Herättäjäjuhlat pidetään vuonna 2025 Salossa ja vuonna 2026 Ylivieskassa

Virallisten järjestäjätahojen lisäksi herättäjäjuhlien valmisteluun kutsutaan vapaaehtoisia ja yhteistyötahoja paikkakunnalta ja lähiseuduilta.

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus päätti etäyhteyksillä pidetyssä kokouksessaan myöntää vuoden 2025 herättäjäjuhlat Saloon ja vuoden 2026 herättäjäjuhlat Ylivieskaan.

Herättäjäjuhlien pääjärjestäjinä toimivat Herättäjä-Yhdistys sekä paikkakunnan evankelis-luterilainen seurakunta (tai seurakuntayhtymä). Kumppanijärjestäjäksi kutsutaan kunta/kaupunki. Näiden tahojen kanssa Herättäjä-Yhdistys tulee tekemään järjestämiseen liittyvät sopimukset. Sekä Salon että Ylivieskan seurakunta ja kaupunki ovat etukäteen ilmaisseet kiinnostuksensa herättäjäjuhlia kohtaan.

Virallisten järjestäjätahojen lisäksi herättäjäjuhlien valmisteluun kutsutaan vapaaehtoisia ja yhteistyötahoja paikkakunnalta ja lähiseuduilta.

Tämän vuoden herättäjäjuhlat järjestetään 1.–3.7. Joensuussa. Vuonna 2023 herättäjäjuhlat pidetään Seinäjoella ja vuonna 2024 Vaasassa.

Herättäjäjuhlat ovat yhdet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmista hengellisistä kesäjuhlista. Ne järjestetään aina eri paikkakunnalla. Ensimmäiset herättäjäjuhlat järjestettiin Ylistarossa, Juho Malkamäen talossa, vuonna 1893. Ne muodostuivat vuotta aiemmin perustetun kustannusosakeyhtiö Herättäjän vuosikokouksen ympärille.

Sittemmin juhlat on järjestetty vuosittain eri puolilla Suomea sotavuosia 1941 ja 1944 sekä koronavuosia 2020 ja 2021 lukuun ottamatta. Vuosien 2020 ja 2021 juhlat tosin toteutettiin etäjuhlina verkossa.

Salossa ei ole aiemmin järjestetty herättäjäjuhlia. Varsinais-Suomessa edelliset herättäjäjuhlat on pidetty vuonna 1990. Ylivieskassa herättäjäjuhlat on pidetty aiemmin vuosina 1897, 1917, 1923 (Raudaskylä) 1937, 1940 (Raudaskylä), 1957 (Raudaskylä), 1979 ja 2006.

Lisätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen, kalle.hiltunen@h-y.fi, 040 577 9195.

Julkaistu 15.6.2022