Kolumni 10/2014
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kolumni 10/2014

Ossi Kuoppala

Kuva Maija Kuoppala

Ensimmäinen ja viimeinen virsi

Nykyaikainen tutkimus on moneen kertaan osoittanut, että äidin kohdussa kasvavalla sikiöllä on pitkälle kehittynyt kuuloaisti. Sikiö kuulee sekä kohdun sisäisiä että ulkopuolisia ääniä ja reagoi niihin eri tavoin. Raskausajan viimeisen kolmanneksen ajalta tutkijat sanovat, että sikiöllä on jopa muisti siitä, mitä kuulee. Sikiö myös ymmärtää laulun, puheen intonaatioita ja niistä välittyviä tunnetiloja uskomattoman herkästi.

Monissa kulttuureissa äidit laulavat tai puhelevat kauniisti kohdussaan kasvavalle lapselleen. Ajatus on ikivanha ja sitä esiintyy kaikkialla maailmassa. Liekö sen lähtökohtana se, että äidit kautta aikojen ovat vaistonneet sen, minkä tiede on nyt osoittanut todeksi.

Raamatussa kerrotaan Marian vierailusta Elisabetin luona, kuinka vauva hypähti riemusta Elisabetin kohdussa kuullessaan Marian tervehdyksen. Luukas mainitsee, että Elisabet oli tuolloin kuudennella kuukaudella.

Mitä tahansa laulun ja kauniin puheen avulla” herätetty” lapsi kuuleekaan elämänsä aikana, hän aina kantaa mukanaan sitä säveltä, joka jo varhain painettiin hänen sielunsa syvyyksiin. Se on alkuvirsi.

Kun ajatus lapsen saamisesta syntyy namibialaiselle himba-äidille, hän poistuu pihapiiristä, istuutuu puun juurelle kuuntelemaan. Hän odottaa, kunnes kuulee tulevan lapsensa laulun elämän rajan takaa. Kun äiti on tunnistanut laulun sävelen, hän palaa kotipiiriinsä sen miehen luo, joka on oleva lapsen isä ja opettaa laulun myös hänelle ja kun lapsi on siinnyt, molemmat vanhemmat laulavat uutta laulua kutsuna lapselle tulla.

Äidin synnyttämisen hetken lähestyessä, hän opettaa lapsen laulun niille läheisille naisille, joiden on määrä auttaa synnytyksessä. Laulu opetetaan myös suvun muille jäsenille. Hekin laulavat. Myöhemmin, jos lapsi on loukannut jalkansa tai on sairas, hänelle lauletaan lohduksi tätä hänen omaa lauluaan. Sama toistuu, kun hän myöhemmin käy läpi täysi-ikäisyysriittinsä. Jos jossain elämänsä vaiheessa tämä kasvava ja kasvanut lapsi tekee väärin tai rikoksen, hänet kutsutaan kylän kokoontumispaikkaan, missä kylän väki ympäröi hänet. Hän ei ole siinä yksilönä yksin, vaan yhteisön jäsenenä, jolle kaikki toivovat vain parasta. Hänelle lauletaan hänen oma laulunsa. Uskomus on, että rangaistus tai vankila eivät johda asioiden korjaantumiseen, vaan rakkaus on se, mikä eheyttää ja parantaa ihmisen, oli hän sitten tehnyt mitä tahansa.

Perinne on himboille osoittanut, että kun väärin tehnyt kuulee oman laulunsa yhteisön laulamana, hänellä ei sen jälkeen ole pienintäkään halua rikkoa enää heimon perinnäissäännöksiä vastaan tai vahingoittaa ketään. Hän on silloin kuin kotiin palannut tuhlaajapoika.

Ja näin elämä jatkaa kulkuaan tuttuja uomia seuraten. Laulu jatkuu häissä ja kaikissa elämän käänteissä, myötä ja vastoinkäymisissä. Viimeisen kerran laulu lauletaan kuolinvuoteella. Kaikki tuntevat sävelen. Se on poislähtevän ihmisen viimeinen virsi, hänen oma laulunsa, jonka hän tunsi mahdollisesti jo ennen syntymäänsä.

Ossi Kuoppala

Tapahtuu
La 8.4.
Samoilla oljilla - seuratoiminnan ideointi- ja virkistyspäivä Raudaskylässä. Lisätietoja.
Ma 17.4.
Klo 11.30
Kohti herättäjäjuhlia: reformaatio ja Siionin virret. Kolme puheenvuoroa herännäisyydestä Nilsiän seurakuntakodilla. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi