SV 202 (uudessa 169)
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Uudistettu Siionin virsi 202 (numero uudessa kokoelmassa 169)

(HSHL 81, MSV 101a)
sävelmäksi Siionin virren 78 sävelmä

1. Jumala maan ja taivaan loi.
Hän lapsiansa vartioi.
He saavat hänen huomassaan
elämän uuden, autuaan.

2. Viereltä virtain Baabelin
puutarhaan Herran Siionin
saa tulla lapsi avuton.
Hoidossa Jeesuksen hän on.

3. Lapselle tehdään laupeus:
nyt siunaus ja armahdus
saattavat häntä päivittäin
matkalla isän kotiin päin.

4. Myös meidät, Herra, herätä.
Sinusta vuotaa elämä.
Suo kasteen meitä vahvistaa,
kun oma usko raukeaa.

5. Nyt iloisesti Herralle
virittäkäämme virtemme
hänelle tuoden kiitosta
suuresta armon liitosta.

6. Isälle kiitos taivaassa,
ja Pojallensa kunnia.
Kun Henki meitä johdattaa,
edessä siintää rauhan maa.

Arkkivirsi 1828
uud. W. Malmivaara, J. Haavio
uud. J. Löytty 2011

 

PERUSTELU:

Virsi on Siionin virsien harvoja kastevirsiä, vaikkakaan sellainen se ei ole arkkivirtenä ollut. Jaakko Haavio on muokkaamalla tehnyt alkuperäisen 20-säkeistöisen virren loppuosasta hienon kastevirren, eikä Haavion tekemää perusratkaisua ole syytä lähteä korjaamaan. Toisen säkeistön viimeinen rivi on vaihdettu, koska veisatessa säkeen ensimmäisen nuotin pituuden tähden lapsi on saattanut olla Jeesuksen ”syylissä”. Virren viimeisessä säkeistössä on puoliriimit vaihdettu täysriimeiksi. Samalla virren loppuun on tällä kertaa tuotu taivaaseen ulottuva kaipauksen elementti. Tämä piirre on näkyvissä myös alkuperäisessä virressä, vaikkakaan ei samaisessa viimeisessä säkeistössä. (HSHL 81:15)

Virren sävelmäksi palautetaan Siionin virren 78 sävelmä, joka oli tämän virren sävelmänä Siionin virsien edellisessä laitoksessa ja jolla tätä virttä nykyisinkin usein veisataan. Samalla tämänkin virren sävelmäksi saadaan kansantoisinto, joka sopii seuraveisuuseen paremmin kuin Maasalon jouluvirren kolmijakoinen koraali.


pdf liite

Uudistettu Siionin virsi 202 (numero nykyisen kokoelman mukaan)
Tapahtuu
La 8.4.
Samoilla oljilla - seuratoiminnan ideointi- ja virkistyspäivä Raudaskylässä. Lisätietoja.
Ma 17.4.
Klo 11.30
Kohti herättäjäjuhlia: reformaatio ja Siionin virret. Kolme puheenvuoroa herännäisyydestä Nilsiän seurakuntakodilla. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi