Hidastamalla ehtii nähdä ja kuulla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Hidastamalla ehtii nähdä ja kuulla

Antti Holman haastattelu

Äärimmäisen hitaasti etenevä esitys tuntunee nykyajan ihmisestä puuduttavan pysähtyneeltä, yksinkertaiselta ja tylsältä.

Freelancenäyttelijä Antti Holma, 27, väittää katselevansa niitä mielellään Ylen Areenalta. Hitaus ja yksinkertaisuus viehättävät nuorta ammattilaista, joka palkittiin viime vuonna Thaliagaalassa vuoden näyttelijätulokkaana.

Valmistuttuaan vuonna 2008 Teatterikorkeakoulusta hän on tehnyt nopeassa tahdissa suuria ja pieniä rooleja niin Helsingin Kansallisteatterissa kuin televisiossa. Amijima (2009), Kaukana paha maailma (2009), Kuninkaan kädet (2009), Lasinen eläintarha (2009), Othello (2008), Kaupunkiketut (2010), Ei kenenkään maa (2009), Tali-Ihantala 1944 (2007), Tauno Tukevan sota (2010).

– Minulla on ollut 10 ensi-iltaa Kansiksessa, hän sanoo ja villatakin suojasta kuuluu heti perään kysymys, - mutta en vielä tiedä, mikä minusta tulee isona.
 

Hitaus ja Putous

Antti puhuu teatterityön haasteista ja päätöksestään kieltäytyä seuraavasta Kansallisteatterista tarjotusta roolista.

– Olen päättänyt downshiftata, hidastaa. Vakuuttavasti sanottu, ja samalla hänen katseessaan saattoi häivähtää sellainen eksynyt koiranpentu.

Päätös syntyi viime kesän Kreikanmatkalla.

– Katselin merta ja ajattelin, nyt pitää pysähtyä.

Seuraavana syksynä kahden esityksen läpivieminen oli raskasta. Amijima- näytelmän japanilainen teksti on 1700-luvulta ja Kaupunkikettujen käsikirjoituksen on tehnyt nuori englantilainen Polly Stenham.

–Toisena iltana oli rakkausitsemurhajuttu ja toisena iltana mietin 16-vuotiaana perheen esikoisena, että mihin se äiti on hävinnyt, Holma kuvaa syyspäivien arkea.

Ei hän tarkoita, että teatterin pitäisi vain viihdyttää ja hauskuuttaa. Teatterin tehtävä on hänen mielestään käsitellä rankkojakin asioita, mutta näyttelijä tarvitsee aikaa hengittää läpi töitään.

– Jos näin ei tee, kylmettyy ja kyynistyy. Näyttämölle ei voi viedä arkioloa, polte pitäisi säilyä. Siellä on oltava skarppi, hereillä ja herkkä.

Nuoren näyttelijän oletetaan tekevän koko ajan uutta ja nousevan yhä ylemmäs. Sanonta ”Täytyy takoa, kun rauta on kuumaa” on totta myös teatterialalla.

– Minä aloin takoa, Antti tunnustaa.

Draamaa draaman perään on kuluttavaa tehdä vain siksi, että koneiston kuuluu pyöriä ja tuottaa.

– Tarvitsen nyt aikaa elää omaa elämääni ja katsella asioita toiseltakin kantilta.

Hän kiittelee Kansallisteatteria poikkeuksellisen hienoksi taloksi ja ”kouluksi”, missä hän on voinut kasvaa rauhassa ja edetä porrastetusti.

Antti kertoo katsovansa TV:stä suositun viihdeohjelma Putouksen roolihahmokisaa, koska siinä kisailee useita hänen kurssikavereitaan.

Nuorelle näyttelijälle suora TVviihdeohjelma on haaste, uusi kokemus ja työtehtävä, josta voi poikia uusia mahdollisuuksia. Ohjelman luonne vaatii Antin mielestä näyttelijältä ihan erityistä itseluottamusta, kestääkseen raaistuneen pelin ja julkisuuden revittelyn.

– Onnellinen olen siitä, että olen näyttelijänä tuntematon. Minua ei tunneta telkkarista esimerkiksi Salkkari- Mattina.

Antti puhuu teatterista ja taiteesta, kuin aarteesta, jota hän haluaa etsiä vilpittömin mielin ja kokonaisena ihmisenä. Yleisön miellyttäminen ja taloudellisen tuloksen perässä juokseminen on hänen mielestään harhaan vievä tie.
 

Ystävät pitävät tasapainossa

Helsingin Körttikodin Alatalon sali, missä istumme, on Antille tuttu paikka. Vanhempiensa Jaana ja Eero Holman kanssa Körttikodilla vietetyistä varhaislapsuuden vuosista on tallella lämpöisiä muistoja. Ikkunasta avautuva Johanneksen kirkko ja sen puisto, koko Punavuori ovat hänen lapsuutensa maisemia.

– Täällä on hyvä olla. Muistan nämä pyöreät ikkunasyvennykset ja erityisesti ulko-oven kahvan, hän juttelee.

Opiskelijat nimittivät vakavailmeistä poikaa ”tutkijaksi”.

– Pyörin täällä kaikkien jaloissa. Kerran seurojen jälkeen olin hukassa. Äitini jo ihan huolestui, kunnes löysi minut jostain sängyn alta nukkumasta.

Körttikodin Kaarina-emäntä oli pikkupojan kaveri, ihmekös tuo!

– Sain tehdä sahtia! Päästin tiskialtaaseen vettä ja laitoin sinne Fairya, niin että vaahto kuohui yli, Antti muistelee onnellinen ilme kasvoillaan.

Hänen isänsä toimi kodin isäntänä. Antin ollessa viiden vuoden ikäinen, perhe muutti Sonkajärvelle. Sieltä hän lähti 15 vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan Kallion ilmaisutaidon lukioon. Körttis tuli lukiovuosina tutuksi toisesta vinkkelistä, kun hän kävi siellä kavereitaan moikkaamassa.

– Körttis on jotenkin epätyypillinen nuorten asumismuoto. Hienoa, että on tällaisia paikkoja, missä vaalitaan yhteisöllisyyttä. Nuoren on sieltä käsin helpompi asettua uuteen elämänvaiheeseensa, kuin jostain laitakaupungin yksiöstä.

Sosiaalisen verkoston merkitys on ihmiselle korvaamaton. Antti muistelee sitä riemua, minkä koki Aholansaaren rippikoululeirillä, kun kavereita oli eri puolilla Suomea.

– Saari on maailman paras paikka, siellä on hengellinen kotini. Toivottavasti Aholansaari säilyy, ja pystyy kilpailemaan markkinoilla, eihän sekään voi elää pelkällä Pyhällä Hengellä!

Aholansaaressa Antti suoritti puolet siviilipalveluksestaankin, mutta sitten reissut saareen vähenivät, kun opiskelut veivät mukanaan. Siinä vaiheessa hän tipahti kärryiltä Herättäjä-Yhdistyksen nuoriso-ja opiskelijatyöstäkin.
 

Onni on pienissä ja yksinkertaisissa asioissa

Juurettomuutta poteneena, Antti kertoo tuntevansa nyt Helsingin kodikseen. Lukioaikaiset hyvät ystävät, jotka ovat samalla alalla kuin hän, asuvat ihan lähellä. Ystävät ovat hänen perheensä.

– Ajattelen, että onni on kiinni pienistä ja yksinkertaisista asioista, ihan siitä että voi nukkua ja syödä hyvin!

Kotikaupunkiansa hän katseli uusin silmin viime syksynä yksivaihteisen Jopo-polkupyöränsä kyydistä. Yksivaihteisen pyörän idea on siinä, että vaihtoehtoja on vähemmän.

– Kun vaihtoehtoja ei ole, on oltava sen yhden ehdoilla. Tässä maailmassa alkaa olla vaihtoehtoja niin paljon, että monella nuorella on vaikeaa, kun pitäisi tehdä tietoisia ratkaisuja ja rajata.

Hidastaminen ja rajaaminen auttavat Antin mukaan katselemaan ja kuuntelemaan.

– Jos on koko ajan tunnelissa, missä ovet ovat suljetut, on mahdotonta avautua elämälle. Silloin ei pysty kohtaamaan myöskään toista ihmistä.
 

Teatteri syntyy yhteistyönä

Antin hidastamisprosessiin kuuluu nyt kirjoittaminen. Tekstiä on syntymässä ainakin radioteatteriin. Syksyllä hänellä on ensi-ilta teatteri Takomossa.

– Takomo on pieni teatteri, missä tehdään kaikki ryhmänä yhdessä. Siellä maalataan itse kulissit ja käydään näkemyksellisiä keskusteluja teatterista.

Takomossa Antti uskoo löytävänsä leikin ja innon, koska siellä hän voi paremmin uskoa ja luottaa teatterin ideaan.

– Minulle on nyt tärkeää palata pieneen teatteriin.

Antti ei odota enää mitään erityistä roolia itselleen, kaikki unelmaroolinsakin hän on jo tehnyt ja kokee sen vapauttavana. Enemmän häntä kiinnostaa puhua teatterista yhteistyönä, vuorovaikutuksena ja ryhmätyönä.

– Näyttämölle ei voi mennä ja tehdä siinä vain omaa rooliaan. Teatteri syntyy aina yhteistyössä ohjaajan, toisten näyttelijöiden, lavasteiden, vaatteiden ja yleisön kanssa.

Jokaista esitystä harjoitellaan pitkään ja paljon. Roolin ja vuorosanat voi oppia vasta, kun sitä on jauhettu tarpeeksi kauan. Esitys ei ole valmis ensiillassa. Sitä täytyy vielä miettiä, sitten se putoaminen tapahtuu myöhemmin.

– Jos näyttelijä ei usko siihen, mitä tekee, se heijastuu hänestä. Teosta pitää harjoitella niin paljon, että pääsee ylös epävarmuudestaan.

Teatteri on Antin mielestä vähän henkimaailman juttuja. – Joillekin taide on kuin jumala. Minä ajattelen niin, että Jumala on jossain kaiken yläpuolella, sitten on ihminen ja sydän, jotka on maadoitettu tänne maahan ihmisen kroppana. Taide on jossain siinä välimaastossa.

– Se on niin monimutkaista ja arvaamatonta, missä se taide asustaa.

Esko Salminen on yksi Antin ihailema näyttelijä.

– Hänellä on lempeä ja karismaattinen olemus näyttämöllä. Hän on hyvä kuuntelija suhteessa yleisöön ja toiseen näyttelijään. Samanlainen näyttelijä on Katariina Kaitue.

Omissa työtehtävissään Antti näkee onnistumisia ja epäonnistumisia.

– Ehkä körttiläisyyden kautta ymmärrän, että elämään kuuluu vastoinkäymiset. Tärkeämpää olisi oppia selviytymään niistä.

Meriiteilläkään ei ole loppujen lopuksi suurta merkitystä. Niiden omistajana voi tulla vain tönityksi.

– Pääasia on, että eläisi loukkaamatta itseään ja muita, Antti miettii.

Johanna Sointula

Tapahtuu
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
Ti 5.9.
Klo 20.00
Siioninvirsiseurat Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa.
Pe 8.9.
Klo 20.00
Suomi 100 Juhlavuoden Ruskakonsertti Siionin virsin Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa. Esa Ruuttunen, baritoni, Jenni Ljung, piano Ohjelma 25 €/aikuinen ja 15 €/lapset alle 16 v.
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 15.10.
Klo 10.00
Nilsiän herättäjäjuhlien kiitospyhä Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Hihtomatka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi