4. Paavon kuoleman jälkeen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

4. Tilanne Paavon kuoleman jälkeen

Paavo itse kuoli näkemättä liikkeensä hajaantumista. Muutama vuosi sen jälkeen tilanne muodostui seuraavaksi. Laajuudeltaan suurimmaksi muodostui laguslaisten pappien ryhmä. Siihen kuuluivat aivan pohjoisesta lähtien heränneet papit. Laguksen antamien ohjeiden mukaan he perääntyivät hiljalleen lestadiolaisuuden tieltä aina Oulun eteläpuolella oleviin rovastikuntiin. He olivat kirkollisissa asioissa esillä näkyvästi 1860-luvun puoliväliin. Toinen ryhmä oli malmbergiläis-niskaslaiset. Heihin kuuluivat Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan heränneet. Malmbergin kuoleman jälkeen heille ei jäänyt johtavassa asemassa ollutta pappia eivätkä muutoin jäntevinä johtajina tunnetut maallikkojohtajat osanneet ruotsia. Tämä ryhmä jäi 1880-luvun alkuun asti ilman kosketusta kirkolliseen keskusteluun. Vasta N.G. Malmbergin poika Wilhelmi Malmivaara ryhtyi kokoamaan hajaantunutta laumaa ja heränneiden ääni alkoi kuulua uudelleen. Kolmas ryhmä oli nuorten oppineiden pappien ryhmä, joka omaksui beckiläisyyden. He olivat merkittävä ryhmä pitkälle 1900-lukua siksi, että he nousivat nopeasti yliopiston professoreiksi ja piispoiksi arkkipiispan virkaa myöten. Heiltä puuttui jälkikasvu eikä heistä ole enää sotien jälkeen puhuttu. Näiden lisäksi on ollut siellä täällä pieniä erillisiä ryhmiä. Ennen sotia oli Iisalmessa ryhmä, joka kutsui itseään rautakaartiksi. Muutamat heistä elivät vielä sotien jälkeenkin. He olivat lähinnä maallikkopuhujien ryhmä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että saarnaaja Aku Räty ei kuulunut tähän ryhmään, vaikka asuikin samalla seudulla.

Mitä tapahtui Paavolle ja Paavon muistolle Paavon kuoleman ja Wilhelmi Malmivaaran työn aloittamisen jälkeisenä aikana? Lyhyesti sanottuna: siihen jäi kolmen vuosikymmenen aukko. Kuinka se oli mahdollista? Kun Saksassa terveyttään hoitava ja samalla opiskeleva Alfred Kihlman sai tietää Paavon kuolemasta, hän kirjoitti Suomeen välittömästi, että nyt olisi koottava Paavoa koskeva kirjallinen tieto ja julkaistava hänen elämäkertansa. Vaasassa koulun opettajana toimiva Lars Stenbäck torjui jyrkästi tämän ajatuksen. Hänen mielestään Paavo ei ollut elämäkerran arvoinen. Paavo oli suuri juoppo, joka huonon elämänsä vuoksi oli syytteessä käräjillä, jotka kahdeksan istunnon jälkeen vieläkin olivat kesken Paavon kuollessa. Nilsiän kirkkoherra A.F. Hjelmman oli erinomainen kansliamies, mutta ei ollut heränneiden ystävä. Kirkonkirjassa oli Paavosta seuraavat merkinnät: sakotettu Kalajoen käräjillä vuonna 1838, syytetty Tuusniemen käräjillä vuonna 1848 juopumuksesta ja kiroilemisesta. Nyt tuli kolmas merkintä: kuollut 27.1.1852. Lyhyemmin ei asiaa olisi voinut ilmaista. Paavon loppuvaiheista voidaan sanoa, että omat koirat purivat. Paavo oli nuhdellut Kuopion apulaispappia Erik Saurenia siitä, että tämä oli heti vaimonsa kuoleman jälkeen ottanut uuden vaimon. Sauren oli Kuopion maalaiskunnan Pitkäsiä ja suku nosti syytteen Paavoa vastaan. Paavo oli hääpaikassa sairastunut yöllä ja vaatinut viinalla sekoitettua lääkettä. Tästä juttu lähti liikkeelle. Paavolla oli omat puoltajansa, mutta päätöstä jutusta ei tullut vielä Paavon kuollessa. Porvoon piispakin tuli tarkastusmatkalle. Sauren sai nopean siirron Pielisjärvelle.

Stenbäck ja muut beckiläiset torjuivat siis Paavon elämäkerran kirjoittamisen. Malmberg taisteli samaan aikaan asemastaan. Hänen vaimonsa sairaina hetkinään levitti eräiden kotiopettajana toimivien naisten avulla tietoa Malmbergin naisjutuista ja juopotteluista. Uusi arkkipiispa Edvard Bergenheim pyrki saamaan asian hiljaisuudessa hoidetuksi. Sekään ei onnistunut. Nuoret beckiläiset papit luulivat F.O. Durchmania Malmbergin ystäväksi eivätkä luottaneet häneen. Helmikuussa Durchman esitti syytökset Malmbergia vastaan suuren joukon läsnä ollessa. Silloin syytökset Malmbergia vastaan tulivat kaikkien tiedoksi. Arkkipiispa teki matkan Lapualle. Durchman sai ensin nuhteet. Sitten Malmberg joutui arkkipiispan puhutteluun. Arkkipiispa yritti saada Malmbergia tunnustamaan rikoksensa. Hän sanoi kerran juopotelleensa saadakseen nuoret oppineet papit kertomaan, mitä he hänestä ajattelivat. Aviorikokseen hän ei sanonut syyllistyneensä. Arkkipiispa sanoi vievänsä Malmbergin oikeuteen. Silloin Malmberg sanoi, että mikäli kaksi nostaa syytteen häntä vastaan, kaksikymmentä esiintyy hänen puolestaan. Virallisessa piispantarkastuksessa Malmbergin asiaa ei otettu esille ollenkaan. Hän sai pitää virkansa ja häntä varovaiseen sävyyn kehotettiin valvomaan elämäänsä. Etelä-Pohjanmaan papit olivat luopuneet hänestä jo aikaisemmin. Lagus otti beckiläisiä kohtaan jyrkemmän asenteen kuin Malmbergia vastaan. Lagus oli syyttänyt Malmbergia Wilhelm Niskasen auttamisesta. Siksi heidän välinsä olivat menneet jo aikaisemmin.

Pitkää aikaa ei ollut suotu sen enempää Lagukselle kuin Malmbergillekaan Paavon jälkeen. Lagus kuoli juhannuksenaattona 1857. Viimeisenä elinpäivänään hän poltti käsillä olevan arkistonsa sanomalla tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Malmberg nukkui pois seuraavan vuoden syksynä. Hän sai yöllä kohtauksen. Rouva lähti hakemaan apua. Nelivuotias poika Wilhelmi sai nähdä isänsä lyhyen rukoustaistelun ja poislähdön. Wilhelm Niskanen kuoli jo 1860. Niin nopeasti loppuivat Paavon ajan johtomiehet.

Paavolla ja Laguksella oli ollut sellainen käsitys, että heidän johtamansa herännäisyys jäisi jatkamaan. Enää ei olisi herätyksen aika. Sen sijaan olisi sisäisen kilvoituksen ja Kristuksen nopean palaamisen aika. Herännyt papisto Kalajokilaakson pohjoispuolelta alkaen liittyi Lagukseen. Laguksessa oli kaksi puolta. Hän vaati ehdotonta kuuliaisuutta alaisiltaan. Mutta hänessä oli toinen puoli, jonka jälkimaailma nimenomaan muistaa. Sairastuipa kuka tahansa, vaikka hänen vihamiehensä tai tämän perheen jäsen, Lagus lähetti asianomaiselle syvällisen kirjeen. Kukaan ei osannut paremmin lohduttaa kuin hän. Vielä tänä päivänä luetaan Laguksen kirjeiden kokoelmista koottuja kirjoja. Sen sijaan Lagus ei ollut niin kauaskantoinen antaessaan ohjeita ystävilleen. Oman aikansa herätysliikkeet, jotka poikkesivat hänen omastaan, hän tuomitsi harhaopeiksi. Wilhelm Niskasen ia Malmbergin johtama herännäisyys oli hänestä harhaoppia. Nousevan ja nopeaa vauhtia etelää kohti matkalla olleen lestadiolaisuuden jaloista hän kehotti uskonystäviään siirtymään etelämmäksi. Oulun hiippakunnan Lappiin asti ulottunut laguslainen herännäisyys laskeutui Oulun rovastikunnan eteläisiin seurakuntiin.

Paavon elämän loppuvuosina Lagus sai henkisen otteen Paavosta. Paavo ei enää jaksanut entiseen tapaan käydä ystäviä tervehtimässä. Lagus ei muutoinkaan liikkunut juuri ollenkaan. Keski-Pohjanmaalta he saivat sellaisia terveisiä, jotka olivat heille mieluisia, mutta paikkansa pitämättömiä. Heille muodostui sellainen käsitys, että Laguksen kannatus oli suurta Keski-Pohjanmaalla ja Wilhelm Niskasen kannatus lähes olematonta. He luulivat muiden pysyvän Paavon opissa, kunhan vain Wilhelm Niskanen kirotaan. Niskanenpa osasi toimia taitavasti.. Hän oli säilyttänyt Paavon aikaisempina vuosina lähettämät kirjeet. Kun kirokirje saapui, hän suuren väkijoukon läsnä ollessa luki Paavon kirjeet saapumisjärjestyksessä. Väki sai ratkaista asian lopputuloksen. Niskanen peri voiton ja viimeisetkin Lagusta kannattaneet poistuivat Niskasen väen joukosta. Niskanen oli tukenut aikaisemmin Malmbergia Etelä-Pohjanmaalla, nyt tuki tuli takaisin. Kalajokilaakson ja Lapuan seudun yhteinen herännäisyys pysyi myöhemmin uusien talonpoikaisjohtajien johdolla koossa, tosin suomalaisena maaseutuliikkeenä, koska virallista maan kieltä ruotsia taitavia johtajia ei välivuosikymmeninä ollut.

Kun Wilhelmi Malmivaara 1880-luvun alussa niin Savon kuin Pohjanmaankin talonpoikaisjohtajien kuoltua otti johdon käsiinsä, hän tunsi vain osittain Paavo Ruotsalaisen ajan herännäisyyden. Itä-Suomessa hurmoksellisuus eli kielilläpuhuminen jatkui katkeamatta 1800-luvun loppuun asti. Sitä tunnettiin laguslaisten piirissä Keski-Pohjanmaalla, mutta Etelä-Pohjanmaalla sitä ei tunnettu. Wilhelmi Malmivaara omaksui kotimaakuntansa herännäisyyden ainoana oikeana. Ollessaan nuorena pappina Nilsiässä hän vaiensi yritykset puhua kielillä. Seuraus oli, että nilsiäläiset heränneet jäivät pois Malmivaaran johtamista seuroista. Niissä kävi ennestään heränneihin kuulumattomia. Malmivaara sanoikin myöhemmin, että Nilsiässä oli vain yksi herännyt, joka oli muualta tullut. Hän oli Malmivaaran henkilökohtainen ystävä ja kotoisin Kuopion maalaiskunnasta. Joitakin vuosia myöhemmin Kiuruveden pitäjänapulaisena toimiessaan hän heräsi yhtä aikaa tyttörippikoululuokan kanssa. Siitä alkoi uudistunut herännäisyys. Kaksi uutta asiaa tuli uudemman herännäisyyden mukana, jota vanhemmassa ei ollut: raittiusasia ja kansallisuusaate, joita Wilhelm Malmivaara korosti. Raittiusasiaa ajaessaan hän puhui samalla isänsä muiston puolesta.

Nyt vasta jälkeenpäin tajuamme, mikä onnettomuus tapahtui, kun Paavon kirjeenvaihtoa ei tuoreeltaan koottu talteen. Paavon monet kirjeet olivat sielunhoidollisia kirjeitä. 1800-luvun tapa oli, että kirjeen alussa oleva saajan nimi pudotettiin pois ja samoin kävi kirjoittajan nimen. Nyt on varsin todennäköistä, että läheskään kaikkia Paavon kirjeitä ei enää 1880-luvulla osattu pitää Paavon sanelemina. Ymmärrettiin niin, että Paavo muutti aikanaan hurmoshenkisen herännäisyyden raittiimmaksi. Kun sitten pohdiskeltiin, kuka oli Paavon ajan hurmahenkinen. Luonnollinen tulos oli, että sehän oli Lustig, Paavon kilpailija. Lustig oli eräs Paavon sukulaisen ruotusotilaana saama nimi. Puustijärvi jäi vähitellen pois käytöstä ja Lustig-nimi tuli tilalle. Lustig ei sietänyt kielilläpuhumista, jos joku aloitti, hänet kannettiin ulos. Tällaisessa tilanteessa 1880-luvulla ei tajuttu, että Paavo itsekin puhui kielillä. Ainakin kaksi eri kielilläpuhumistapausta olen löytänyt, yksi Mauno Rosendalin herännäisyyden historiaansa ottama. Rosendal osa III, sivu 123, ja toinen Rosendalin papereissa. Aivan kaikkia Paavoa koskevia lähteitä en ole läpikäynyt. Jokin tapaus saattaisi vielä löytyäkin. Paavon kuoltua lähiomaiset veivät mukanaan Paavon kirjoja ja kirjeenvaihtoa mm. Ilomantsiin. Professori Aapeli Saarisalo teki kovasti työtä löytääkseen ne, mutta ei onnistunut. 1880-luvulla ja myöhemmin vallinneen käsityksen mukaan karismaattisuutta puoltavaa tai hyväksyvää kirjettä ei säilytetty kuin jossakin poikkeustapauksessa.

Mainitun kolmen vuosikymmenen aikana kehittyi Paavon oppi lisää. Paavon aikana puhuttiin jo Kristuksen sisällisestä tunnosta. Erittäinkin Lagus käytti sitä ilmaisua. Mutta sen sijaan seppä Jaakko Högmanin nimiin pantu lause: ”yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisällinen tunto", on vasta Paavon jälkeiseltä ajalta. Lauselma on syntynyt ilmeisesti Kuopion seudulla. Se on suullisesti ensi kerran esitetty Mauno Rosendalille 1880-luvulla silloin, kun hän alkoi koota herännäisyyden lähteitä. Lauseen välitti Jonas Laguksen vävy, henkikirjoittaja C.A. Malmberg, joka ei ollut lähisukua N.G. Malmbergille. Malmberg välitti 1890-luvulla saman asian kirjallisesti Rosendalille. Rosendal teki erittäin tarkkaa tutkijan työtä, mutta hän meni laguslaisten ansaan, kun yhtäkään vastaääntä ei ilmaantunut. Paavon aikana lausumaa ei tunnettu. Paavo ei sitä tuntenut iskulauseen muodossa eikä Wilhelm Niskanenkaan, joka vuosikymmeniä oli Paavon uskollinen matkatoveri.

Herännäisyydessä on ollut tuntuvia eroja Itä- ja Länsi-Suomen välillä. Itä-Suomi Paavon päivistä alkaen on yksilökristillisyyden aluetta. Paavo heräsi yksin omassa perheessään. Samoin Paavon tytär Eeva kantoi ainoana Paavon lapsista körttipukua. Paavo ei pakottanut lapsiaan pukemaan vastoin tahtoaan jo väistymässä ollutta kansanpukua. Pohjanmaalla tilanne on toisin. Siellä alusta lähtien herännäisyys oli pappisjohtoista. Ryhmähenki säilyi senkin jälkeen, kun maallikot olivat johdossa. Arkkipiispa Martti Simojoki pappisperheen jäsenenä kasvoi osan poikavuosistaan Pohjanmaalla. Hänestä kerrottiin noin 60-70 vuotta sitten seuraavaa kaskua. Pojat menivät joukolla herätyskokoukseen. Puhuja vetosi parannuksenteon puolesta. Martti kääntyi poikajoukkoon päin ja sanoi: ”Miten on pojat, tehdäänkö parannus?” Kukaan ei taida mennä vannomaan jutun alkuperäisyyttä.

Oma kokemukseni on seuraava. Kävin oppikouluni Keski-Pohjanmaan herännäisyyden keskellä Raudaskylässä. Seuroissa korostui yhteisöllinen puoli. Lähellä istuvalta ennestään tuntemattomalta ei koskaan kysytty, missä ja kenen avulla olet uskoon tullut. Tuskin sitä kysymystä pohjalainen olisi kestänytkään, vaan olisi kävellyt tiehensä. Sen sijaan lähes jokaisessa seuratilaisuudessa joku puhuja sanoi: ”Olipa hyvä, että tulit tänne, Herran puhuteltavaksi.” Se oli mieluista kuulla. Silloin ei yksityisasioihin tunkeuduttu. Ulkoakin joukkoon tullut uskalsi olla mukana. Sanonta ’’omass’ joukoss’’ on jäänyt mieluisana mieleen.

Selostettu kolmen vuosikymmenen aukko vaikuttaa tänäkin päivänä siten, että varsin moni herännäisyyttä koskeva tutkimus lähtee C.A. Malmbergin esittämän näkemyksen pohjalta. Tällöin päädytään siihen, että Paavon katsotaan omanneen sellaista tietoa, jota hänellä ei ollut eikä voinut olla.

Tapahtuu
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
La 7.10.
Koulutuspäivä Lapualla seurapuhujille, seuraveisaajille ja paikallisosastoille. Ilmoittautuminen 29.9.2017 mennessä. Lisätietoja
Su 15.10.
Klo 10.00
Nilsiän herättäjäjuhlien kiitospyhä Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Hihtomatka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi