Kolumni 4/2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kolumni 4/2016

Kolumnisti Markku Orsila

Paavin pusut

Paavit ovat olleet kovia poikia pussaamaan. Kirjoitin toiseen lehteen hetki sitten pakinan, jossa pohdin miten parta mahtoi rahista, kun paavi Franciscus suuteli ja syleili Venäjän kirkon johtajaa Kirilliä Kuubassa lentokentällä. Aika pitkä aika oli ehtinyt edellisestä vastaavasta suudelmasta kulua. Kirkot erosivat 1054 ja kirouksia toisen päälle langetettiin. Nyt jo tuhat vuotta myöhemmin suudellaan orastavan yhteyden merkiksi. Hyvältä tuntuu ja näyttää.

 

Paavien suudelmia on aina tutkittu tarkasti. Paavi Johannes Paavali II piti tapanaan suudella maata, kun hän laskeutui lentokoneesta uuden maan kamaralle. Paavin eleen katsottiin osoittavan ystävällisyyttä ja kunnioitusta maalle ja kansalle. Tosin ilkeämieliset vastustajat tulkitsivat paavin suudelman olevan valloittajan tapa alistaa. Kolumbuskin suuteli maata, kun pääsi rantaan. Heti seuraavaksi hän iski samaan kohtaan valloittajan lipun.

 

Kuuluisimpia Paavi Johannes Paavalin suudelmia oli Israelin matkan suudelma vuonna 2000. Pian Tel Avivin lentokentällä maata suudeltuaan, hänen eteensä tuotiin maljassa Länsirannan maata. Paavi suuteli sitäkin. Katsottiin, että suudelmat merkitsivät tukea molemmille, kahdelle maalle, Israelille ja Palestiinalle.

 

Nyt Paavien suudelmat ovat erityisen ajankohtaisia. Brittien uutisyhtiö BBC julkaisi helmikuussa kohu-uutisen. Edesmenneen Johannes Paavalin suudelmista on taas kiinnostuttu. Uutinen kertoi paavilla olleen ”tiivis” suhde puolalaissyntyisen filosofin ja kirjailijan Anna-Teresa Tymienieckan kanssa. Ettei vaan pussanneetkin joskus, kyseltiin? Pian tiedotettiin, että vain paavin lähettämiä kirjeitä on voitu nyt lukea, ei Anna-Teresan vastauksia. Paavi oli ilmeisen ilahtunut ystävyydestä. Uutisten mukaan hän piti ystäväänsä ”Jumalan lahjana.”

 

Mietin uskallanko edes vilkaista jutun alla olleita kommentteja. Todennäköisesti siellä ruoskittaisiin kaikki kristityt tekopyhiksi ja vaikka miksi. Vilkaisin mielen pahoittamisen uhallakin. Ensimmäiset kommentit yllättivät. Suomalaiset miehet ja naiset kirjoittivat ensimmäisenä siitä, että ystävä on oikeastikin iso lahja. Läheinen ihminen on vielä enemmän. Saahan paavillakin olla oma elämä ja joku äijä pohti, miten tämän myötä alkaa usko kirkkoon, paaveihin ja muuhunkin palata! Nehän tietää sittenkin oikeasta elämästä jotakin?

 

Markku Orsila

Tapahtuu
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
Ti 5.9.
Klo 20.00
Siioninvirsiseurat Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa.
Pe 8.9.
Klo 20.00
Suomi 100 Juhlavuoden Ruskakonsertti Siionin virsin Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa. Esa Ruuttunen, baritoni, Jenni Ljung, piano Ohjelma 25 €/aikuinen ja 15 €/lapset alle 16 v.
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 15.10.
Klo 10.00
Nilsiän herättäjäjuhlien kiitospyhä Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Hihtomatka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi