Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokouksesta 2.2.2018

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti vuoden 2018 ensimmäisen kokouksensa Aholansaaressa seu-raliikepäivien yhteydessä perjantaina 2.2.2018.

Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokous 2.2.2018

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti vuoden 2018 ensimmäisen kokouksensa Aholansaaressa seuraliikepäivien yhteydessä perjantaina 2.2.2018. Kokouksessa päätettiin mm. seuraavista asioista:

Herättäjä-Yhdistys hakee tavara-arpajaislupaa 1.3.–31.8.2018 väliselle ajalle. Arpajaiset järjestetään ns. lista-arpajaisina, arvan hinta on 5 euroa kappale, arpoja on yhteensä 2000 kpl. Arpojen myyntialue on Oulun Poliisilaitoksen toimialue. Arpajaisten tuotto käytetään Nivalassa 2019 järjestettävien herättäjäjuhlien ja Herättäjä-Yhdistyksen toimintakulujen kattamiseen. Voittojen yhteenlaskettu arvo on 3500 euroa erillisen voittoluettelon mukaisesti.

Nuorisotyön hankesuunnitelma vuodelle 2018 hyväksyttiin. Hankkeessa tuotetaan vlogeja eli videoblogeja, joilla tavoitetaan alle rippikouluikäisiä nuoria. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi mm. erilaisia kristillisiä ja körttiläisiä perinteitä ja Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyötä, herättää kiinnostusta Aholansaaren rippikouluihin ja antaa kohderyhmälle kokemus kuulua heränneiden kansanliikkeeseen, Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja maailman laajaan Kristuksen kirkkoon. Myös ikäryhmään kuuluvien elämän kysymyksiä käsitellään. Vlogien tuottajana toimii Aino Tuppurainen.

Hallitus merkitsi tiedoksi sijaisjärjestelyt Raisa Jarkkolan äitiysloman 17.5.2018–17.2.2019 väliseksi ajaksi.  Leena Väyrynen-Si hoitaa tuona aikana Herättäjä-Yhdistyksen kansainvälisentyön sihteerin tehtäviä sekä aluetyötä Helsinki-Uusimaan alueella.  Musiikkityöhön ja aluetyöhön Hämeen, Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle haetaan työntekijää ko. ajalle. Tehtävä laitetaan hakuun helmikuussa 2018.  

Herättäjä-Yhdistyksen jäseneksi hyväksyttiin 277 uutta jäsentä. Uusista jäsenistä vuosijäseniä on 163 ja nuorisojäseniä 114. Jäsenyyden katsottiin päättyneen 232:lla jäsenellä, jotka kahtena peräkkäisenä vuotena ovat jättäneet jäsenmaksun maksamatta. Lisäksi jäsenyys merkittiin päättyneeksi oman tai omaisen ilmoituksen perusteella 188:lla henkilöllä.    

Matkakorvausten perusteet vuodelle 2018 hyväksyttiin.  Matkakorvauksiin ovat oikeutettuja työntekijät, hallituksen jäsenet, Herättäjä-Yhdistyksen eri toimikuntiin ja työryhmiin kutsutut henkilöt ja alueyhteyshenkilöt. Muiden osalta on oikeudesta korvauksiin sovittava erikseen toiminnanjohtajan kanssa. Herättäjä-Yhdistyksen työntekijöiden matkakorvauksissa noudatetaan Kirkon virka- ja työehtosopimusta.  Muiden korvauksiin oikeutettujen matkoja korvataan julkisten mukaan tai oman auton käytöstä 0,32 €/km.

Suomen Lähetysseuran hallitukseen päätettiin asettaa ehdokkaaksi rehtori Jukka Hautala Ylivieskasta. Lähetysseuran vuosikokous, jossa hallituksen jäsenet valitaan erovuoroisten tilalle, pidetään Kuopiossa Lähetysjuhlien yhteydessä 25.–28.5.2018.

Toiminnanjohtajan valtuudet päätettiin pitää entisellään. Hallitus käy vuosittain läpi toiminnanjohtajan valtuudet, joissa määritellään asiat, joista toiminnanjohtaja voi päättää itsenäisesti.

Hallitus merkitsi tiedoksi talousraportin ja toiminnanjohtajan katsauksen

Lisätietoja Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Simo Juntunen.

Hallitukseen kuuluvat Tapani Rantala (puheenjohtaja), Kristiina Elenius, Sanna Jukkola, Antto Joutsiniemi, Minna Kettunen, Elias Kvist, Pentti Lemettinen, Mauno Nivala, Outi Uusimäki.