Pyhä hiljainen yksinkertaisuus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Pyhä hiljainen yksinkertaisuus

Kuva: Johanna Sointula

Tein pitkän matkan elämäni ensimmäiseen hiljaisuuden retriittiin. Aholansaaressa lokakuun viikonloppuna vietetyn retriitin vetäjinä toimivat Pentti Simojoki Helsingistä ja Riitta-Liisa Taskinen Kuopiosta. Retriitin järjestivät Nilsiän seurakunta ja Aholansaarisäätiö.

Hiljaisuus on ääretön matka

Kilometreinä, ajatusten ketjusilmukoina, valmistautumisena – kaiken kaikkiaan lähtemisenä ja lopulta pysähtymisenä. Varustauduin hiljaisuuteen kirjoilla: Paavo Ruotsalaisen kirjeet, Herättäjä- Yhdistys 1985, Paavo Ruotsalainen, Kirjeitä, toimittanut Jaakko Elenius, Kirjapaja 2005, Ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset, Ukko-Paavon taival, Pentti Simojoki, Kirjapaja 2006, sekä Wilfrid Stinissenin kirjoja, Raamattu ja Siionin virret.

Vielä Siilinjärvellä poikkesin kauppaan etsimään jotain, joka auttaisi löytämään hiljaisuuden ja viipymään siinä. Valitsin sanaristikkolehden ja omenia. Laukkuni pohjalla oli myös sammaleen vihreää villalankaa, josta aioin virkata tossuja pukin pussiin.

Rannassa autoa lukitessani, tunsin luopuvani jostain, ehkä vapaudestani ja lähteväni yksin tuntemattomaan. Autoradion uumeniin umpioituivat ainakin Euroopan velkakriisit, yt-neuvottelut, Thaimaan tulvat ja Libyan entisen johtajan Muammar Gaddafin kuolema.

Katselin laivamatkalla retriitin osallistujia miettien, keitä he ovat ja mistä tulevat? Mitä he ovat jättäneet mantereelle? Mitä he odottavat hiljaisuudelta? Onko heille luonnollista olla hiljaa yhdessä vieraitten ihmisten kanssa?

Hiljaisuus laskeutuu kuin hämärä

Aholansaaren isäntä Eero Myrskykari toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi, että saari on varattu kokonaan meille. Henkilökuntaa ei näkynyt missään, mutta maittava ruoka ja juoma olivat aina ajallaan katettuna.

Vähitellen saari vapautui ihmisten äänistä. Kaikkialla oli niin siistiä ja valmista, kuin olisin kuulunut kutsuvieraiden joukkoon. Oma huonekin tuntui ylelliseltä, mutta tarpeelliselta pesältä. Isoimmat jännityksenaiheet karisivat,kun alkutapaamisessa selitettiin käytännön asiat. Retriitissä veisattiin Siionin virsiä ja niitä sai ehdottaa tarkoitukseen varatulle paperille.

Kynttilöiden leppoisa valo ja Siionin virsien veisuu loivat kai sen turvallisen rauhan taipua ajattomaan hiljaisuuteen. Loppujen lopuksi koin hiljaisuuden hyvänä metsän keskellä ja muiden retriittiläisten joukossa.

Kun rukoukseen hiljennyn, lepoa saadakseni*

– Siionin virret on julkaistu kotihartauden tarpeeksi. Rukousta olevat virret liittyvät oleellisesti hiljaisuuteen, Pentti Simojoki kertoi retriitin aluksi.

Hän muisteli Helsingin vanhan Seuratuvan seuroja, joissa oli pikkupoikana ollut mukana. Täpötäyden salin veisuu ja virsien välillä vallinnut pitkäkin hiljaisuus painuivat vaatenaulakkojen alla leikkineen lapsen sieluun lähtemättömästi.

– Siionin virsien veisuu on koolla olevan joukon hengitystä. Laulamalla hengitämme ulos pettymyksiämme ja ilojamme, sanoitamme tuntojamme ja ajatuksiamme, niitäkin joille ei ole löytynyt ilmaisua. Puhe on sanoja huulilla, mutta veisuu on syvältä sisältämme nousevaa. Veisaamme Kristuksen, Vapahtajamme sisimpäämme, veisuu on vuorovaikutusta Kristuksen kanssa.

Riitta-Liisa Taskinen sanoi retriitin olevan kristillisen kirkon vanhaa perinnettä. Myös Jeesus vetäytyi rukoilemaan ja kehotti ihmisiä lepäämään autiossa paikassa.

Täällä ei tarvitse ponnistella, että onnistuisi. Kaikki pyrkiminen ja pakko ovat nyt turhia, ne saa jättää syrjään, hän rohkaisi osallistujia.

Sävyisä Paimenemme, hiljennä mielemme**

Aamulla taivas ruskotti kauniin sinipunaisena. Hämärä häilyi metsän puissa hämmentäen ääriviivoja ja etäisyyksiä. Hakkuuaukiolla tomera tuuli touhusi huojutellen tuleentunutta heinäniittyä, kuin se olisi tomuttanut pellavaista peittoaan.

Tyhjässä koivussa tuulen vireet viiruttivat lehdistä vapaata oksistoa. Riisuttu puu näytti värikästä taivasta vasten ihan risuluudalta, tai linnun sulilta? Oliko se sittenkin juurakko, suonisto tai joku verkosto?

Se mitä näen, ei ole kaikki. Se mitä ymmärrän, on niin vähän. Se mitä tunnen, riittäähän se nyt?

Onko toivon herääminen sitä, että etsiessään alkaa nähdä sävyjä?

Lähes marraskuinen maa ja metsä näyttivät ensin hiljaiselta ja hylätyltä, kuin kukaan ei olisi ollut kotona. Kun oli aikaa katsoa, näin kepin, kävyn, punastuneen mustikan lehden, yksin jääneen puolukan, yllättäviä värejä, liikettä ja muotoja. Ja miten kylmenevän syystuulen häkilöimä heinikko huojui tuulessa humisten kuin valtameri.

Simojoki aloitti lauantaiaamun ehtoollisen vieton toteamalla retriittiväen liittyvän niiden joukkoon, jotka etsivät Kristusta, Vapahtajaa. - Meillä on hänelle asiaa ja kerromme sen veisaamalla Siionin virren 169.

– Löydämme Hänet ehtoollisesta ja Hän rukoilee koko puolestamme.

Hiljenny siis ristin luo**

Retriitin kotialttarille Simojoki oli asettanut Tahkomäestä löytämänsä sileän kiven, jonka päällä oli Venetsiasta tuotu krusifiksi.

– Ristiinnaulittu Kristus on keskeinen niin Siionin virsissä kuin Aholansaaren entisen isännän, Paavo Ruotsalaisen sanomassa. Saamme olla tekemisissä, elävässä minä-sinä-suhteessa Kristuksen kanssa, Simojoki sanoi.

”Opi likemmin tuntemaan ristiinnaulittua Kristusta, että löytäisit turvan”, Paavo Ruotsalainen neuvoi ystäväänsä kirjeessään.

Paavon mukaan ristiinnaulittua Kristusta tulisi tuntea, koska ihmisen velka Jumalan edessä on liian suuri ihmisen maksettavaksi. Kristuksessa, Jumalan Pojassa, on sovitettu armahdus ja armo.

Velkaantunut ihminen kokee riittämättömyyttä ja syyllisyyttä. Juuri häntä neuvotaan ristiinnaulitun luo. Siellä ei kuitenkaan riitä pelkkä tieto, vaan tarvitaan myös sisällistä tuntoa.

– Sisällinen tunto ei ole ajatus, tai suoritus. Se on rukouksen suhde, minäsinä- suhde. Paavon mukaan rukouksesta ei saisi tulla suoritus.

– On hyvä muistaa, että täällä ollaan vasta matkalla. Tärkeintä on rukoussuhde, ei vastaus, Simojoki sanoi.

Hyviä kokemuksia


Retriitin jälkeen muutamat osallistujat lähettivät pyynnöstäni ajatuksiaan. Yhteinen kokemus viikonlopusta oli kiitollisuus, Aholansaari ja Siionin virret olivat hoitaneet osallistujia.

– Aholansaari on hyvä paikka – siellä on sopivasti eristyksissä muusta maailmasta. Retriitissä yhdistyivät kaksi vanhaa perinnettä, suomalainen hiljaisuuden perinne, jota körttiläisyys Siionin virsineen on ja hiljaisuuden liike. Molemmat ovat minulle tärkeitä, tuntui hyvältä yhdistää ne näin.

– Siionin virret ovat iki-ihania ja puhuttelevia. Se oli parasta, että saimme niitä veisata, kertoi eräs osallistuja. Toinen vastaaja oli välillä kokenut veisuun liian voimallisena ja hänen hiljentymistään häiritsevänä.

Raamattu pääsee hiljaisuuden retriitissä oikeuksiinsa.

– Raamattumietiskelyssä tulee kunnolla pysähdyttyä kuuntelemaan tekstiä, yksityiskohtia myöten. Tuntuu hyvältä, kun kukaan ei ala heti selittämään omia näkemyksiään, kertoi yksi osallistuja.

Joku kyseli, miksi me olimme kaikki niin totisia, lähes synkkiä? Kuuluuko meidän suomalaisten kätkeä hyvä mielemme?

Toista kertaa Aholansaaren retriittiin osallistunut kertoi, että ei ollut enää jännittänyt niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Puhumattomuus ja ajatusten rauhoittuminen tuntuivat hyvältä ja turvalliselta. Hän siteerasi itselleen mieluista Kajaanin ort. srk:n ex kirkkoherra Jarmo Hakkaraisen ajatusta: ”Maailmassa ei ole mitään, joka muistuttaisi Jumalaa yhtä paljon kuin hiljaisuus.”

Luonto koettiin tärkeäksi.

– Löysin kaunista metsää, vaikka saaren eteläreunalla on aika aukkoista. Luonnossakin yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa hiljaisuudessa, kertoi eräs osallistuja.

Se riittää, että meidät kaikki on kutsuttu

Koin retriitin perhepiirinä, merkillisen tasapuolisena ja luonnollisena. Vaitiolo loi hiljaisuutta, joka rauhoitti ja virkisti. Taisin tavoittaa vain aavistuksen hiljaisuudesta, mutta nautin kiireettömyydestä, oikeudesta vain olla ja katsella luontoa.

Varusteluni oli muuten turhaa, tyhjänpäiväistä painolastia. Luin vain yhtä kirjaa, en ratkonut sanaristikoita, saati virkannut. Saaresta lähdin levänneenä ja tyytyväisenä, mutta kotimatkalla jo takerruin murheisiini, kun autoni aiheutti vaivaa ja vastusta.

Johanna Sointula

* Siionin virsi 115
** Siionin virsi 191
*** Siionin virsi 112

Tapahtuu
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
Ti 5.9.
Klo 20.00
Siioninvirsiseurat Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa.
Pe 8.9.
Klo 20.00
Suomi 100 Juhlavuoden Ruskakonsertti Siionin virsin Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa. Esa Ruuttunen, baritoni, Jenni Ljung, piano Ohjelma 25 €/aikuinen ja 15 €/lapset alle 16 v.
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 15.10.
Klo 10.00
Nilsiän herättäjäjuhlien kiitospyhä Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Hihtomatka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi