Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokouksesta 14.5.2022

Julkaistu 19.5.2022

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti toukokuun kokouksensa etäyhteyksillä.

Hallitus merkitsi tiedoksi Aholansaarisäätiön ja Karhunmäki-säätiön tilinpäätökset. Herättäjä-Yhdistyksen lähellä toimivat säätiöt, jotka pyörittävät toimintaa Lapuan Karhunmäessä sekä Kuopion / Nilsiän Aholansaaressa. Herättäjä-Yhdistyksen hallitus valitsee vuosittain Aholansaarisäätiön hallituksen jäsenet sekä puolet Karhunmäki-säätiön hallituksen jäsenistä. Toisen puolen jäsenistä valitsee Herättäjä-Yhdistyksen Etelä-Pohjanmaan paikallisosastoista koostuva alueen kokous.

Hallitus päätti lahjoittaa rakennuksien hallintaoikeuksia Aholansaarisäätiölle. Aiemmin tänä vuonna Herättäjä-Yhdistys osti n. 5,7 ha määräalan Aholansaaressa sijaitsevalta Jenulan tilalta. Hallitus lahjoitti määräalalla olevien rakennusten hallintaoikeuden Aholansaarisäätiölle. Samalla Aholansaarisäätiölle lahjoitettiin rakennuksissa oleva irtaimisto sekä kaupassa mukana tulleet Aholansaaren jätevesi Oy:n osakkeet.

Yhdistykseen hyväksyttiin uusia jäseniä. 52 henkilöä oli ilmoittanut halukkuutensa liittyä Herättäjä-Yhdistyksen jäseneksi tammi-huhtikuun aikana maksamalla yhdistyksen jäsenmaksun. Hallitus hyväksyi uudet jäsenet. Huhtikuun loppuun mennessä jäsenmaksun maksaneilla on oikeus osallistua Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokoukseen, joka pidetään Joensuun herättäjäjuhlien yhteydessä Joensuun seurakuntakeskuksessa perjantaina 1.7.2022 klo 15.30.

Hallitus myönsi Herättäjä-Yhdistyksen pöytäviirejä pöytäviirien jakosäännön mukaisesti. Pöytäviiri myönnettiin Johanna Sointulalle, joka on ollut työsuhteessa Herättäjä-Yhdistykseen vuosina 2000–2022. Pöytäviiri myönnettiin herättäjäjuhlien kumppanijärjestäjille Joensuun evankelis-luterilaiselle seurakuntayhtymälle ja Joensuun kaupungille. Pöytäviirejä myönnettiin aluetoimikuntien esityksestä pitkäaikaisille seuraliikkeen vastuunkantajille, Veikko Kärnälle ja Mirja-Liisa Lindströmille Pohjoiselta alueelta, Eeva Kuoppalalle Etelä-Pohjanmaalta sekä Matti Mäkelälle, Martta Keräselle, Mauno Kuvajalle ja Lauri Suorsalle Kainuusta. Viirit luovutetaan Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokouksessa tai vaihtoehtoisesti alueellisissa tapahtumissa.

Lisäksi hallitus hyväksyi yhdistykselle työntekijöiden muistamissäännön, pankkikorttien myöntämiseen liittyviä päätöksiä sekä merkitsi tiedoksi toiminnanjohtajan katsauksen.

Lisätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen (kalle.hiltunen@h-y.fi, p. 040 577 9195).