Muutoksen tekijänä muuttuvassa maailmassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Muutoksen tekijänä muuttuvassa maailmassa

Ruut haluaa välittää Fedjalle esimerkkiä siitä, että maailmaan mahtuu erilaisia kulttuureja ja ihmisiä, joiden kanssa voi elää rinnakkain ja että hankalillekin asioille voi aina tehdä jotain.

Kuva Jahkob Tjäder

 

 

 

Asioihin vaikuttaminen

on Ruut Luukkoselle, 25, tärkeää.

 

Häntä huolettaa suomalaisten itsekäs tapa keskittyä omiin oikeuksiinsa unohtaa niihin liittyvät velvollisuudet.

- Sananvapauden varjolla vähätellään ihmisoikeuksia. Ihmisten jakaminen ensimmäisen- ja toisen luokan kansalaisiin, suomalaisiin ja turvapaikanhakijoihin, on erityisen huolestuttavaa, Ruut toteaa.

Hän ei tuo itseään esiin suurena maailman pelastajana, eikä tuputa mitään viimeisiä totuuksia. Rauhallisen oloinen ihminen haluaa ottaa asioista selvää, kuunnella ja vaikuttaa määrätietoisesti.

Ruut asuu perheensä, puoliso Jahkob ja pian kolmevuotias Fedja-poika, kanssa Helsingissä. Opinnot Haaga-Heliassa ovat loppusuoralla ja suunnitelmissa on jatkaa vaikuttamistyötä toimittajana.

Hän on opiskellut myös kehitysmaatutkimusta ja erikoistuu opinnoissaan globaalia maailmaa käsittelevään journalismiin/ kehitysmaajournalismiin, sekä rauhan ja konfliktien aihepiireihin.

Kipinä vaikuttamistyöhön ei ole vuosien myötä sammunut, mutta vaikuttamisen keinot ovat muuttuneet. Opinto- ja kenttämatkat, sekä matkustaminen kehitysmaihin ja konfliktialueisiin ovat vahvistaneet hänen päätöstään.

- Haluan toimia ihmisarvoon liittyvien teemojen parissa, erityisesti rauhantyön ja kehitysyhteistyön aloilla.

Parhaillaan hän viimeistelee opinnäytetyötään, joka käsittelee musliminuorten kokemusta väkivaltaisen radikalisaation uutisoinnista suomalaisessa mediassa. Musliminuorten haastattelut antavat äänen yksilöille, koska musliminuorista puhutaan usein ihmisryhmänä, johon myös liitetään leimaavia yleistyksiä ja rasistisia määritelmiä.

 

Mahdollisuus toimia ja vaikuttaa

Ruut oli 3-vuotias, kun hänen vanhempansa toimivat Keniassa lähetystyössä. Kiinnostus kehittyviä maita kohtaan saattoi syntyä jo silloin.

- Vaikka minulla on vain hataria muistoja sieltä, on tuo aika jättänyt varmasti pohjavireen.

Kirkon Ulkomaanavun (KUA) ja Yleisradion Pelasta maailma-kansainvälisyyskasvatushankkeen ilmoituksen hän löysi Opettaja-lehdestä ollessaan 16 -vuotias. Ruut valittiin nuorten hankeryhmään, joka perehtyi kolmen vuoden ajan kehitysyhteistyöhön. Nuoret tutustuivat myös Kambodzassa kehitysyhteistyön hankkeisiin.

He käsittelivät maan sisällissotaa ja kävivät mm. miinanraivauskentällä. Vastapainoa surullisiin tapahtumiin toi paikallisten nuorten selviytymistarinat.

Ruut on toiminut lähes kymmenen vuotta vapaaehtoistehtävissä ja kouluttajana KUA:n Changemaker verkostossa rauhan- ja kehitysyhteistyön parissa. Vuosina 2014-15 hän osallistui Changemaker Akatemiaan, joka oli Ulkomaanavun ja CM:n yhteinen rauhankoulutusohjelma.

Changemaker on KUA:n yhteydessä toimiva, vuonna 2004 perustettu alle 30 vuotiaiden vaikuttamisverkosto. Ruut muistelee löytäneensä verkoston teltan herättäjäjuhlien juhlatorilta rippikoulukesänään 2006.

- CM:n kautta sain arvokkaita ystävyyssuhteita ja verkostoa, jossa kehittää omaa osaamistani. Siellä on voinut myös jakaa nuorena kokemaani maailmantuskaa. Löysin näiden maailmanmuuttajien joukosta myös pojalleni kummitädin!, Ruut iloitsee.

Vaikuttamistyön yksittäisenä onnistumisen hetkenä Ruut muistelee vuoden 2012 tukitapahtumaa, jonka tavoitteena oli tukea afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kamppailua suojelun saamiseksi Suomesta.

Ruut ja ystävänsä Tytti Matsinen organisoivat tapahtumaan tukitoimintaa ja huolehtivat nälkälakossa olleiden miesten voinnista.

- Saimme paikalle toimittajia ja kirkon päättäjiä, myös Herättäjä-Yhdistys osoitti meille tukensa. Tällä oli minulle suuri merkitys.

 

Ihmisen kohtaaminen ihmisenä

Asioihin perehtyminen ei ole Ruutin mielestä koskaan turhaa ja Suomessa on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa.

Ruut on mukana muiden vapaaehtoisten toimittajien, tulkkien ja kuvaajien kanssa Tarinoita vastaanottokeskuksesta –projektissa. Projektin toimijat antavat turvapaikanhakijoiden kertoa itsestään, elämästään ja haaveistaan Tarinoita vastaanottokeskuksesta - Facebook-sivuilla.

- Olen huolissani Suomen hallituksen tekemistä kehitysavun leikkauksista, koska avun lopettamisella on välitön yhteys konfliktialueisiin ja pakolaistilanteeseen Euroopassa ja Suomessa.

Kehitysyhteistyön mahdollisuuksista Ruutilla on hyviä kokemuksia. Hän tutustui viime vuonna Pohjois-Keniassa Turkanan maakunnassa heimojen välisiin konflikteihin ja naisten toimintaan yhteisöjensä rauhanrakentajina.

- Hienointa on ollut kuulla kehitysyhteistyön tuloksista niiltä, joita se koskettaa. Kehitysmaiden ihmiset eivät ole passiivisia avun vastaanottajia, vaan aktiivisia toimijoita.

Matka antoi myös uusia kokemuksia toimittajan työstä ja vahvisti hänen ammatti-identiteettiään.

- Löysin yhteyden turkanaheimon naisiin äitiyden kautta. Eräs haastateltava kysyi minulta, onko minulla lapsia? Sen jälkeen haastattelu oli myös keskustelua äitinä olemisesta ja vastavuoroista jakamista.

Ruut haluaa vaikuttaa kirkossa siihen, että jokaisella on paikka kotikirkossaan ja että kaikkia maailman ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti.

- Viime aikoina on ollut hienoa huomata, miten kirkko ja kirkolliset toimijat, kuten Herättäjä-Yhdistys ovat ottaneet aktiivisen roolin turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävässä työssä ja osoittaneet monia kestäviä tapoja kohdata ihminen ihmisenä.

 

Vanhemmuus muutoksentekijänä

Fedja-pojan äitinä oleminen on antanut Ruutille uutta ajateltavaa, koska ei ole yhdentekevää, millaisten arvojen maailmassa haluaa lapsensa ja hänen sukupolvensa varttuvan.

Vanhemmat ovat ottaneet Fedjan mukaan CM-viikonlopuihin ja herättäjäjuhlille.

- Herättäjäjuhlat ovat olleet kiinteä osa elämääni. Haluan siirtää myös lapselleni körttiläistä ihmiskäsitystä, Ruut kertoo.

Mua siipeis suojaan kätke - ja Oi Jeesus ota sylihis-virret ovat kulkeneet mukana Fedjan kastetilaisuudesta lähtien.

- Fedja pyytääkin usein iltaisin,  että ”äiti laula yölaulua”. Kun Fedja oli viime vuoden lopulla vakavasti sairaana, kantoi meitä ”suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi” – säe vaikeimpien hetkien yli.

Pysäyttävä tapahtuma on nyt ohitse ja Fedja on toipunut hyvin. Pikkuinen on viime aikoina tykännyt erityisesti bongailla kirkkoja.

Äitinä Ruut haluaa välittää lapselleen myös esimerkkiä siitä, että maailmaan mahtuu erilaisia kulttuureja ja ihmisiä, joiden kanssa voi elää rinnakkain ja että asioille voi aina tehdä jotain, hankalalta tuntuvaan tilanteeseenkin voi vaikuttaa.

Johanna Sointula

 

www.changemaker.fi

www.facebook.com/tarinoitavastaanottokeskuksesta

 

 

Tapahtuu
Su 20.8.
Klo 10.00
Herättäjän päivä Laukkalan kirkossa seppä Högman -perinnön merkeissä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Matka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi