Nyt ihmettelen tässä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nyt ihmettelen tässä

Tuula Salokanteleen, Jaakko Löytyn ja Pekka Simojoen haastattelu

Tuolla on meri, vakuuttaa Tuula Salokannel ja osoittaa talvista maisemaa. Hän vie kotinsa aurinkoiselle ikkunalle, jonka ikkunapuita kiertelee vallattomasti kultaköynnös. Puiden takana auringossa kimaltelee vain ääretön lumikenttä, mutta kertojan silmissä välkkyy kesän vapaat vedet.

Meri merkitsee porilaissyntyiselle Salokanteleelle paljon. Porin tienoiden matalikot ja kivikkoiset rannat ovat hänelle erityisen rakkaita.

Merestä tuli hänelle ystävä myös Afrikassa, minne hän, pienet pojat ja lastensa isä Juhani Olanterä lähtivät Kainuusta vuonna 1964. Swakopmundin suomalainen yksityiskoulu sijaitsi Atlantin valtameren rannalla, Namibiassa.

– Meillä molemmilla oli vahva lähetyskutsumus. Lähdimme suomalaisten lasten opettajiksi Suomen Lähetysseuran ja Heränneen Kansan lähetysrahaston lähettäminä.
 

Hössäkkää ja hässäkkää

Merisairaus taivutti lähtijän petiin laivamatkalla Englannista Namibiaan. Tuula Salokanteleen (tuolloin Olanterä) kirjoittama kirja Suomalainen koulu Afrikassa (SLS, 1974) alkaa siitä kokemuksesta ja kertoo konstailematta lähetyslasten koulun arjesta sanoin ja kuvin.

Yli 30 oppilaan koulussa oli opetusta yhdeksällä luokkatasolla. Koulu oli myös koti ja yhteisö, jonne lapset tulivat asumaan ja opiskelemaan, koska lasten omat perheet olivat kaukana.

Sisäoppilaitoksessa opeteltiin yhdessä lukemista ja laskemista, mutta myös puutarhanhoitoa, maalaamista, musiikkia ja näyttelemistä. Höskäkilpailussa rakennettiin kaatopaikan jätteistä mielikuvituksellisia majoja.

Tuulan päivät olivat ympäripyöreitä. Alaluokkien opetustyön lisäksi hän opetti kuvaamataitoa, kieliä ja musiikkia. Hän huolehti kaikista lapsista kuin omistaan, oli keinoemona, nuorison ohjaajana, kasvattajana ja kotouttajana.

– Vänkäsin lukujärjestykseen myös pianonsoitonopetuksen. Tunnit pidettiin iltaisin kodissamme, joka oli vastapäätä koulua.

Jotkut oppilaat jatkoivat myöhemmin musiikinopintojaan. Onpa Tuulalla tiedossa muutamia, jotka ovat valmistuneet kanttoreiksi. Hänen oppilaitaan ovat olleet myös tunnetut muusikot Jaakko Löytty ja Pekka Simojoki.

– Muistan, miten Jaakko tuli soittotunnille ja ilmoitti pää painuksissa, että hän ei halua soittaa, eikä hän ikinä tule tarvitsemaan soittotaitoa missään. Opettaja ja oppilas ovat myöhemmin yhdessä muistelleet niitä aikoja.

Jaakkoa itketti tuntien alussa niin, että Tuula varasi hänelle aina valmiiksi nenäliinoja pianon päälle. Lapsella oli paha mieli ja sen kuuntelulle oli ensin annettava aikaa.

– Ymmärsin, että hän itki koti-ikäväänsä ja lopulta aina tunnilla myös soitettiin!

Tuulan mielestä pojat olivat luonteiltaan hyvin erilaiset. Hän on kuunnellut Jaakon ja Pekan yhteistä levyä Onandjokwe, jolla he tukevat Pohjois- Namibiassa sijaitsevaa, tänä vuonna 100 vuotta täyttävää Onandjokwen sairaalaa, ja pitänyt paljon kuulemastaan.

– Pekka teki jo koulussa ruokaöljykanisterista itselleen kitaran ja kulki pitkin autiomaata sitä soitellen, Tuula muistelee.

 

Mullan makua ja taivaan tuoksua

Afrikkalainen kulttuuri ja erityisesti musiikki ovat tehneet Pekka Simojokeen lähtemättömän vaikutuksen. Hän on kiitollinen Namibiassa vietetyistä kahdeksasta lapsuuden vuosista.

– Olen sille maalle todella paljon velkaa. Tuskin olisin yhtään lauluani kirjoittanut, ellen olisi saanut elää Namibiassa. Koulukaverillani Löytyn Jaskalla oli siinä kyllä myös oma osansa, sillä hänellä oli meihin pikkupoikiin vahva vaikutus.

Pekka muistelee poteneensa koti-ikävää, lähtiessään 7-vuotiaana sisäoppilaitokseen lähes tuhannen kilometrin päähän kodistaan. Loppujen lopuksi koulusta tulikin positiivinen kokemus.

– Koulu oli aika luova ympäristö ja sain kavereita. Teimme partioretkiä, kalastimme meren rannalla ja väänsimme autotallissa fillareita ja kitaroita. Lähetystyö on hänen mielestään kaikille kuuluva kutsu ja tehtävä. Uskon tulisi näkyä ulospäin, että meidän kautta Jumalan todellisuus voisi koskettaa sitä ympäristöä, jossa elämme.

– Lähetystyö on kristityn elämäntapa, kuin hengitys, jota ilman ei voi olla ja jota ei tarvitse pakottaa. Minulta on joskus kysytty, millainen on hyvä gospellaulu. Olen vastannut, että siinä on sekä ”mullan makua, että taivaan tuoksua”. Jotain samaa on myös kristityn elämäntavassa, Pekka miettii.

 

Ainakin kahden maan kansalainen

Jaakko Löytty vietti yhdeksän lapsuusvuottaan Namibiassa. Hän arveleekin olevansa juuriltaan yhtä aikaa namibialainen ja suomalainen, tai sitten ei kunnolla kumpaakaan.

Vanhempien toisen työkauden Jaakko kävi koulua Swakopmundissa.

– Koti-ikävä arpeutti sisintäni, mutta Suomeen muutto oli vieläkin suurempi järkytys. En ole toipunut kulttuurishokista vieläkään.

Traumaattisena hän koki myös Namibiassa tuolloin vallinneen apartheidpolitiikan.

– Koen rotuerottelun, ja sen sukulaisaatteen, maahanmuuttajakriittisyyden edelleen syvästi loukkaavana asiana.

Löytyn perhe, Jaakko, Kaija, Karoliina ja Ruusa olivat lähetystyössä Senegalissa vuosina 1988–94. Sieltä perheeseen liittyi senegalilainen vävy.

– Ammatillisesti oli kiinnostavaa tutustua sereerien musiikkiperinteeseen ja tehdä yhdessä paikallisten kanssa jumalanpalvelusmusiikkia. Tutustuminen sikäläiseen kulttuuriin oli kuin yliopistotutkinnon hankkiminen ihmisenä elämisen taidossa.

Onandjokwen sairaalasta Jaakolla on monia muistoja. Hänen isänsä umpisuoli leikattiin siellä ja äiti haki hänelle sieltä kaksi pikkuveljeä, Heikin ja Sakarin. Itsekin hän oli siellä hoidettavana pahaksi yltyneen malarian takia.

– On hienoa saada olla talkoissa sairaalan hyväksi. Tavoitteemme on lapsuuden toverini Pekka Simojoen kanssa kerätä 50 000 euroa Onandjokwen-sairaalan lastenosaston kunnostamiseen. Melkein puolet summasta on jo kasassa.

Myös Pekalla on muistoja sairaalasta. Hänen kaksi siskoaan ovat syntyneet siellä, isänsä sai avun käärmeenpistoon ja veli hoidettiin terveeksi kolmen trooppisen taudin aiheuttamasta hengenvaarallisesta tilasta.

– Siinä on jo monta syytä olla mukana Jaskan kanssa tässä hienossa hankkeessa, Pekka toteaa.
 

Lapsi on aina tärkein

Tuula Salokanteleen elämään Namibiassa eletyt vuodet ovat vaikuttaneet syvästi. Hän on käsitellyt kokemaansa myös maalauksissaan ja käsitöissään.

– Ensin väritön maisema tuntui pahalta. Meri, taivas ja autiomaa. Annoimme sille lisänimen ”kolmiyhteys”.

Äärettömän meren rannalla tuntui maapallon kupera muoto. Vähitellen alkoivat löytyä värien sävyt ja vivahteet.

Yksi vaikeimmista asioista Namibian vuosina oli rotuerottelupolitiikka.

– Myös Swakopmundissa eroteltiin valkoiset, värilliset ja mustat, mutta me emme sitä hyväksyneet. Opetin pianonsoittoa muillekin kuin koulun oppilaille.

Olanterät työskentelivät koulun opettajina kolme työkautta ja kun he palasivat vuonna 1976 Suomeen, perhe oli kasvanut kahdella tytöllä.

– Namibian vuodet olivat työn kannalta hyviä. Olin ihan hyvä opettaja ja koen tehneeni lähetystyötä, koska lapsi on aina tärkein. Lapset tarvitsivat minua, Tuula Salokannel sanoo.

Johanna Sointula

”Afrikassa on paljon sitä, mitä on: paljon hiekkaa, paljon kuivuutta, paljon sadetta, paljon rikkautta, paljon köyhyyttä, paljon kärsimystä. Meillä swakopmundilaisilla on myös paljon suolaista merivettä. Lännessä lepää aava, rannaton Atlantti. Se todella lepää suurimman osan vuotta, sillä hyvin harvoin se myrskyää voimakkaasti. Valtamerta ei voi vangita yhteen katseeseen, se täytyy elää, panna sielunsa syvyyteen. Siitä voit etsiä lohdutusta, sen kanssa voit iloita. Sen lauluun voit liittää äänesi. Se ei petä sinua koskaan. Ensimmäisellä kerralla seisoimme pitkään rannalla ihaillen Luojan suurta luomistekoa. Monesti jälkeenpäin olen opetellut erästä meren monista viisauksista: On mentävä eteenpäin niin kuin meren mainingit, aina vain eteenpäin. Kun aalto kohtaa rannan, se tosin vetäytyy hiukan taaksepäin, mutta se ei katoa. Se kohtaa pian toisen aallon ja siihen yhtyen jatkaa taas matkaansa. Ei yksin, vaan toisiin liittyen jaksetaan perille.”

Suomalainen koulu Afrikassa,
Tuula Olanterä,
SLS, 1974

Tapahtuu
Pe 22.9.–24.9.
Körttifoorumi Aholansaaressa. Lisätietoja.
La 7.10.
Koulutuspäivä Lapualla seurapuhujille, seuraveisaajille ja paikallisosastoille. Ilmoittautuminen 29.9.2017 mennessä. Lisätietoja
Su 15.10.
Klo 10.00
Nilsiän herättäjäjuhlien kiitospyhä Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Hihtomatka Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi