Pääkirjoitus 3/12
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Yhteiselle aterialle

Simo Juntunen

Kuva: Artturi Kivineva

TÄYDELLÄ VATSALLA on helppo harjoittaa hyväntekeväisyyttä! Näin huudahti taannoin eräs afrikkalainen äiti tv-ohjelmassa, joka käsitteli leipäviljan geenimanipulointia kestämään luonnon ankarat olot. Ohjelmassa kerrottiin muunnellusta viljasta, joka oli varastoitu suurten muurien taakse naisen kotiseudulla. Viljaa ei uskallettu käyttää, koska muuntelun seurauksia ei tunnettu. Mutta nälkäinen kansanjoukko oli toista mieltä. Se murtautui varastoihin, otti viljan käyttöönsä ja leipoi siitä leipää. Nälkä ajoi liikkeelle nuo ihmiset.

KANSANNOUSUT OVAT halki historian lähteneet liikkeelle jokapäiväisen leivän puutteesta. Me suomalaiset puhumme esi-isistämme nälän opettamana sukupolvena. Tänäkin päivänä maailmamme yksi suurimpia huolenaiheita on uhka mittavasta ruokakriisistä. Viljan ja elintarvikkeiden hintojen voimakas nousu ajaa ahdinkoon ja kuolemaan tänäänkin miljoonia ihmisiä eri puolella maailma. Samaan aikaan meillä ja muualla korkean elintason maissa ruokaa riittää pilaantumiseen asti. Aiheellisesti onkin kysytty, onko eettisesti oikein kasvattaa viljaa ja tehdä niistä polttoainetta autoihimme, kun samaan aikaan ihmisiä kuolee nälkään.

NASARETIN JEESUS opetti sanoin ja teoin paljon leivästä. Hänen kansansa historiakäsitys ja tulevaisuuden näyt saivat usein merkityksen leivästä, leivän kautta. Yhteinen ateria merkitsi tuossa kulttuurissa enemmän kuin ruumiin nälän tyydyttämistä. Yhteinen ateria koettiin vahvana keskinäisenä siteenä. Yhteinen ateria merkitsi myös sovintoa ja rauhaa. Aterialle ei voitu käydä erimielisinä vaan ensin oli sovittava kiistat ja erimielisyydet.

SAVUPIRTTIEN KANSA, nälän opettamat joutuivat elämässään etsimään aikansa ruokakriiseissä niitä jauhoja, jotka myllystä olivat tippuneet lattialankkujen rakoihin. Tämän kokemuksen kautta heränneet alkoivat puhua alhaalla liikkuvasta armosta. He myös neuvoivat, kuinka Jumalan Sanan leipävarras on laskettava ylhäältä katon rajasta, niin alas, että pieni lapsikin siihen yltää. Usko ei merkinnyt heille kurottautumista ylöspäin tai pyhityksen portaiden rakentelua taivaaseen, vaan kaiken ymmärtämistä lahjana, jota ihminen ei ota ja omista vaan, jonka Jumala antaa ja lahjoittaa ajallaan ja tavallaan.

ARMO LIIKKUU alhaalla, tulee keskellemme. Se tahtoo murtaa sydämemme kovuuden, avata silmämme näkemään itsellemme vieraissa ja muukalaisessa oman veljemme ja sisaremme. Leivän jakamisesta ja sovinnon etsimisestä paastoajassa on lopulta kysymys. Se on kuin tie, jonka päämääränä on yhteinen ateria kaikille Luojan luomille ja lunastamille. Ja kirkko on kuin äiti, joka kutsuu kaikkia lapsiaan yhteiseen ruokapöytään.


Simo Juntunen

Tapahtuu
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Pe 27.10.–29.10.
Aikuisten kertausrippikoulu Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Pe 8.12.–9.12.
Miesten adventtitapaaminen Kainuun opistolla. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi