Kolumni 10/2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kolumni 10/2016

Kolumnisti Irene Roivainen

Kuva Kimmo Torkkeli

 

Kastehelmi

 

Tulimme juuri kastejuhlasta. Kolmas lapsenlapsemme sai nimen ja hänet liitettiin evankelisluterilaisen kirkon ja seurakunnan jäseneksi. Vauvan vanhemmilla oli yksi iso huoli ristiäisten järjestämisessä. Mistä löytää kummit lapselle, kun suurin osa kavereista ja ikätovereista ei kuulu kirkkoon?

Kirkkoon kuuluminen ei ole ollut itsestäänselvyys omien lastenikaan kohdalla. Monet keskustelut on asiasta jokaisen kanssa aikanaan käyty, mutta onneksi iän myötä kriittisimmät näkemykset ovat loiventuneet ja ymmärrys kirkon työn merkityksestä kasvanut.

Kirkkoon kuuluminen ja rippikoulun käyminen ovat kummiuden edellytys. Esikoisemme saatiin aikoinaan pienellä ylipuhumisella lähtemään kaverinsa kanssa rippikoululeirille Aholansaareen.

Kun olimme jättäneet pojat pilottitakeissaan keskelle savolaista maisemaa, eikä ensimmäistäkään puhelua ollut kuulunut moneen päivään, aloimme olla varmoja, että pian nähtäisiin oven takana kaksi karkulaista. Mutta kun puhelin vihdoin pirahti, kuului langan toisesta päästä innostunut hihkaisu: ”Täällä on aivan mahtavaa!”

Nuorempia sisaruksia ei sitten tarvinnutkaan enää ylipuhua riparille saareen. Uskon, että sieltä saadut eväät kannattelevat nuoriamme vanhempinakin.

Kirkkoon kuuluminen ei ole enää itsestäänselvyys samalla tavalla kuin omalle sukupolvelleni oli. Siitä on tullut paitsi yhteiskunnallisia muutostrendejä heijasteleva ilmapuntari, myös osa nuoren sukupolven tietoisia elämänpoliittisia ratkaisuja.

Kirkosta eroavien määrä on 2000-luvulla ollut liittyjien määrää suurempi. Eroamisessa näkyy ajoittaisia piikkejä viime vuosiltakin. Äskettäinen piispainkokouksen selonteko kirkon avioliittokäsityksestä nostatti jälleen pienen piikin kirkosta eroamisluvuissa.

Liikkuvin ikäryhmä kirkon jäsenyyden kannalta ovat nuoret aikuiset. Kun he jättävät kirkon, ratkaisu ei koske vain heitä itseään, vaan todennäköisesti myös heidän lapsiaan. Jos lapset jäävät kastamatta ja rippikouluun laittamatta, voi seurauksena olla useamman sukupolven yli kantava ketjureaktio.

Yksi rukoushelminauhan helmistä on nimeltään ”Kasteen helmi”. Se muistuttaa mahdollisuudesta aloittaa uusi elämä joka päivä ja jättäytyä lapsen tavoin Jumalan hoitoon ja huolenpitoon. Juho Elmeri sai seurakunnalta lahjaksi kastehelmen. Hän liittyi sukupolvien ketjuun.

IRENE ROIVAINEN

 

Nosto:

”Uskon, että Aholansaaren riparilta saadut eväät kannattelevat nuoriamme vanhempinakin.”

Tapahtuu
Pe 27.10.–29.10.
Aikuisten kertausrippikoulu Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Pe 8.12.–9.12.
Miesten adventtitapaaminen Kainuun opistolla. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi