Herääminen - ooppera Paavo Ruotsalaisesta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herääminen - ooppera Paavo Ruotsalaisesta

Yksinäytöksinen kuoro-ooppera solistille ja saksofonikvartetille.

Herääminen-ooppera kertoo ajattomasti Paavo Ruotsalaisen kokemasta henkisestä romahduksesta, mutta myös siitä mitä on löytää toivo ja uusi suunta elämään. Ooppera on ajankohtainen myös tänä päivänä, kun ihmisten henkinen jaksaminen on alati koetuksella.


Maaliskuussa ensi-iltansa saanut ja myös Turun kirkkopäivillä 20.5. esitetty ooppera tulee kesällä Nivalaan ja esitetään sunnuntaina 16.7. klo 14.00 Nivalan jäähallissa.

Liput:http://www.uikko.fi/uikontaikaa/

 

Ooppera on Pohjois-Savossa vuonna 1777 syntyneen saarnamiehen Paavo Ruotsalaisen ydinajatuksia luotaava yksinäytöksinen kuoro-ooppera solistille ja saksofonikvartetille. Mitä annettavaa tällä yli kaksi sataa vuotta sitten syntyneellä "Jumalan hullulla" voi olla nykypäivän ihmiselle?

 

Ooppera esitetään osana valtioneuvoston Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmistoa sekä Kirkkohallituksen koordinoimaa Reformaation merkkivuosi 2017 -hankkeen virallista ohjelmaa.

"Tekstin sisäistä rytmiikkaa Ruuskanen vaalii huolella ja taidolla. Kuoron ja solistin artikulointi olikin ensi-illassa mainittavan korkeaa luokkaa, ja esityksen kattava intensiteetti ja aidosti karismaattinen Paavo selvästikin vetosivat yleisöön." Lauri Otonkoski, Helsingin Sanomat
 

Työryhmä: 

Säveltäjä: Maija Ruuskanen

Libretto: Jaakko Heinimäki

Ohjaus: Juulia Tapola

Solisti: Jussi Lehtipuu
Valo- ja lavastesuunnittelu: Ville Virtanen
Pukusuunnittelu: Ville Virtanen ja Jenni Nykänen

Kuoro: Philomela & Herännäisnuorten kuoro
Kuorojen johto: Marjukka Riihimäki, Hanna-Maria Hapuli

Orkesteri: Akateeminen Saksofonikvartetti (Saara Koskipää, Maaret Koskenkari, Timo Rantanen, Olli-Pekka Tuomisalo)

Lyömäsoittimet: Tuomas Timonen


Kesto: n. 1 h

Kuva toimii linkkinä musiikkiteatteri Kapsäkin sivulle.

Tapahtuu
Su 20.8.
Klo 10.00
Herättäjän päivä Laukkalan kirkossa seppä Högman -perinnön merkeissä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Matka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi