Raskaat kokemukset vetävät lähemmäs Jumalaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Raskaat kokemukset vetävät lähemmäs Jumalaa


ÄW

Maarit Huuskonen lykkii pihassa vauvan vaunuja. Valkoisen harson takaa kuluu tuttisuun tuhinaa.

– Jahas, Pekka on hereillä, hän esittelee neljän kuukauden ikäisen kuopuksensa.

Keittiön ikkunasta kurkistelee vaaleahiuksinen Pilvi, 4, ja pihalla tulee vastaan Huuskosen perheen toinen kissa. Se tervehtii kuuluvasti naukaisten, – Mau.

Punkalaidun on Maaritin, 34, lapsuudenmaisemaa, sinne hän muutti miehensä Mikon, 33, kanssa muutama vuosi sitten. Maaritin lapsuudenperheeseen kuuluivat vanhemmat Kaija ja Klaus Malmivaara, sekä isoveli Markus.

Rovasti Klaus Malmivaara on eläkkeellä Punkalaitumen kirkkoherran virasta ja asuu Hämeenlinnassa. Kaija Malmivaara kuoli sairastettuaan viisi vuotta syöpää vuonna 2009. Äidin kuolema on Maaritille raskas asia.

Kovaa painia Jumalan kanssa

– Elämäni taitekohta on 2.1.2006, kun isä soitti Tampereen yliopistollisesta sairaalasta, että äidin syöpä on levinnyt maksaan. Menin ihan sekaisin.

Yhdessä hetkessä elämä muuttui. Kuoleman pelko tuli voimakkaana kaikkeen, koko elämään.

– Huusin, kiljuin ja rukoilin. Se oli kovaa painia Jumalan kanssa. Raamatusta tuli minulle paljon rakkaampi, myös pakopaikka. Itkimme ja rukoilimme niin paljon, silloin todella sairastettiin Herran sylissä.

Maarit siteeraa Raamatusta Heprealaiskirjeen kohtaa: ”Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä poikiaan:

– Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa.”

– Ei täällä päästä helpolla. Minulle ja koko perheelleni äidin vakava sairaus oli liian kova isku. En voinut hyväksyä sitä. Yritin loppuun asti uskoa, että äiti paranee, olihan hänellä välillä ihan hyviäkin aikoja.

Ristiriitaiset ajatukset repivät Maaritia, kun hän pakkasi äitinsä laukkua heidän lähtiessä saattohoitoon. Siihen asti oli selvitty kotona Maaritin isän toimiessa hoitajana.

– Tiesin, että pakkaan viimeisen kerran, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni. Äidin hieno sininen Raamattu otettiin myös mukaan. Saattohoitopaikan ovella, muistan hädissäni kysyneeni Jumalalta, että tämäkö on nyt Hänen vastauksensa kaikkiin rukouksiin?

Maarit vertaa tuntojaan lapsen käytökseen, jolta on evätty joku asia. – ”Mutta Minä Tahdon Nyt Heti!”-känkkäränkkäily on Taivaan Isälle tuttua ihmisen käytöstä.

Maan multa ei armoa peitä

Maarit koki äitinsä kuolinvuoteen vieressä muuttuvansa ihmisenä, myös ymmärrys Jumalasta ja taivaasta muuttuivat.

– Äidillä oli koko ajan ihmeellinen rauha. Sitä rauhallisuutta saimme opetella koko ajan. Äiti jaksoi hymyillä ja olla lempeä. Soittaessani hänelle saattohoitokotiin, hän kyseli kuulumisiamme. Hän oli hyvin empaattinen.

– Äitini oli sanonut meille monet kerrat, että Jumala ei tee koskaan virheitä. Hän oli niin valmis. Äidin elämä jäi kesken täällä, mutta Jumala tietää kaiken parhaiten, milloin hän kutsuu ihmisen luokseen.

– Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan oikeastaan alku. Meidän pitäisi opetella jo täällä elämään niin, että ajattelemme Taivasta. Minä, isäni ja veljeni olimme äidin kuolinvuoteen äärellä 13 tuntia. Isä veisasi virsiä, muistelimme yhteistä elämää ja silitimme äidin päätä. Se oli vaikein hetki elämässäni, mutta myös opettavin. Tunsin, että siinä vasta aloin opetella uudestaan elämää kuoleman edessä. Lopulta Jumala otti hyvin väsyneen kulkijan luokseen, kello oli 1 yöllä, kun tuli rauha.

Maarit kertoo äitinsä surreen sairautensa lopussa sitä, että ei voi nähdä rakkaiden lastenlastensa kasvamista. ”Mamma”, pikku-Pilvi sanoo ja osoittaa hänelle tuttua hahmoa albumissa, jonka Maarit on koonnut äidistään.

– Vietimme saattohoitokodin kappelissa hiljaisen hetken. Äitini oli arkussa kauniisti laitettuna, risti kaulassaan. Isä puhui ja veisasimme virsiä. Peitin äidin kasvot liinalla, viimeisen kerran täällä maan päällä näin hänen kasvonsa. Ne olivat raskaita hetkiä. Muistan vielä, kun arkun kansi laitettiin kiinni. Se tuntui kolkolta ja lopulliselta.

– Jos kuolema ei opeta ihmistä, niin ei sitten mikään, Maarit toteaa.

Kun oppisi kiittämään

Pari kuukautta äidin kuoleman jälkeen Maarit sai tietää sairastavansa itsekin syöpää. Viisaudenhampaan poiston yhteydessä suusta leikattiin patti, joka todettiin pahanlaatuiseksi kasvaimeksi.

– Jouduin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan uuteen leikkaukseen! Niin juuri, samoille osastoille, joissa äitini oli ollut ja miten olinkaan vannonut, että en mene sinne enää koskaan.

– Tuntui siltä, että jouduin ahjosta ahjoon ja että elämältä katoaa pohja. Olin Savenvalajan pajassa niin kuin Jeremia, Maarit huokaisee.

Kasvain saatiin leikattua ja Maarit toipui hyvin. Nyt hän käy puolen vuoden välein kontrollissa.

– Tässä sitä mennään, olemme selvinneet, hän toteaa ja heijailee hymyilevää Pekkaa.

– Raskaillakin asioilla on elämässä tarkoitus, ne vetävät meitä lähemmäs Jumalaa, Hän on meidän kanssamme ja kuulee rukoukset. Yritän muistaa äitini ohjeen ja kiittää joka ilta Jumalaa, vaikka päivä olisi ollut kuinka vaikea tahansa.

Kuoleman edessä kaikki pelkistyi, monet asiat jotka olivat olleet vieraita, tulivat selkeämmiksi. Taivaasta on tullut Maaritille rakas.

– Isänmaa on ylhäällä, sinne me olemme menossa.

– Olen saanut kokea, että Jumalalle saa huutaa ja häneltä voi kysyä. Omia tuntojaan ei tarvitse säikähtää ja kantaa niistä syyllisyyttä.

Kaipaan seuroihin vakavampia puheita

– Jumala on pitänyt minua alhaalla. Viimeisetkin ylpeyden rippeet on otettu pois. Jokainen ihminen joutuu jossain elämänsä vaiheessa erämaahan, että oppisi tärkeimmän. Herännäisyys on minulle alhaalla kulkevaa uskoa, siinä ollaan syvällä niin surussa kuin ilossa.

Herännäisyys on Maaritin mielestä ollut ennen vakavampaa. Hän kaipaakin seuroihin vakavampia puheita.

– Suomen kansa tarvitsee puheita synnistä ja parannuksenteosta, Jumalan anteeksiannosta ja läsnäolosta kaikissa elämän tilanteissa. Minusta synti on vakava asia. Tiedän tehneeni paljon virheitä ja että synneilläni on seurauksensa. Jeesus joutui paljon kärsimään synnin tähden. Jeesuksen elämä on minulle rakas asia. Synnintunnustus lähtee aina omasta sydämestä, samoin herätys.

Wilhelmi ja Väinö Malmivaaran saarnat ovat puhutelleet Maaritia.

– He ovat olleet ihmisiä iloineen ja suruineen. Ajattelen, että Jumala on kutsunut ja siunannut heitä, he ovat vastanneet Jumalan kutsuun ja sitoutuneet siihen. Ei se varmasti helppoa ole ollut, mutta heidän puheensa ovat vetäneet ihmisiä seurapenkkeihin.

Nils Gustaf Malmberg oli palavahenkinen puhuja ja siksi niin monet tulivat häntä kuuntelemaan. Muistan isäni kertoneen, että Malmberg oli kuolinvuoteellaan pyytänyt poikaansa Wilhelmiä siunaamaan hänet.

Elämäntiellä tarvitaan edellä kulkijoiden esimerkkejä

Pekan syntymän jälkeen Maarit kertoo olleensa väsynyt ja istuneensa keinutuolissa vauva sylissään veisaten Siionin virsiä.

– Siionin virret on rukous- ja synnintunnustuskirja. Todella monipuolinen kirja, josta löytää tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivat värssyt.

Maaritille on rakas Siionin virren 113 säkeistö: ”Kun oma pohja vajoaa, niin armo yhä kannattaa. Sen päällä niin kuin kallion, minulla turvapaikka on.”

Muita mieluisia virsiä ovat: Ah, armon Herra suloinen ja Uutta aikaa autuasta.

– Raamattua ei saa kuitenkaan unohtaa. Se on peruspilari, johon kaikki rakentuu, hän tarkentaa.

– Olen lukenut Väinö Malmivaaran vanhaa Raamattua, jonka sivuilla on pienellä tehtyjä merkintöjä.

Tuntuu hyvältä nähdä, että Raamattu on ollut edellisille polville tärkeä.

Maarit kertoo Väinö Malmivaara olevan hänen isänsä pappa. Klaus Malmivaaran isä, maanviljelijä Heikki Malmivaara, oli veljessarjastaan ainoa joka ei ollut pappi.

– Heikki-paapi oli syvästi uskova, sydämeltään nöyrä ihminen. Mieleeni on jäänyt, että toisista ihmisistä huolehtiminen oli hänelle tärkeää. Hän hymyili aina ja tyytyi siihen mitä hänellä oli. Hänellä oli upea lauluääni, jota kaikki ihailivat.

Maarit kertoo saaneensa omilta vanhemmiltaan esimerkin, että sellaisetkin ihmiset otetaan vastaan, joita muut eivät hyväksy.

– Lähimmäisen asia ja palveleminen ovat mielestäni herännäisyyden ydintä.

Johanna Sointula

Tapahtuu
La 29.4.
Klo 17.00
Mieskuoro Veisuuveljien 10-vuotisjuhlakonsertti, Kulosaaren kirkko, Helsinki. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi