Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokouksesta 22.8.2020

Herättäjä-Yhdistyksessä aloitetaan palveluorganisaation uudistamisprosessi syyskuussa. Syynä uudistukselle on taloustilanne.

Herättäjä-Yhdistyksessä aloitetaan palveluorganisaation uudistamisprosessi syyskuussa. Herättäjä-Yhdistyksen hallitus päätti käynnistää organisaatiouudistuksen. Syynä uudistukselle on taloustilanne. Tavoitteena on jäntevöittää yhdistyksen toimintaa ja samalla sopeuttaa kuluja taloudelliseen tilanteeseen. Yhdistyksen tilinpäätökset ovat olleet useina vuosina alijäämäiset ja koronatilanne on vaikeuttanut tilannetta entisestään. 

Hallitus asetti uudistukselle taloudelliseksi tavoitteeksi löytää 150 000 euron säästöt henkilöstökuluissa vuoden 2021 loppuun mennessä verrattuna vuoden 2019 tilinpäätökseen.  Uudistusprosessiin osallistuu koko henkilöstö ja hallitus. Siinä käytetään yhteistoimintamenettelyn keinoja ja prosessin tukena käytetään ulkopuolista konsulttia. 

Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous toteutetaan lähikokouksena Tampereella. Hallitus kävi keskustelun Tampereella 12.9.2020 klo 14 pidettävän vuosikokouksen järjestelyistä ja päätti, että kokous pyritään järjestämään suunnitellusti. Kokouksen järjestelyissä noudatetaan aluehallintoviraston ohjeistusta turvaväleistä ja hygieniasta. Osallistujille suositellaan kasvomaskien käyttöä. Kokous myös pyritään striimaamaan, joten sitä voi seurata etäyhteyden päästä.

Etäherättäjäjuhlista ja verkkoseuroista hyvää palautetta. Hallitus kävi palautekeskustelun etäherättäjäjuhlista ja niitä pidettiin onnistuneina. Samoin keväästä asti järjestetyt verkkoseurat ovat saaneet paljon hyvää palautetta. Verkkoseurat jatkuvat syksyllä kerran kuukaudessa.

Talousraportissa ilon ja huolen aiheita. Yksityishenkilöiden tekemät lahjoitukset ja seurakuntien myöntämät avustukset kasvoivat kevään ja kesänaikana. Toiminnan kuluissa on syntynyt säästöjä mm. matkakuluissa ja henkilöstökuluissa lomautuksista johtuen. Sen sijaan kolehtituotot laskivat, koska seuroja ja muita tilaisuuksia ei voitu järjestää suunnitellusti.  Syksyn taloustilanteeseen vaikuttaa se, kuinka seuroja ja kirkkopyhiä voidaan järjestää. Hallitus merkitsi talousraportin tiedoksi.

Hallituksen seuraava kokous on 26.9.2020.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Simo Juntunen (simo.juntunen@h-y.fi, 050 337 1535)