Vanhat virret 61-70
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vanhat virret 61-70

61

1. älä juokse rohkeasti,
tietäsi käy tutkimaan,
kuinka käytit tähän asti
armon aikaa päällä maan.
Olet varmaan ahtaalla,
konsa haudan partaalla
vasta käännyt valvovaksi,
parannukseen taipuvaksi.

2. Vaikka sanan valo loistaa,
paha henki yhä saa
valheitansa täällä toistaa,
Jumalasta vieroittaa.
Houkka luulee synteineen
pääsevänsä taivaaseen,
kunnes kuolinhetkellänsä
helvetti on edessänsä.

3. Palata jos sielu voisi
elämään taas päälle maan,
vakavasti silloin soisi
alkavansa uudestaan,
täällä toisin eläisi,
turhuutensa hylkäisi,
tiestään vaarin tarkemmasti
ottaisi hän loppuun asti.

4. Parannuksesta ei kuulla,
vaikka lunastamiaan
Jeesus kutsuu armosuulla
pahuudesta luopumaan.
Rohkeana syntinen
kulkee tietään uhmaten,
itseluottamuksessansa
luulee viisas olevansa.

5. Jeesus-nimi herjatuksi
tulee puhein joutavin,
Herran hyvyys pilkatuksi
toimin kevytmielisin.
Paha henki kuulla saa
nimeänsä karmeaa
tavan takaa toistettavan
tiellä tuhon kauhistavan.

6. Säikähtävä olet kerran
tuimaa tuskaa helvetin:
astut valoon, eteen Herran,
maan ja taivaan tuomarin.
Köykäiseksi havaitaan
sinut hänen vaa'assaan.
Vanhurskas hän on ja vakaa,
oikeutta oikein jakaa.

7. Kansat pakanuudestansa
saavat nousta katsomaan,
kuinka saapuu kristikansa
tuomiolle päältä maan.
Häpeään se suureen jää,
monen silloin painuu pää
elettyään loppuun asti
pakanaakin pahemmasti.

8. Sielu, muista rangaistusta
matkan päässä ankaraa,
ellet nyt tee parannusta,
syntejäsi anteeks saa.
Herää, valvo rukoillen.
Muista haavat Jeesuksen,
ettei yö sua yllättäisi,
ettet synteihisi jäisi.

62

1. Unestas, sielu, herää kauheasta,
sun Jeesus päästäis syntein vankilasta,
hän kaiken armon sulle tarjoo nyt,
kun puolestas hän lain on täyttänyt.

2. Hän luokses käy, kun makaat veressäsi,
helvetti syntein tähden edessäsi.
Hän huutaa sulle, puhuu rakkaasti:
vuos vereni sun velkas maksuksi.

3. Ah, kuule hänen armokutsuansa
ja muista piinaansa ja kipujansa.
Ne kärsi hän sun tähtes kuollessaan,
kun vielä olit vihollisenaan.

4. Näin vielä huutaa Jeesus Kristus sulle:
kuoleman vaivan saatit sinä mulle,
vaan sulle näytän laupeuteni
ja otan sinut ystävyyteeni.

5. Ah, kavahda jo kovaa paatumustas,
kauhistu vihdoin suurta turmelustas,
heräjä, sielu, hätäs huomaamaan,
ennen kuin vaivut vaivaan kauheaan.

6. Sua herättää mun Henkeni sä anna,
sen nuhteitaan suo tunnollesi panna,
paljastaa sydämesi pimeä,
maailman puoleen yhä kääntyvä.

7. Ah palaja, en synneistäs sua soimaa,
vaan päästäksesi niistä annan voimaa.
Mun ristini sä ota turvakses,
mun haavani sun pakopaikakses.

8. Tutkainta vastaan lakkaa potkimasta,
parasta ystävääsi vainoomasta,
ah, lankee Lunastajas etehen,
sun syntejäsi siinä katuen.

63

1. Nyt Jumalalle nöyrästi
suureksi häpeäkseni
tunnustan kurjuuteni:
estellyt olen sinua,
kun tahdoit auttaa minua.
On tyly sydämeni.
Näin tahtoasi uhmaten,
sun armotyösi turmellen
sinua aina vastustan.
Kun kuulen sinun kutsuvan,
niin pakenen
vain, Herrani,
pois luotasi
ja paadutan näin mieleni.

2. On toisinansa halua
minulla luokses saapua
ja jäädä lapseksesi,
vaan talttumaton luontoni
pois torjuu rakkautesi
ja hylkää hyvyytesi.
Näin ilman armahdusta jään
pauloihin mielen itsekkään.
Kun omin voimin ponnistan,
vain syvemmälle vajoan
ja sinne jään.
Ja syntisen
kuin leikiten
vie myötään pyörre himojen.

3. Tällainen on nyt tilani.
Lienenkö sinun armosi
tuhlannut tyhmyydessä?
Mieltäni pelko kahlitsee
ja omatunto vapisee,
on syytös sydämessä.
Vaan kuitenkin nyt rukoilen
ja katson läpi kyynelten
taas kasvojasi, Auttaja.
Et, Isä, hylkää minua,
kun Jeesuksen
on kuolema
niin katkera
sun laupeutes panttina.

64

1. On kylmä sydämemme
ja suuri kovuutemme.
Ken heltymään sen saisi
nöyräksi taivuttaisi?

2. Ei sateet, salamatkaan,
ei liekit palavatkaan
sen aatamillisuutta .
voi murtaa, luoda uutta.

3. Lyö Mooses vasaralla:
se itkee iskun alla,
vaan kuritus kun laantuu,
se entiselleen taantuu.

4. Kuitenkin voima yksi
saa ehjän särjetyksi:
on Jeesuksella valta
pois tuoda turman alta.

5. On armon voima suuri,
puhdistus kallis juuri:
sairaatkin parannetaan
ja kuolleet virvoitetaan.

6. Kun sydämemme taipuu
ja ristin juureen vaipuu,
niin tähden lunastuksen
hän antaa armahduksen.

7. Riemuitkoon pyhäin mieli,
veisatkoon kaikkein kieli
Karitsan kunniaksi:
hän saapui auttajaksi.

8. Ei meitä vaivain tiellä
voi suuri surma niellä.
Jeesusta ylistämme:
hän kuoli edestämme.

65

1. Ei toista ole sellaista
kuin Jeesus, auttajamme.
Hän, lumala ja ihminen,
on kuollut puolestamme.
Hän Herra on
niin verraton
kuin veli altis, hyvä:
ei syrji hän,
saa elämän
häneltä menehtyvä.

2. Hän syntisiä rakastaa,
vanhurskas Vapahtaja.
Ei huonointakaan kulkijaa
hän oveltansa aja.
Hän, väkevin,
saa kuolleetkin
heräämään haudoistansa
ja katsomaan
ne sanassaan
vie armonvaloansa.

3. Ken alaston ja köyhä on,
saa armon avuksensa,
vaan itsevarman mahdoton
on jättää pahuutensa.
Siis nöyrtyen luo Jeesuksen
jo riennä vikoinesi.
Hän ikuisen
suo autuuden
ja rauhan sielullesi.

66

1. Jumala, Isä armias,
minulle ole laupias,
kun kerjäläisen lailla
kaikkea hyvää vailla
sinua pyydän auttamaan,
anteeksi synnit antamaan
minulle, kurjimmalle,
kun nöyrryn kätes alle.
Syyllinen olen synteihin,
näin rukoilen nyt kuitenkin:
Jumala, sääli minua,
ja pahat työni unohda,
ne heitä selkäs taakse.

2. Ei rietas puhdas olla voi,
ei kuuron korviin sävel soi,
sokean näkö puuttuu,
ja rampa tiehen juuttuu.
Likainen, harmaa, tuhka on,
ja oljenkorsi voimaton.
Lieneekö syyllisellä
oikeus ylvästellä?
Kun puutetta on pyhyyskin,
syntini millä peittäisin?
En edessäs voi seisoa,
minua ellet armahda
Jeesuksen nimen tähden.

3. On sydämeni kipeä,
kun laupeuden lääkettä,
Jeesuksen ansiota,
en, sairas, vastaan ota.
En hänen ristinkuoloaan
ja lahjavanhurskauttaan
sydämen kätköön paina,
vaan unhotan ne aina.
Näin sisäisesti surkastun
ja Jumalasta vieraannun
synteini valtaan vajoten.
Ja, lunastama Jeesuksen,
vaellan orjuudessa.

4. Nyt Jumalani, tähän jään
neuvottomana itkemään.
Syyn tiedät murheeseeni,
kun katsot sydämeeni.
On synnin kuorma suunnaton,
sen kantaja on voimaton,
ja vastuu synneistäni
lyö tomuun elämäni.
Käteni painan suulleni,
odotan, että puoleeni
kääntäisit katseen laupiaan,
niin että lohdutuksen saan,
anteeksiantamuksen.

67

1. Nyt tuhlaajapoika, jo nouse ja käy,
ei isäsi rakkaus muutu.
Hän katsoo vain: lastani eikö jo näy?
Ja kotona leipää ei puutu.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

2. Kun kerjäten saavut ja ryysyissä näin,
häävaatteet hän köyhälle antaa.
Luo katseesi Jeesuksen ristiä päin:
hän syntisi tuomion kantaa.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

3. Jos sydämes kova kuin timantti lie,
hän särkee sen rakkaudellaan.
Jos kauhua tuottaisi helvetin tie,
hän sulkee sen armahduksellaan.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

4. Niin huonoa ei, jonka hylkäisi hän,
kun syytä ja syntiä karttuu.
Hän kyynelet kuivaa ja suo elämän,
hän kuolleenkin paareihin tarttuu.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

5. Se autuas on, joka Jeesuksen luo
saa armon ja voimia juosta.
Kun risti on raskas ja murhetta tuo,
niin toivottomuudenkin suosta
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

6. On Jeesuksen rakkaus ihmeellinen:
ei hukkaan hän syntistä heitä.
Hän etsii ja löytää ja taivaallisen
suo rauhan hän seurata meitä.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

68

1. Milloin omaatuntoani
armon henki herättää,
milloin omaa kuntoani
ahdistuksin vähentää?
Milloin minä mielestäni
ylpeästä alenen?
Pidän vielä itsestäni,
toivon, että tyhjenen.

2. Milloin minä herkeäisin
luottamasta tietoihin,
puuttuvaksi käsittäisin
parhaan ymmärryksenkin,
koska muuttumattomana
jättää minut syntiin se.
Milloin osaamattomana
jättäydyn Herralle?

3. Milloin opin kärsimällä
Herran tahdon täyttämään,
ristin alle nöyrtymällä
omat juonet jättämään?
Milloin Herran kurituksen
hyvyydeksi tunnustan?
Vasta sitä opettelen.
Milloin taidon saavutan?

4. Milloin pääsen omaksesi
niin kuin oksa viinipuun?
Milloin opin iloksesi
hylkäämään jo kaiken muun?
Milloin rakkaan Jeesukseni
saatan täysin omistaa?
Toivo täyttää sydämeni,
voitto kaukaa kangastaa.

69

1. Ei kukaan kutsu hartaammin
kuin sinä, Jeesukseni.
Soi kaukaisena sittenkin
äänesi paimeneni.
Niin usein sitä pakenen
tai olen kovakorvainen,
en kulje kaitaa tietä.

2. Näin itsekästä sydäntä
ei liene kellään muulla,
kun neuvojasi hyviä
ei halua se kuulla.
Se puolustelee pahuuttaan
ja peittää aikomuksiaan
ja punoo juoniansa.

3. Sen kovuutta en rikki saa,
ei mikään sitä murra.
Se Jeesuksenkaan kuolemaa
ei oikein osaa surra.
Nyt mietin, kuinka muuttua
voi mieli kylmä, kankea
ja tulla nöyremmäksi.

4. Kun armoasi minulle
kuitenkin olet suonut
ja minä aina sinulle
niin paljon vaivaa tuonut,
kun sait jo kyllin kärsiä,
suo, etten uutta ristiä
sinulle rakentaisi.

5. Vain sinä synnin kokonaan
voit verelläsi pestä,
niin, että riemuita taas saan
täydestä sydämestä.
Siis anna mielen puhtaus
ja uskollinen kilvoitus,
paranna sielun haavat.

6. On luona armoistuimen
niin autuasta olla,
kun, Vapahtaja syntisten,
et kosta tuomiolla.
Siis lähellesi, Jeesus, jään
nyt iloani itkemään
ja viivyn siinä aina.

70

1. Nyt syvyydestä ääneni
korotan synnin suosta.
Syyllisyys lepää päälläni.
Mihinkä voisin juosta?
Kun vaivun aina alemma,
niin, Jeesus, kätes ojenna
ja riennä avukseni.

2. Olethan, Herra, luvannut:
saa, apusi, ken anoo,
saa virvoituksen vaivatut,
suot juoda sen, ken janoo.
En pyytämästä taukoa
nyt armoasi, Auttaja.
Siis auta, nosta, kanna.

3. Puhdista synnintahrani
ja tuomioni poista.
Suo aamuin uusi armosi,
pelasta ahdingoista.
On murheissani lohtuna
ja vaaroissani turvana
se, että autat aina.

4. Puu kuiva puhkee kukkimaan
kun uudistat sen nesteet.
Myös minua käy vaalimaan,
pois raivaa armon esteet.
Puolesta puhut kuihtuneen,
hedelmää Hengen että teen.
Sanasta anna voima.

Tapahtuu
Pe 15.12.
Klo 18
Uusin kirkkain sävelin -kuorokonsertti Oulunkylän vanhassa kirkossa. Lisätietoja
Pe 2.2.–4.2.
Seuraliikepäivät Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja
Pe 2.3.–4.3.2018
Lähde Herättäjä-Yhdistyksen matkalle Tallinnaan ja Taluun. Lisätietoja.
La 10.3.–11.3.2018
Talviveisuut Ylihärmässä. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi