Jaakko Löytyn koskettavin laulu valittu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Jaakko Löytyn koskettavin laulu valittu

Nilsiän herättäjäjuhlilla Jaakko Löytty piipahti keltaisessa teltassa, jossa oli yksi äänestyspisteistä.

 

Herättäjä-Yhdistyksen kesällä kotisivuillaan ja tapahtumissa järjestämässä äänestyksessä Jaakko Löytyn koskettavimmasta laulusta annettiin ääniä yli 1700.

-Lämmittää mieltä, kun noin monet halusivat laittaa laulujani järjestykseen, Löytty toteaa.  

Hän naurahtaa tituleeraavansa edelleen itseään nuorisomuusikoksi, vaikka häntä kuunteleva ”nuoriso” voi olla minkä ikäistä tahansa.

-Eihän tällaisesta ollut aavistustakaan, kun aloitin musiikin tekemistä. Silloin tuntui mahtavalta saada aikaan yksi laulu, sitten syntyi toinen. Se oli ensin tapa selvitä omasta nuoruudesta, mutta vähitellen lauluntekoon syntyi riippuvuussuhde, siitä tuli jokapäiväistä.

 

Äänestyksen ylivoimainen voittaja oli Kahden maan kansalainen, jonka sanat ovat Kaija Pispan ja sävel Jaakko Löytyn.

Tulos ei ollut pariskunnalle yllätys.

-Kyllä me Kaijan kanssa totesimme, ettei tätä ollut vaikea arvata. Iloitsemme siitä, että molemmat voitimme.

Löytty arvelee laulun tulkitsevan ihmisten tunteita monissa elämäntilanteissa. Sitä esitetään häissä ja hautajaisissa, konfirmaatioissa ja syntymäpäivillä. Se on sekä uusi Siionin virsi 243 että virsikirjan lisävihkon virsi 924. Viime vuonna se oli Vantaan herättäjäjuhlien tunnuslause.

-Nykypäivän ihmisellä ei enää ole sanoja sille, että elämä ei ole pelkästään tässä, vaan että on olemassa myös toinen ulottuvuus. Silti tarve tuonpuoleisuuden läsnäolon sanoittamiseen on yhä, ja siinä Kahden maan kansalainen auttaa. Ehkä sävelkin antaa pyhyyden kokemuksen keskellä arkea.

 

Äänestyksessä toiseksi tuli Käy, Herra, meitä siunaamaan ja kolmanneksi Siunaa koko maailmaa. Kolmen kärki toistuu toiveina niin veisuissa, seuroissa kuin keikoilla.

-Harvoin voin Kahden maan kansalaisen jättää laulamatta. Joskus koululaisille esiintyessäni tiedän, etteivät he odota sitä. Toisaalta tyttärenpoikani rippileiriryhmä oli Aholansaaressa äänestänyt Kahden maan kansalaisen rippivirrekseen, vaikka olin ajatellut, ettei se niin nuorille aukea.

Äänestyskupongin ”muu, mikä” -kohdan voittaja sen sijaan oli Löytylle yllätys.

-Kyllä syntinenkin veisata saa on sävelmältään vaikea ja sanoiltaankin monimutkainen. Täytyy olla syvällä körttivirrassa, että tuon on löytänyt lempikappaleekseen.

 

Omaa suosikkiaan Jaakko Löytty ei nimeä.

-Kysyttäessä sanon yleensä sen, jota olen viimeksi tehnyt, ihan taktisesti, että uudetkin laulut tulisivat tutummiksi. Ja lauluntekijänä elän uuden laulun syntyessä huippuhetkeä.  

Löytty tunnustaa nuorempana toivoneensa, että vanhojen suosikkien sijasta myös uudet laulut nousisivat esiin.

-Nykyään kunnioitan sitä, että ihmiset ovat henkilökohtaisesta syystä kiintyneet tiettyyn lauluun. Olen luovuttanut kappaleet eteenpäin, eivät ne enää ole minun, vaan kaikkien omaisuutta.

Kaisa Viitala

 

Jaakko Löytyn koskettavin laulu -äänestyksen tulokset:

1. Kahden maan kansalainen 51 %

2. Käy, Herra, meitä siunaamaan 22 %

3. Siunaa koko maailmaa 8 %

4. Ilouutinen, Herra siunaa kotia, Tilkkutäkki, Sateenkaariunet, jokainen 3 %

5. Jokin muu, mikä -kohdassa ääniä sai 40 eri laulua, joista suosituin oli Kyllä syntinenkin veisata saa

 

Kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken arvottiin Jaakko Löytyn levyjä, 2 kpl 50 € lahjakorttia Herättäjä-Yhdistyksen verkkokauppaan sekä yksi S-ryhmän 150 € lahjakortti. Lisäksi arvoimme kaikkien osallistujien kesken 10 kpl Jaakko Löytty -t-paitoja. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

 

Tapahtuu
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Pe 27.10.–29.10.
Aikuisten kertausrippikoulu Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Pe 8.12.–9.12.
Miesten adventtitapaaminen Kainuun opistolla. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi