Riitta-mummilla riittää ruokittavia
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Riitta-mummilla riittää ruokittavia

Riitta Salosen haastattelu

Lahden Urheilukeskuksessa aamu aukeni reilut kolme vuotta sitten, tarkkaan sanoen 070707, ja kello oli seitsemän. Oli meneillään herättäjäjuhlat. Jaakko Heinimäki puhui, Esa Ruuttunen veisasi. Körttifoorumin Riittamummi, eli lahtelainen entinen pankkivirkailija Riitta Salonen koki vahvan havahtumisen – nimenomaan havahtumisen – sillä uskoontuloa heränneet eivät oikein tunne ja uskoontulo -sanaa heränneet eivät käytä.

Riitta-mummi tiesi tuosta hetkestä tulleensa kotiin. Hän muistaa sieviläislähtöisen, lahtelaisen nuoriso-ohjaajan Mauno Nivalan olleen paikalla.

Mauno Nivala eli myös muutamia vuosia myöhemmin tilannetta, jossa Riitta-mummille rakas Basso-koira vietiin piikitettäväksi. Tuolloin Mauno lohdutti Riitta-mummia puhelimessa.

– Oletko sinä minun enkelini, Riitta-mummi loihe lausumaan Maunolle.

– En tiijä, Mauno oli vastannut.

Riitta-mummi käy ahkerasti jumalanpalveluksissa ja seuroissa, myös oman kotikaupunkinsa ulkopuolella. Hän on myös erittäin aktiivinen 24 tuntia vuorokaudessa kestävissä körttiseuroissa, eli Körttifoorumilla.

Kyseiselle foorumille Riitta-mummi on kirjoittanut vajaassa kahdessa vuodessa lähes 3000 viestiä. Hän kirjoittaa kirkossa kokemaansa, ja antaa ruokaohjeita. Riitta-mummi osallistuu myös äkisti sielunhoitoon – hän on pontevasti ja läsnäoloisesti mukana foorumilaisten elämänmenossa. Matti-aviomies ja jälkikasvu useassa polvessa elävät tosi kiintoisalla ja läheisellä tavalla Riittamummin foorumiteksteissä.

Riitta-mummi ruokkii väkeään konkreettisilla ruoka-annoksilla ja tarpeellisella hengen ravinnolla. Hän saa myös itse.

– Olen nyt lukenut Väinö Malmivaaran ja Viljo Porkolan kirjoja. Niistä olen löytänyt ammennettavaa, Riitta-mummi sanoo.

Seuraelämää arjessa

Aiempina aikoina Riitta-mummi on ollut väkevästi mukana teatterielämässä, yhdistystoiminnassa sekä poliittisissa kuvioissa. Nyt hän sanoo kotielämän, körttiseurojen ja kirkollisen toiminnan riittävän pitkälle. Seuroissa hän kuunteli äskettäin lapualaislähtöistä Pauli Annalaa.

– Pauli Annala puhui taas kerran kiinnostavasti. Hän kertoi Fransiscus Assisilaisesta, jonka kuolemasta on nyt kulunut 794 vuotta. Annala painotti yhteisöllisyyden merkitystä ihmiselle. Hän puhui ystävällisestä katseesta, ja hymystä. Ja kevyestä kosketuksesta, jota moni meistä tarvitsee. Yksi ainut Siionin virren säkeistö oli puhuttanut Annalaa enemmän kuin mitä 40-vuotinen opetustyö Helsingin yliopistossa, Riitta- mummi kertoo kuulemastaan.

Miksi muuten käyt kirkossa ja seuroissa, miksi luet Raamattua?

– Siinäpä kysymys. Nuo asiat ruokkivat sellaisia sisäisiä tarpeitani, joita muista aktiviteeteistä ei löydy.

Aholansaareenkin Riitta-mummi on ehtinyt tutustua. Kaikkinensa herännäisyys on nyt väkevästi hänen arjessaan ja pyhässään läsnä.

Lintuja, kirjoja, elokuvia

Linnut ovat tulleet Riitta-mummille rakkaiksi. Niitä hän ruokkii ja seuraa.

– Lintuni saavat taliin sulatettuja siemeniä 1, 5 kilon pötkyssä. Annan niille myös rouhittuja maapähkinöitä ja auringonkukan siemeniä. Sitten onkin mainiota katsella niiden laulamista ja hierarkiakiistoja. Silmieni alla ikkunan takana on peippoja, tinttejä, närhiä, harakoita. Läheisellä Kilpiäistenlahdella liikehtii nokikanoja.

Riitta-mummi asuu Matti-miehensä kanssa Lahdessa, mutta itse asiassa se on toinen hänen asuinpaikoistaan.

Keväästä syksyyn he asettuvat mökille Matin lapsuuskuntaan Padasjoelle.

– Padasjoelta käsin kesäisin vain pistäydymme Lahdessa, Riitta-mummi kertoo.

Riitta-mummi sanoo heittäneensä itse tehdyn pyhimysopin roskiin.

– Tiedän nyt olevani syntinen, ja armon tarpeessa, hän sanoo.

Ahkerasti Körttifoorumiin kirjoittava Riitta-mummi tykkää, kun herättäjäjuhlilla on körttifoorumilaisten oma kokoontuminen:

– On aivan mahtavaa kun teksteistä tuttu ihminen saa kasvot, Riitta-mummi sanoo.

Hän seuraa kiinnostuneena niin urheilua kuin kulttuuria.

– Elokuvia katson paljon, hän toteaa.

Myös kirjat ja kirjallisuus ovat kiinteä osa Riitta-mummin elämää ja olemista.

– Ihmisten tarkkailusta tykkään, hän sanoo



En enää pelkää Jumalaa

- Körttiläisiltä saamani opetuksen salaisesta Jumalasta olen ottanut niin, että en enää pelkää Jumalaa, vaan ihmettelen Hänen suuruuttaan ja luotan Häneen. Ja itse olen niin kuin olen, välillä rakastaen, välillä katsoen ihmetellen Hänen tekojaan, useimmiten vain antaen Hänen johtaa kaiken. Tuota kai sanotaan lapselliseksi uskoksi, Riittamummi puhuu.

Riitta-mummissa on samanaikaisesti Mariaa ja Marttaa, kesken uskonnollisen pohdiskelun, hän räväyttää körttifoorumille asiaa kaalikääryleestä.

– Kaalikääryleitä teon alla. Kaali keitetty, täyte hautumassa. Iltapäivällä laitan uuniin.

Jos ei ruokaa, niin sitten saunaa.

– Tammi on minulle paras saunapuu, hyviä ovat myös leppä ja haapa.

Riitta-mummi viihtyy hyvin kotipihallaan, ja mökillä. Tuo ei kuitenkaan estä häntä katsomasta kauas. Elokuussa Riitta-mummi suorastaan parahti Körttifoorumilla:

– Pakistanissa tulvii, Australiassa tulvii, Kiinassa on mutavyöryjä, jäätiköt lohkeilevat, heinäsirkkoja laumoittain jossakin; Venäjällä ja Kreikassa metsäpaloja, Islannissa tulivuori, Haitin maanjäristys ja yhtä toista muutakin on tapahtunut...

– Kuka pelastaisi maapalloparkamme?

Hetkessä hän on sitten taas kotipihallaan.

– Merkillisesti on kaikki luotu. Mistä tietää vaikkapa Pohjois-Afrikassa talvehtiva ohdakeperhonen lentää sopivaan aikaan meidän kukkivaan sireenipensaaseen mettä imemään, Riitta-mummi pohdiskelee.

Herättäjäjuhlat risteilivät pitkään paljolti vain Savon ja Etelä-Pohjanmaan välillä. 2000-luku on tuonut juhlat etelään: Järvenpää, Lahti, Espoo. Tuossa lienee ollut järkeä. Herännäisyyden sydänalueilta etelään työn, tai muun syyn takia muuttanut väki, on päässyt juhlille lähes vaivatta.

Samalla juhlille on löytänyt uutta väkeä, joiden joukossa muun muassa Riitta Salonen eli tämän henkilöjutun Riitta-mummi, herännäisyyteen eli körttiläisyyteen päivä päivältä yhä enemmän tykästyvä ihminen.

Hannu Ranta

Tapahtuu
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi