SV 160 (uudessa 107)
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Uudistettu Siionin virsi 160 (numero uudessa kokoelmassa 107)

(LSV 119, MSV 111)
nykyinen sävelmä

1. Se autuas on aivan
ja siunatuksi jää,
ken Vapahtajan luona
huoletta levähtää
ja pienen lapsen lailla
omia töitä vailla
on hänen huomassaan.

2. Hän touhuilee kuin lapsi,
ei suotta laskelmoi,
hän rukoilee ja kiittää
ja veisaakin, jos voi.
Hän katsoo Jeesukseensa
ja tietää voittaneensa
aarteista kalleimman.

3. Jos myötäinen on taival,
hän kiitollinen on
ja kohtaa tyynin mielin
myös raskaan kohtalon.
Hän huolet kaikki antaa
armahtajansa kantaa
ja lohdun siitä saa.

4. Hän uskoo, että luokseen
on Jeesus astunut
ja ristinkuolemallaan
tien uuden aukaissut.
Se vapauteen johtaa,
kun synnin orja kohtaa
syntisten auttajan.

5. Immanuel, sen tiedät,
ja tiedän minäkin:
töin, sanoin, ajatuksin
kun sinut tuomitsin,
sait viitan purppuraisen,
ja orjantappuraisen
toin kruunun päähäsi.

6. Nyt, Jeesus, ota vastaan
sieluni syntinen.
Se puhdista, suo sille
jo rauha taivainen.
On autuas se hetki,
kun päättyy mainen retki
ja kotiin tulla saan.

7. Niin malttamattomasti
luoksesi ikävöin.
Odotan, pyydän, huokaan
ja kiitän päivin, öin.
Toivoa pidän yllä,
jos, Jeesus, sanot kyllä,
niin en voi pettyä.

Anders Odhelius
suom. E. Lagus
uud. W. Malmivaara,
uud. J. Haavio
uud. K. Pispa, J. Julkunen

 

PERUSTELUT:
   Kaija Pispa ja Jaro Julkunen ovat kevyesti kielellisesti uudistaneet Odheliuksen (alun perin 8-säkeistöisen) uskon yksinkertaisuudesta kertovan virren. Keskeisin sisällöllinen muutos on ensimmäisessä säkeistössä. Alkuperäisessä virressä ei puhuta Vapahtajan luokse kiiruhtavasta lapsesta, vaan hänestä, joka lepää Jeesuksen jalkojen juuressa lapsellisessa uskossa. Uudistuksessa on palattu tähän suuntaan, mikä korostaa oman kiiruhtamisen sijaan autuasta ”lapsellista” lepoa.


pdf liite

Uudistettu Siionin virsi 160 (numero nykyisen kokoelman mukaan)
Tapahtuu
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Pe 27.10.–29.10.
Aikuisten kertausrippikoulu Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Pe 8.12.–9.12.
Miesten adventtitapaaminen Kainuun opistolla. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi