Kolumni 7-8/2014
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kolumni 7-8/2014

Jaakko Kaartinen

 

Ihmeet, jotka tunnen

 

On kaksi kesän ihmettä: miten puut ovat täynnä laulua, ja kuinka toisen ihmisen hahmosta voi tulla niin rakas.

Täälläpäin, missä asun, on pitkiä kaartelevia, nousevia ja laskevia polkuja laajan kaislikkoisen merenlahden ympäri. Polut kulkevat rantametsien läpi. Korkeita haapoja, tervaleppiä, vaahteroita ja koivuja nousee pilareiden ryppäinä muhevasta maasta, sananjalikoista, heinikoista.

Lehvästöt kaartuvat ylhäällä yhteen ja peittävät taivaan vaaleanvihreään. Oksat huojuvat vihreän katon ruoteina. Sieltä, kauniin valon keskeltä sataa maahan saakka linnunlaulua.

Satakieliä on tsupsuttamassa sydänkuvioitaan, on mustarastaita huiluineen, peippoja, kerttuja, ja yksi lintu, joka vislailee kuin itsekseen ihmeissään ja väliin aivan villiintyy – me emme tunne sitä vielä.

Niin, me kävelemme paljon noilla poluilla. Melkein joka päivä työmatkapyöräily päättyy kävelyyn pitkällä, kaikki rantametsät lävistävällä polulla. Sen sora rahisee kaksissa askelissa, puut laulavat lintujen äänin, muu kaupunki on liki hiljaa. Varjoiset polut ovat tummia maan kosteudesta. Linnunlaulun musiikki sataa lehvästöistä, pensaikoista lehahtelee polun poikki pieniä siipiään lyöviä tummia hahmoja.

Joskus täytyy seisahtaa, ja kuunnella vain. Me. Kesken lauseen taukoamme puhumisen, kun vislailija alkaa äänensä.

Nuo rantaloput ovat läpikulkua varten, mutta niiden varsilla on yksi kokonainen äänen ja kauneuden avaruus. Ylösnousemus tarkoitti tätä, ajattelen siellä toisinaan. Elämä voitti, linnunlaulun helkyntä nousi noihin latvuksiin.

Ja toinen ihminen, siinä vierellä, niin kaunis. Rakkaudessa kauniiksi tullut. Menemme kotiin hiljaa kävellen.

Aivan kuin satakielet ja mustarastaat tuntuvat ruumiissa sisällä, eivät vain ajatuksissa, niin on rakkaan ryhdin ja muodon katsomisen laita. Sama sähköistynyt ilo minussa, sama kesän tuntu, kun rakastaa toista, niin kaunista.

Sama ihme.

Ilman omaa ansiotani keväästä puhkesi kesä. Ja ilman ansiota, vain minun ihmisen itseni takia, rakkaus on. Nämä ihmeet minä tunnen.

 

Jaakko Kaartinen

Tapahtuu
Pe 8.12.–9.12.
Miesten adventtitapaaminen Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja (kelaa sivun alalaitaan)
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi