlat jouduttiin koronatilanteen vuoksi siirtämään vuodella, joten Herättäjä-Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tampereella Kalevan kirkossa lauantaina 12.9.

Herättäjäjuhlat ovat syntyneet Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä pidetyistä seuroista. Kauhavalle heinäkuussa 2020 suunnitellut herättäjäjuhlat jouduttiin koronatilanteen vuoksi siirtämään vuodella, joten Herättäjä-Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tampereella Kalevan kirkossa lauantaina 12.9. Kokoukseen osallistui 47 yhdistyksen jäsentä.

Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja, yhtymäjohtaja Tapani Rantala, kiittämällä lämpimästi Herättäjä-Yhdistyksen ystäviä siitä tuesta, jota kuluvan erikoisen vuoden aikana on saatu kokea.

- Tämänhetkinen toimintaympäristömme ja elämäntilanteemme on ennennäkemätön, hän totesi.

- Viime kuukaudet ovat olleet Herättäjä-Yhdistykselle taloudellinen ja toiminnallinen haaste. Samalla meillä on ollut mahdollisuus oppia toteuttamaan ja ottamaan vastaan uusia toimintamuotoja, kuten verkkoseurat tai etäherättäjäjuhlat.

Rantala muistutti sitaatista ”kirkon todellinen toimintaympäristö on kriisi”.

- Meidän on mietittävä, mitä sellaista me voimme yhdistyksenä tehdä, että sen kautta lähimmäistemme elämä tänä aikana helpottuisi.

Käydessään läpi vuoden 2019 vuosikertomusta Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen poimi päättyneen vuoden tapahtumista esiin Yhdistyksen päivitetyn strategian, nuorisotyön sekä Herättäjän Kirjakauppa Oy:n lopettaminen ja Yhdistyksen toimiston muuton uusiin tiloihin Lapualla.

- Uudessa strategiassamme Herättäjä-Yhdistyksen arvoina säilyvät toivo, rakkaus ja armollisuus, Juntunen totesi.

- Tältä pohjalta nousee missiomme rohkaista ja tukea ihmisiä elämään kristittyinä. Visiossamme herännäisyys on avaran armon ja matalan kynnyksen kristillisyyttä.

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön tapahtumiin osallistui 850 nuorta vuonna 2019. Rippikoulujen ja muiden leirien lisäksi nuoret toteuttavat omaa lehteä ja toiminnalla on omat verkkosivut.

- Leirimme ovat suosittuja: ensi kesän rippileirit ovat jo täynnä, Simo Juntunen kertoi.

Yli 70 vuotta Lapualla toiminut Herättäjän Kirjakauppa Oy sulki ovensa keväällä 2019. Syynä oli pitkään jatkunut taloudellinen kannattamattomuus ja osakeyhtiön oman pääoman loppuminen useista kehittämisyrityksistä huolimatta.  

- Kiinteistö, ns. Kosolan talo, myytiin kesällä, ja Herättäjä-Yhdistyksen toimisto muutti marraskuussa 2019 Siirilän pappilaan seurakuntaopiston Lapuan kristillisen opiston kampukselle, Juntunen kertaa.

Herättäjä-Yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2019 oli alijäämäinen -115 046 €. Herättäjän Kirjakauppa Oy:n toiminnan lopettamisesta aiheutuneita luottotappioita kirjattiin tulokseen 86 981 €.

Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2019 oli 4 759.

Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle vaalien valmistelutoimikunta esitti nuorisotyönohjaaja Mauno Nivalaa Lahdesta, talouspäällikkö Harri Nousiaista Kontiolahdesta ja opiskelija Iida Tukevaa Hyvinkäältä. Hallitukseen valittiin Mauno Nivala, Harri Nousiainen ja Iida Tukeva valmistelutoimikunnan esityksen mukaisesti.