Ystävärengas
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ystävärengas

Leena Väyrynen-Si pastori, bibliodraamaohjaaja

Espoon ja Helsingin hiippakuntien alueiden määräaikainen aluesihteeri, yhdistyksen musiikkisihteeri

Ystävärenkaan jäsenet tukevat työtä vapaaehtoisesti ja voimavarojensa mukaan.

Leena Väyrynen-Si kertoo:

"Olen 44-vuotias pastori ja bibliodraamaohjaaja. Pappina olen toiminut vuodesta 1999, jolloin sain vihkimyksen Alavuden seurakunnan lapsi-, perhe- ja pyhäkoulutyön papin tehtävään.

V. 2000-2005 työskentelin Herättäjä-Yhdistyksen opiskelijasihteerinä ja Heränneiden ylioppilaskodin isäntänä (ensimmäinen naispuolinen sellainen!). Sitten siirryin "takaisin" seurakuntatyöhön, ensin Espoon Olariin nuorisopapiksi ja sitten Lauttasaaren ja Oulunkylän varhaiskasvatuksen ja pyhäkoulutyön papiksi.

Sukunimeni ei viittaa "Societas Iesuun" vaan on ihan oikea yhdysnimi, jonka olen saanut puolisoltani. Kotona käytämme enimmäkseen englantia, koska se tekee meistä tasa-arvoisempia ilmaisemaan itseämme. Lapsemme ovat kahden kulttuurin ja kielen jälkeläisiä, joiden sukujuuret ovat niin Kainuussa kuin Malesian niemimaalla.

Syksyllä 2015 aloitin jälleen Herättäjässä, nyt Helsingin ja Espoon hiippakuntien aluesihteerinä ja koko yhdistyksen musiikkisihteerinä. Tehtäviini kuuluu alueen paikallisosastojen ja seurakuntien työn tukeminen yhdessä avustavan aluesihteerin Juhani Eleniuksen, nuorisosihteeri Antti Rintalan, ylioppilaskodin isännän Raisa Jarkkolan ja toiminnanjohtaja Simo Juntusen kanssa.

Musiikkityö vaikuttaa koko yhdistyksessä ja kaikessa sen työssä on läsnä veisuuperinne ja Siionin virret. Osallistun eri herättäjäjuhlien oheisohjelman ja esiveisuun järjestämiseen sekä musiikkitoimikunnan kanssa suunnittelemme äänitetuotantoa ja nuottikustannusta.

Teologian opinnoissa pääaineeni oli Vanhan testamentin eksgetiikka naistutkimuksen näkökulmasta. Jo opiskeluaikana kiinnostuin bibliodraamasta ja muutama vuosi sitten sainkin tilaisuuden kouluttautua bibliodraamaohjaajaksi. Kyse on toiminnallisista raamatturyhmämenetelmistä, joiden avulla voidaan eläytyä syvemmin Raamatun ajan maailmaan, ajatteluun ja tilanteisiin.

Körttiläisyys on minulle rakas hengenliike, jonka keskeinen ajatus armon kuulumisesta kaikille on viime aikoina tullut erityisen merkittäväksi. "Jumalan ja ihmisen väliin mahtuu vain Kristus." "

 

Jos haluat tukea Helsingissä ja Uudellamaalla tehtävää Herättäjä-Yhdistyksen työtä, voit liittyä ystävärenkaaseen. Jos haluat liittyä uutena jäsenenä ystävärenkaaseen, voit maksaa sopivan summan alla olevalle tilille. Laita tietoihin selkeästi oma nimesi, osoitteesi ja postinumerosi, niin saat jatkossa 4-5 ystävärengaskirjettä vuodessa aluesihteeriltä, joskus myös muilta työntekijöiltä. Maksu on vapaaehtoinen ja summa vapaavalintainen. Tilille voi maksaa myös haluamansa tukisumman liittymättä renkaaseen, tuolloin yhteystietoja ei tarvita.

 

Herättäjä-Yhdistys ry:n ystävärenkaiden tilinumero Nordea Pankissa:

FI 48 1095 3000 0140 66

Alue: Helsinki-Uusimaa

Viitenumero:  3015 1001 478

Muista käyttää viitenumeroa maksaessasi! Viite otettiin käyttöön 10/13.

Tapahtuu
To 3.8.
Klo 13.00
Tunturiseurat Muotka-tuntureiden alueella Tuanganuaivin huipulla. Lisätietoja.
Su 20.8.
Klo 10.00
Herättäjän päivä Laukkalan kirkossa seppä Högman -perinnön merkeissä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi