Siionin virret 111–120
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Siionin virret 111–120

111. Laupias Jeesus parantaa

1. Laupias Jeesus parantaa
ja lääkitä voi haavat.
Hän murheelliset lohduttaa,
he virvoituksen saavat.
Ken tuskiensa tunnossa
kauhistuu turmelustansa,
sen Jeesus etsii, nostaa.

2. Hän syntisiä rakasti
ja saapui maailmaamme.
Hän tuskan tunsi, vapisi
ja suistui kuolemaamme.
Nyt elon saamme iäisen,
on Jeesus valmistanut sen
ja lahjoittaa sen meille.

3. Haavoitetuilla käsillään
hän heikot kotiin kantaa
pois heidän harharetkiltään
ja Isällensä antaa.
Niin Isä meidät lapsikseen
myös ottaa, aivan lähelleen
luo virkistävän lähteen.

4. Hän Pietaria armahti.
Hän säälii kieltäjäänsä.
Kun itkun kuuli Mestari,
hän muisti ystäväänsä.
Niin on hän kärsivällinen,
laupias, hyvä, suloinen.
Hän anteeksi voi antaa.

5. Saat alasti ja köyhänä
luo Jeesuksesi juosta.
On omasi vain häpeä
ja tahrat synnin suosta.
Hän avosylin tervehtää
kuin kaivattua ystävää
ja armopöydän kattaa.

Leopold Franz Fridrich Lehr, ruots. B. Brisman, suom. J. Haavio 1971
uud. J. Löytty 2014

112. Nyt tuhlaajapoika, jo nouse

1. Nyt, tuhlaajapoika, jo nouse ja käy,
ei isäsi rakkaus muutu.
Hän katsoo vain: lastani eikö jo näy?
Ja kotona leipää ei puutu.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

2. Kun kerjäten saavut ja ryysyissä näin,
häävaatteet hän köyhälle antaa.
Luo katseesi Jeesuksen ristiä päin,
myös ryövärin taakan hän kantaa.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

3. Jos ylpeä, paatunut mielesi lie,
hän hoitaa sen rakkaudellaan.
Jos matkalla aukeaa helvetin tie,
hän sulkee sen armahduksellaan.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

4. Et, sieluni, murhetta vaalia saa,
pois pelkosi, Jeesus on täällä.
Hän auttaa jo aaltoihin uppoavaa,
kun kulkee hän vettenkin päällä.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

5. On louhikko aivan kuin laakea maa,
kun tiensä hän luoksesi raivaa.
Sun särkevät haavasi hoitoa saa,
kun syyllisyys mieltäsi vaivaa.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

6. Niin huonoa ei, jonka hylkäisi hän,
kun syytä ja syntiä karttuu.
Hän kyynelet kuivaa ja suo elämän,
hän kuolleenkin paareihin tarttuu.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

7. On Jeesuksen rakkaus ihmeellinen,
ei hukkaan hän huonoa heitä.
Hän etsii ja löytää ja taivaallisen
suo rauhansa seurata meitä.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.

Johan Fredrik Kryger 1743, suom. E. Lagus 1790
uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, L.-M. Renko 2015

113. Herran eteen käykäämme

1. Herran eteen käykäämme
tunnustamaan syntimme.
Huomatkoon nyt jokainen
ristinhaavat Jeesuksen.

2. Kutsukaamme muitakin,
jotka mielin etsivin
parannukseen pyrkivät:
täältä avun löytävät.

3. Aivan yksinkertaiset,
pienten lasten kaltaiset,
olkaamme nyt kaikki me,
jotka Herraa etsimme.

4. Hänen köyhyytensä tie
rikkauteen meidät vie.
Askelissaan astuen
saamme lahjan iäisen.

5. Sielumme kun halajaa,
mitä Jeesus lahjoittaa,
kylliksi se saava on:
armonsa on rannaton.

6. Syntinen ei Jeesukseen
turhaan turvaa vammoineen.
Ristin luona päästetään
ryövärikin synnistään.

Johan Holmberg 1745, suom. E. Lagus 1790
uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971

114. Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan

1. Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan
kestävä, suuri ja lempeä on.
Kurjinta, kohtalon hylkäämää seuraa
taivainen etsijä uupumaton.
Mieleesi paina: Jeesus on aina
rakkaudessansa muuttumaton.

2. Ihmisen kylmä ja ynseä mieli,
miksi et Jeesusta uskoa voi?
Luulenko voivani kätteni töillä
ansaita sen, minkä Jeesus jo soi?
Armohan kantaa, Jeesus sen antaa.
Köyhille Herramme autuuden toi.

3. Auttajakseni jos Jeesus ei löydy,
kulje en nöyrästi, minne hän vie,
silloin en mistään voi neuvoa saada,
liioin ei kirkastu autuuden tie.
Rauhattomuutta saan yhä uutta,
toivoni suunta jos toisaalla lie.

4. Golgatan ristillä Jeesus on meille
hankkinut synneistä armahduksen.
Huononkin hoitaa hän kaidalla tiellä,
keskellä vaarojen, ahdinkojen.
Kiusaus kohtaa, mutta hän johtaa
varjellen, auttaen, vahvistaen.

5. Jeesuksen rakkaus kaikille riittää.
Heikon hän hoivaa ja ahdistuneen.
Hellästi kantaa hän sen, jonka löytää,
kyynelten laaksosta kirkkauteen.
Vaivojen tiellä Herramme kiellä
rakkauttansa ei raadolliseen.

Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790
uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, J. Löytty 2013

115. Kaikkivoipa Kuninkaani

1. Kaikkivoipa Kuninkaani,
valtiaani,
taivaat hallitset ja maan.
Salatuimmat ajatukset,
aikomukset
vedät esiin piiloistaan.

2. Vallallasi kuninkaatkin,
ruhtinaatkin
tottelemaan taivutat.
Ylpeilevän sydämeni,
kovuuteni
näet sekä muserrat.

3. Viidakoissa tiettömissä,
eksyksissä
koditon, kun harhailen,
sinä etsit, riennät vastaan,
niin kuin lastaan
isä etsii kaivaten.

4. Turvaa et suo muuhun panna
etkä anna
minun muuta haluta,
yksin sinun haavoistasi
seurassasi
löydän levon, auttaja.

5. Armon työtä tajuamaan,
parantamaan
riittämätön järki on.
Kuljen sinun johdollasi.
Hallussasi
olkoon ohjat kohtalon.

6. Taivaan armon lämmittämä
mieli tämä
toivon löytää luonasi.
Saavun kodin kynnykselle,
Jeesukselle
jätän syntikuormani.

Jaakko Pitkätky viim. 1815
uud. W. Malmivaara 1901, J. Haavio 1971, J. Löytty 2014

116. Nyt kuule, kutsuvasti

1. Nyt kuule, kutsuvasti
soi ääni Jeesuksen,
niin houkuttelevasti
kuin hellän paimenen.
Hän kutsuu. Ethän jäädä vois
Jeesuksen luota pois.
Hän kutsuu. Ethän jäädä vois
Jeesuksen luota pois.

2. Hän tahtoo täältä johtaa
myös sinut taivaaseen.
Ei siellä kuolo kohtaa,
ei murhe itkuineen.
Siis luota apuun Auttajan,
hän hoitaa horjuvan.
Siis luota apuun Auttajan,
hän hoitaa horjuvan.

3. Kuin kevään kaunis hetki
on päivä nuoruuden.
Nyt alkaa elon retki,
on aika toiveiden.
Vain Jeesus onnen lahjoittaa.
Hän kutsuu, kolkuttaa.
Vain Jeesus onnen lahjoittaa.
Hän kutsuu, kolkuttaa.

4. Siis painukoon nyt pääsi
jo helmaan Jeesuksen,
ja itke ikävääsi,
kaipuuta sydämen.
Hän, uskollinen ystäväs,
ei hylkää pyyntöjäs.
Hän, uskollinen ystäväs,
ei hylkää pyyntöjäs.

5. Herramme, meihin käänny,
niin kansa keväinen
ei koskaan vaivu, näänny,
kun hoidat, kannat sen.
Se kotkain lailla kohoaa
ja uutta voimaa saa.
Se kotkain lailla kohoaa
ja uutta voimaa saa.

Eemil Ponsimaa 1933
uud. J. Haavio 1971, SV 2016

117. Kun luottamuksen kadotan

1. Kun luottamuksen kadotan
keskellä arjen vaivan,
saa itku, tuska maailman
jo lannistumaan aivan.
Oi, suothan toivon enkelin,
Jumala, rinnalleni,
niin että ilon löytäisin
ja armon turvakseni.

2. Suo muistaa sanan lupaus
ilosta suurimmasta:
Ei irrottaa voi ahdistus,
ei tuska Jumalasta.
Voin Vapahtajaan turvata
ja ristin salaisuuteen.
Hän, Kristus, yönkin kauhuissa
on tienä päivään uuteen.

3. Vain hänen rakkaudessaan
on toivo, joka kantaa.
Se kutsuu työhön tarttumaan,
se rohkeutta antaa.
Näin ristin miestä seuraten
yhteisen toivon jaamme
ja tahtoansa kysyen
palvella muita saamme.

4. Sen tähden pyydän, Jumala,
uskolle vahvistusta.
On tiemme täynnä varjoja
ja taivaanranta musta.
Vaan loistaa Kristus, aurinko,
kirkkaana keskellämme,
ja armo muuttaa täällä jo
uudeksi elämämme.

Leena Ravantti 1994, uud. 2015

118. On kaita Herran tie

1. On kaita Herran tie,
se vaivan alle vie.
Jos sillä tiellä lienet,
niin muista: köyhät, pienet
kantavat Herran iestä
seuraten Ristin Miestä.

2. Vaan riemuitakin saa
se, jota johdattaa
Herramme seurassansa
armollaan, voimallansa.
Jos painava on taakka,
hän auttaa loppuun saakka.

3. Matkalla taivaaseen
oppaaksi eksyneen
ei oma järki riitä,
et valoa saa siitä.
Valona kirkkaimpana
on tiellä Herran sana.

4. Hän sinut armahtaa,
et synnin palkkaa saa.
Et uuvu puolitiehen,
hän saattaa matkamiehen
armossaan taitavasti
perille, kotiin asti.

5. Lieneekö yhtäkään,
ken kantaa ristiään
nöyrtyen alle painon
ja tuskan, pilkan, vainon,
sen tiedät, Jeesus, yksin,
kruunattu kärsimyksin.

6. Siis hoida minua
horjuvaa, heikkoa
ja liitä seuraajiisi,
rakkaisiin ystäviisi,
niin ettei mitään puutu.
Armo ei koskaan muutu.

Abraham Achrenius 1769
uud. W. Malmivaara 1893, H. Kivekäs 1971, L. Ravantti 2014

119. Luo Jeesuksen me riennämme

1. Luo Jeesuksen me riennämme
voimattomuudessamme
ja tunnustamme hänelle
tien väärän kulkemamme.
Nyt pyydämmekin: virvoita
uudestaan Hengen voimalla,
ja neuvo, johda aina.

2. Kun hitaus ja ylpeys
jäytävät sieluamme,
ja ahdistus ja epäilys
näin ovat kiusanamme,
niin silmät luomme Jeesukseen,
muistamme hänen kärsineen
pitkänäperjantaina.

3. Nyt, Jeesus, sinuun uskomme,
armosi aina kestää,
suot turvan turvattomalle,
voit kiusaukset estää.
Jos vihollinen hirmuinen
saa meidät ansaan syntien,
sen mahti alas paina.

4. Kun, Jeesus, kuljet matkassa,
niin pelkomieli haihtuu,
masennus, huoli kalvava
iloiseen toivoon vaihtuu.
Siis oma sauva murtukoon.
Nojaamme ristin sovintoon,
kuljemme voitokkaina.

5. Siis kiitos Vapahtajamme,
kun autoit turman tieltä,
toit voiman voimattomalle
ja puhuit rauhan kieltä.
Kun matkan vaiva taakse jää,
suo meidän virsi virittää
taivaassa autuaina.

Arkkivirsi 1827
uud. W Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, J. Löytty 2013

120. Kun, Jeesus, minut lunastit

1. Kun, Jeesus, minut lunastit
kalliilla verelläsi,
ei mikään riistä minua
pois sinun kädestäsi.
Getsemanessa päällesi
painavan kuorman nostit,
ristille kannoit syntini,
vapaaksi minut ostit.

2. Suo tulla, Isä, minulle
rakkaaksi Jeesukseni.
Hän maksoi minun velkani
ja poisti pahuuteni.
Hän katkerimman kalkin joi,
töitteni rangaistuksen.
Minulle, vangitulle toi
hän, vanki, armahduksen.

3. Jos hylkään Herran Jeesuksen,
niin tieni päättyy vaivaan.
Vain hänen kanssaan kulkien
saavutan määrän, taivaan.
Ammennan uutta elämää
Jeesuksen kuolemasta
ja kilvoituksen voimia
hänestä, ainoasta.

4. Kun vastoin käy, niin närkästyn,
pois eksyn Jumalasta.
Menestyksestä ylpistyn,
jos lakkaat ohjaamasta.
Siis, rakas Jeesus, vahvista
jalkani matkallani.
Ja olkoon kallis armosi
parhaana aarteenani.

Henrik Valman, julk. 1831
uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, T. Issakainen 2015
Tapahtuu
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
Ti 5.9.
Klo 20.00
Siioninvirsiseurat Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa.
Pe 8.9.
Klo 20.00
Suomi 100 Juhlavuoden Ruskakonsertti Siionin virsin Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa. Esa Ruuttunen, baritoni, Jenni Ljung, piano Ohjelma 25 €/aikuinen ja 15 €/lapset alle 16 v.
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 15.10.
Klo 10.00
Nilsiän herättäjäjuhlien kiitospyhä Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Hihtomatka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi