Yökylässä kirkossa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Yökylässä kirkossa

Tarvasjoen kirkko

Näkymä Tarvasjoen kirkon kellotapulista. Jumalanpalveluksen palvelutehtäviin kuuluu myös kirkonkellojen soittaminen. Kelloja soitetaan manuaalisesti. Eläkkeellä oleva seurakuntamestari Leena Tamminen hallitsee tehtävän hyvin.

Kuva Hannu Rönnemaa

Tarvasjoen kirkon ikivanhoista ikkunaruuduista kurkkii syysillan aurinko.

Kaappikellon rauhallisen naksutuksen raamittaessa lauantai-iltapäivää, kesyttää hiljaisesti toistuvien hetkien rytmi vielä niin säntäilevää olotilaa.

Kirkon kuoriosassa istuu joukko ihmisiä. Lattialla, piirin keskellä on kuvakortteja, joista he valitsevat tunnelmaansa kuvaavan kortin.

”Kirkko on kuin turvapaikka, sanoo yksi osallistuja ja näyttää kuvaa linnunpesästä, jonka suojassa on kaksi linnunmunaa.”

”Arvostan hiljaisuutta ja että voin etsiä Jumalan läsnäoloa.”

”Kirkkoon on kiva tulla. Aina täällä joku asia ratkeaa, kertoo seuraava.”

”Mahtaako täällä tulla levollinen olo? Ehkä paineet hellittävät ja mieleni rauhoittuu täällä kirkossa.”

Kaikkien yö kirkossa - tapahtuman osallistujille Tarvasjoen kirkko on kotikirkko. Kirkkoherra Outi Niiniahon toiveena on, että kirkossa olisi kaikilla kotoisa olo.

”Tämä Tarvasjoen kirkko rakennettiin 1700-luvun lopulla siksi, että ihmiset voisivat kohdata siellä Luojansa.”

 

Peitto, patja ja tyyny

Tarvasjoella on järjestetty Yö kirkossa – tapahtumia aiemmin rippikoululaisille. Seurakuntalaisten toiveesta päätettiin toteuttaa tapahtuma myös aikuisille.

Yö kirkossa – tapahtuma kehitettiin vuosia sitten, koska seurakunnalla ei ollut varaa vuokrata leirikeskusta rippikoululaisten viikonloppuleiriä varten, saati kustantaa sinne kuljetusta.

Nyt, niin kuin ennenkin tapahtumassa valmisteltiin sunnuntain messua. Tehtävälista oli pitkä: saarna, virret, esirukous, palvelutehtävät, kirkonkellojen soitto, ehtoollispikarien asettelu, ehtoollisleivän leipominen, tervetulotoivottajat, kolehdinkerääjät, vastausmusiikin hoitava lauluryhmä, kynttilöiden sytyttäminen, virsinumerot taululle, tekstinlukijat, alttarikukkien, jotka saatiin yhdeltä seurakuntalaiselta, asettelu alttarille - mutta innostustakin tuntui olevan.

”Tehdään ensin saarna alta pois”, joku ehdotti ja niin ryhdyttiin toimeen.

Yhdessä laulamiselle oli myös aikaa ja ruokailemassa käytiin kiven heiton päässä seurakuntatalolla.

Yö kirkossa - tapahtumassa olivat mukana myös messun toimittajat, sijaiskanttorina toimiva Minna Mäkinen, seurakuntamestarin virasta eläkkeellä oleva Leena Tamminen ja kirkkoherra.

Tarvasjoen seurakunta kustansi osallistujille korvatulpat! ”Sen verran köyhä seurakuntamme kuitenkin panostaa tähän. Ajateltiin varautua, jos joku kumminkin kuorsaa ja voihan joltakin paukkukin päästä”, Outi-pappi kertoi hymynpoikanen kasvoillaan.

Pari päivää tapahtuman jälkeen tapahtumaan osallistunut Ilmi Rönnemaa kertoi tyytyväisenä kokemuksistaan. Hän oli tyytyväinen valitsemaansa nukkumapaikkaan urkuparvella, jonne hän oli petannut omansa ja miehensä pedit.

”Nukuin hyvin! Kirkko oli hiljainen ja pimeä, ilma oli todella hyvä, ei liian kylmä eikä liian kuuma. Meitä nukkui urkuparvella kaikkiaan viisi henkilöä, muut nukkuivat patjoillaan kirkon käytävillä.”

Lauantai-ilta meni hänen mukaansa nopeasti.

”Keskustelimme saarnasta ja valitsimme Minnan kanssa virret sekä harjoittelimme niitä. Sitten jaoimme messun tehtävät, joita myös harjoittelimme.”

”Hämmästelimme, miten paljon erilaisia tehtäviä ja järjestelyjä messuun liittyykään!”

Sunnuntaiaamuna kaikki heräsivät hyvissä ajoin ja ryhtyivät valmistelemaan messua.

”Outi-pappi ja Minna ohjasivat ja auttoivat meitä, mutta kyllä meitä silti jännitti. Huomasin, että kuuntelin ja seurasin messua paljon tarkemmin ja se tuntui nyt läheisemmältäkin.”

 

Seurakuntalainen ei ole enää pelkkä kohde

Varsinais-Suomessa sijaitseva Tarvasjoki on noin 2 000 asukkaan kunta isojen kaupunkien, Turun ja Salon kainalossa. Kunta liitetään vuoden vaihteessa Lietoon ja samalla Tarvasjoen seurakunta yhdistyy Liedon seurakuntaan ja siitä tulee kappeliseurakunta.

Noin seitsemän vuotta sitten Tarvasjoen seurakunta oli talousongelmiensa vuoksi kirkkohallituksen mustalla listalla. Siitä lähti liikkeelle laaja-alainen prosessi, joka muutti seurakunnan toimintatapoja. Nyt seurakunnan talous on tasapainossa.

Köyhyys mahdollisti uudenlaisen ajattelutavan, avoimuuden, yhteistyön ja luovuuden. Seurakunnassa tehdään monipuolista työtä kolmen kokopäivätoimisen työntekijän ja vapaaehtoisten voimin. Seurakuntalaiset ja työntekijät ovat Tarvasjoella tasaveroisia yhteistyökumppaneita.

”Olemme nähneet, että vaikka taloudelliset resurssit kaatuvat, seurakunta ei lakkaa olemasta. Melkein mitä vaan voi toteuttaa ilman rahaakin”, Outi-pappi väittää.

Päivä- ja perhekerhoissa auttavat ”Kerhomammat”, ”Äijät” tekevät korjaus- ja siivoushommia esimerkiksi hautausmaalla, ”Isoset” ovat mukana nuorisotyössä, äidit järjestävät vuorotellen muskarin jne.

Työntekijäkeskeisyydestä ja työalarajoista on opeteltu laaja-alaiseen työotteeseen ja yhteistyön tekemiseen. Työntekijät ovat seurakuntalaisten kannustajia. Seurakuntalainen ei ole enää objekti vaan subjekti.

”Huomasimme, että ihmisille joille uskonasiat ovat tärkeitä, on myös seurakunta rakas. Seurakuntalainen voi myös antaa itsestään jotain. Hänelle on annettu nyt oikeus toimia omassa seurakunnassaan. Työntekijänä on pitänyt asettua taka-alalle”.

 

Enemmän kuin rahaa, tarvitaan aikaa

Tarvasjoen seurakunnassa messuun osallistuu keskimäärin 70 henkeä. Se on koko valtakunnan tilastoissa huippuluokkaa.

Seurakunnan köyhyys pisti luottamushenkilöt ja työntekijät pohtimaan, mistä ei luovuta, mikä on tärkeintä?

”Päädyimme siihen, että jumalanpalvelus on tärkein. Kaikki viikon toiminnat tähtäävät nyt siihen. Pitkin viikkoa on tärkeää muistuttaa ihmisiä sunnuntain messusta, että nähdään siellä!”, Outi-pappi kertoo.

Seurakuntalaisilta on ollut tärkeää kuulla, millaisia unelmia heillä on Tarvasjoen seurakunnasta. Monet unelmat ja toiveet ovat käyneet toteen, kun ne on sanottu ääneen.

Unelmista keskustellaan myös työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteistyöpäivässä. Jokainen saa sanoa ääneen omat ajatuksensa.

”Arkipäiväinen asia, mutta tuntuu hyvältä, kun tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tähän ei tarvita rahaa, vaan aikaa”, kirkkoherra Outi Niiniaho toteaa.

 

Yhdessä tekeminen yhdistää

Yökirkkolaisten kanssa jumalanpalveluksen valmistelu on Outi-papin mielestä mielekästä työtä. Nytkin saatiin muilta messuun osallistuneilta esirukouksesta positiivista palautetta, että se oli ajankohtainen ja läheinen.

”Esirukous valmisteltiin nyt, niin kuin se kuuluisikin tehdä, seurakunnan työntekijä yhdessä seurakuntalaisten kanssa.”

Saarnan valmistelu koettiin vaikeaksi. Pienissä ryhmissä yhdessä pohtien tehtiin kuitenkin löytöjä. ”Puhuttelevinta taisi olla löytö, että meissä jokaisessa asuu molempia viinitarhurin poikia. Minä yritin sitten koota ajatuksista saarnan ennen nukkumaan menoa. Pidän tästä tavasta tehdä saarnaa”, Outi-pappi kertoi.

Yökirkkolaisten aloitteesta pyhäaamuna laitettiin narua peräpenkkien päihin, niin että kirkkoväki asettui istumaan lähemmäs alttaria.

”Tuntui hyvältä, että seurakuntalaiset itse tekivät päätöksen naruista, ettei minun tarvinnut olla siinä "pääpäättäjänä"”, Outi-pappi kertoi.

Palaute Kaikkien yö kirkossa – tapahtumasta oli niin myönteistä, että työntekijät lupasivat järjestää sen uudelleen.

Yhdessäolo ja pyhäpäivän valmistelut koettiin yhdistävän ihmisiä.

Tärkeää oli myös kirkkoon tutustuminen. ”Saimme tutkia kirkossa kaikki paikat, mitä halusimme!”, Ilmi Rönnemaa kertoo.

 

Johanna Sointula

Tapahtuu
La 29.4.
Klo 17.00
Mieskuoro Veisuuveljien 10-vuotisjuhlakonsertti, Kulosaaren kirkko, Helsinki. Lisätietoja.
Pe 5.5.–7.5.
Uudistettujen Siionin virsien läpiveisuut Wanhassa Karhunmäessä Lapualla. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi