Kolumni 7-8/12
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Voiko kollektiivi pyytää anteeksi?

Paavo Kettunen

Kuva: Jörgen Schopp

Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi toukokuussa, että anteeksipyyntö seksuaalisen hyväksikäytön uhreilta olisi tavattoman hieno ele vanhoillislestadiolaiselta liikkeeltä. Tämän jälkeen on julkisuudessa keskusteltu, voiko uskonnollinen yhteisö tai ylipäänsä kollektiivi pyytää anteeksi. Kysymys on sekä teologisesti että psykologisesti aiheellinen.

Arkkipiispa ei televisiohaastattelussa tarkentanut, mitä hän anteeksipyytämisellä tarkoitti. Hän ei myöskään vaatinut anteeksipyyntöä, vaan vastasi toimittajan kysymykseen. Jos liike itse pyytäisi anteeksi, se olisi ”hieno ele”.

Voidaan perustellusti sanoa, ettei toisen puolesta voi pyytää anteeksi. Anteeksi voi pyytää vain se, joka on itse tehnyt väärin. Tämän mukaan hengellinen liike ei liikkeenä oikeastaan voi pyytää anteeksi liikkeen jäsenten väärinkäytöksiä. Kunkin on tehtävä parannusta omista synneistään. Tässä mielessä kollektiivin anteeksipyyntö on sekä teologisesti että psykologisesti ongelmallinen. Liike ei voi kokonaisuutena ilmaista ”me kaikki olemme tehneet tässä asiassa väärin”. Eivät kaikki liikkeessä ole toimineet väärin. Anteeksipyytäminen merkitsee syyllisyyteen ja vastuuseen suostumista.

Ketään ei voida pakottaa anteeksipyyntöön. Se ei kasva pakosta, vaan on kypsän syyllisyyden ja vastuun ottamisen signaali.

Silti kollektiivi voi mielestäni tehdä jotakin. Se voi esittää syvän pahoittelunsa, että meidän keskuudessa on tapahtunut tällaista. Se voi tosissaan ilmaista, etteivät uhrit ole syyllisiä vaan vääryyden tekijät.

On siis ero anteeksi pyytämisen ja pahoittelun välillä. Anteeksipyytäjä tunnustaa henkilökohtaisesti menetelleensä väärin ja hakee henkilökohtaista anteeksiantoa. Pahoittelija on surullinen tapahtuneesta ja asettuu kärsijän rinnalle.

Mutta onko tilanteita ja asioita, joita kollektiivi voi pyytää anteeksi? Mielestäni on. Kollektiivikin voi olla syyllinen. Näin on silloin, jos esimerkiksi liike liikkeenä on opettanut tai toiminut väärin. Tai jos liikkeen johto on laiminlyönyt oman valvontatehtävänsä. Tällöin uhreja eivät ole vain seksuaalisesti hyväksikäytetyt. Uhreja ovat myös väärinkäyttäjät ja heidän rippinsä mahdollisesti vastaanottaneet. He ovat sekä uhreja että syyllisiä.

Vaikuttaa siltä, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto on opettanut vähintäänkin taitamattomasti maallikkoripin vaitiolovelvollisuudesta ja uhrin velvollisuudesta antaa anteeksi ja vaieta. Taitamaton rippiopetus näyttää myös johtaneen siihen, ettei väärinkäytöksiin ole puututtu. Jos näin on tapahtunut, kollektiivi voi näitä omia väärin tekemisiään pyytää anteeksi.

Kollektiivin anteeksipyyntö viestittää uhreille, että anteeksipyytäjä haluaa ottaa todesta näiden kokemansa syyllisyyden ja häpeän. Tällä tavoin se voi helpottaa uhrien kokemaa syyllisyyttä.

Anteeksipyytämiseen sisältyy myös viesti: en enää halua toimia aiemmalla tavalla. Haluan tehdä parannuksen ja muuttaa toimintaani. Anteeksipyyntö ilman mielenmuutosta ei ole uskottava. Se on myös valheellinen.

Usein ajatellaan, että anteeksipyytämistä seuraa anteeksianto ja asia on sillä selvä. Erityisesti uhrin näkökulmasta anteeksiantamus on pitkä prosessi, johon tarvitaan aikaa. Monesti anteeksiantamuksen edellytys on, ettei toinen sitä vaadi, vaan uhrille annetaan mahdollisuus kaikkiin niihin pettymyksen ja vihan tunteisiin, joita väärinkäytökset ovat herättäneet. Näihin tunteisiin liittyy myös se, ettei uhreja vaienneta vaan heitä kannustetaan puhumaan.

Kaiken kaikkiaan: anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat isoja ja vakavia juttuja. Ne eivät ole vain sanoja, vaan tekoja.

Paavo Kettunen

Tapahtuu
Pe 8.12.–9.12.
Miesten adventtitapaaminen Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja (kelaa sivun alalaitaan)
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi