Ei taidetta ole pakko ymmärtää
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ei taidetta ole pakko ymmärtää

Taidemaalari Anja Karkku-Hohti työhuoneessaan.

Porin herättäjäjuhlilla vuonna 1993 oli ohjeisohjelmana "Herännäisyys kuvataiteena"-näyttely. Sen yhtenä toeuttjana oli Anja Karkku-Hohti

riittää, että antaa sen koskettaa

 

Pieni lettipäinen tyttö istuu leivinuunin kupeessa puulaatikon päällä sisaruksiinsa nojaten. Tumman seuraväen täyttämä tupa hyrisee hidasta virttä, joka kuljettaa äänien ja tuntojen sävelkuvioita lapsen uneenkin.

Sieltä jostakin lapsuuden muistoista Mato matkamies maan on ja Tuon tästä päivästä- virsien hiljaisen harras ja turvallinen poljento on jäänyt ikuisesti elämään mielen pohjalle.

- Ehkä minun sisälläni asuu vielä pieni körtti, sanoo noormarkkulainen taidemaalari Anja Karkku-Hohti lapsuuttaan muistellessaan.

Varhaiskevään kalpea valo heijastaa Noormarkun keskustassa sijaitsevan työhuoneen ikkunoista. Siellä täällä seiniin nojaavista, keskeneräisistä maalauksista loistavat kirkkaat värit. Rohkeat siveltimen vedot puhuvat omaa tarinaansa, merkityksiä ja suunnatonta selitystä kauneudesta ja siitä selittämättömästä.

 

Sivelyä siveltimen kielellä

Taiteilija työstää parhaillaan 30-40 uutta työtä Tampereella lokakuussa avattavaa näyttelyä varten. Työtahti on täyspäiväistä ja täysaikaista.

- Maalaan aamusta iltaan lähes joka päivä. Tykkään työstäni, sen fyysisestä puolesta ja taide on minulle rakasta.

Anja Karkku-Hohti (s. 1935) valmistui vuonna 1959 Suomen Taideakatemiasta. Kuvamaataidonopettajana hän toimi vuosina 1959-1984, jonka jälkeen hän on maalannut päätoimisesti. Lukuisat näyttelyt ovat tehneet hänet tunnetuksi guassimaalaajana.

Maalaaminen tai sutiminen, kuten hän itse kuvailee työnsä ydintä, on hänen mielestään inhimillistä kuvataidetta. Siinä ajatus, tunne ja kauneuskokemus siirtyvät taiteilijan mielestä suoraan paperille ilman välikäsiä tai monimutkaisia konetekniikoita.

- Maalaaminen ja piirtäminen ovat luonnollista toimintaa. Maalauksessa sallitaan virheitä – se on kuin elämä itse.

Ikivanhoissa luolamaalauksissa on jo nähtävissä meidän aikamme kauneuskäsitykset. Maalaamisessa käytetään usein myös sangen vanhoja työmenetelmiä. Tämän ajan maalaukset ovat jatkumoa vanhalle taiteelle, jonka perusideana on värin sively alustalle.

- Henkinen kotini on kuvataiteessa. Siellä oma mieleni asuu.

Karkku-Hohdin mukaan taiteilija maalaa periaatteessa samaa taulua koko elämänsä. Tietty pohjavire kulkee aina mukana eikä sitä voi väkisin muuttaa.

 

Oman tiensä alussa

Virret ja herännäisyys ovat hänelle tuttuja lapsuudenkodistaan. Hänen isänsä Einari Hohti toimi Keski-Pohjanmaalla Nivalassa pappina ja myöhemmin Jyväskylän kristillisen opiston rehtorina.

Perheen yhdeksästä lapsesta kaksi kuoli jo varhain. Pienestä pitäen lapset olivat mukana seuroissa ja jumalanpalveluksissa. Virret keinuttivat usein pikkuiset uneen.

Piirtäminen oli Karkku-Hohdille pienenä mieluista, pian hän alkoi myös maalata. Hän teki 17-vuotiaana lasten kuvakirjan, jonka Gummerus julkaisi.

- Kirjasta nousi kohu, koska olin niin nuori. Meille tuli toimittaja tekemään juttua ja kysyi isältäni, miten hän suhtautuisi, jos tytär valitsisi taiteilijan uran? Isäni oli pakko vastata kysymykseen suopeasti. Niinpä saatoin vedota siihen, kun hain Suomen taideakatemiaan.

Vakuuttavana suosittelijana toimi taiteilija Unto Koistinen, opettaja maalausleiriltä, johon hän lukiolaisena osallistui.

Opiskelujen aloittaminen merkitsi nuorelle suurta muutosta. Taiteilijoita pidettiin silloin yleisesti vähän hunsvontteina, eikä epävarmaa ammattia pidetty oikein sopivana nuorelle naiselle.

 

Värit elämän virran voimana

Lapsuudenkodin herännäistausta ja senaikaiset käytännöt, esimerkiksi punaisen värin kieltäminen, joutuivat nuoren taiteilijan elämässä puntariin. Kuvataideakatemiassa hänen ensimmäiset maalauksensa täyttyivätkin punapukuisista tytöistä.

Punaisen värin kieltäminen hämmensi häntä. Voimakkaat värit olivat hänelle tärkeitä, eikä hän voinut ymmärtää ihmisen ulkonaiseen puoleen liittyvää ehdotonta rajausta.

Isänsä antama perustelu Jyväskylän opiston opiskelijoille, jotka halusivat tietää, miksi punaista väriä ei suvaittu opistossa, on hänellä edelleen mielessä.

- Isäni vastaus liittyi pääsiäisajan tapahtumiin. Kun Kristusta pilkattiin pitkäperjantaina, hänellä oli purppuran punainen viitta päällään. Punainen on Kristuksen häväistyksen väri.

Taiteessa väreillä on oma kielensä. Ne ovat taiteilijan työkaluja, eivätkä liity suoranaisesti reaalimaailmaan. Taiteilija ilmaisee väreillä omia tuntojaan maailmasta ja ihmisenä olemisesta. Värit merkitsevät Karkku-Hohdille edelleen paljon.

- Samalla tavalla kuin ihmisellä on nälkä, minä tarvitsen voimakkaita värejä. Ne ovat minulle henkistä ravintoa.

 

Ihmisen ei tarvitse määritellä Jumalaa

Anja Karkku-Hohti ei koe lapsuudenkotiinsa liittyviä kokemuksiaan taakkana.

- Ymmärrän isääni, jolla oli vakaumuksensa ja ymmärrän itseäni, koska olin nuori tyttö. En ole hävennyt taustaani, enkä ole halunnut taistella körttiläisyyttä vastaan.

Hän arvostaa sitä, että körttiläisyydessä on avarruttu, eikä enää vaadita ulkonaisia kaavoja. Ihminen saa olla oma persoonansa, jolla on oma tapansa ajatella asioista. Se ei estä häntä uskomasta Jumalaan. Ihmisen karsinointi tekee väkivaltaa elämälle.

- En halua, että minut määritellään joksikin, jonka jälkeen minut pannaan tiettyyn häkkiin ja aletaan odottaa sen mukaista käytöstä.

Karkku-Hohdin maailmankuvaan mahtuvat niin tieteen saavutukset kuin Jumalan olemassaolo. Ihminen tarvitsee molempia. Maailmankaikkeus on ihmeellinen, sitä on turha kaventaa omalla rajoittuneisuudellaan.

- On ihan naurettavaa kuvitella olevansa kaikkitietävä ja ruveta määrittelemään Jumalan olemusta ja tahtoa. Miksi minun tavallisen, pienen ihmisen pitäisi käsittää, miksi Jumala sallii sitä ja tätä.

Hän viittaa Aaro Hellaakosken runoon Hengen manaus, joka alkaa sanoilla: ”Jumala, Henki, sinutko kieltäisin. Siksi vain ettet mahtunut majaan, jonka asunnoksesi kaavailin.”

- Sen voi ymmärtää niinkin, että taiteilijan on mahdoton tehdä kuvaa, johon Jumala mahtuisi.

 

Moniselitteinen maalaus antaa tilaa kaikille

Katsoja voi olla joskus ihmeissään modernin taideteoksen äärellä, kun muutamat väritäplät ja viivan pätkät eivät tunnu ”puhuvan” hänelle mitään.

- Taiteilijan työtä ei kuulukaan nähdä yhdellä tavalla. Katsoja luo maalauksen uudelleen oman mielenmaisemansa kautta. On hyvä, että maalaus antaa tilaa uusille tulkinnoille ja katsojan mielikuvitukselle.

Taiteilijan työkaluina ovat esineiden, muotojen ja värien salaiset merkitykset ja signaalit. Niillä hän yrittää tavoittaa katsojan ja välittää sanoman.

- Taiteen kokemisessa ei ole kysymys mistään pakosta, ei edes ymmärtämisestä, vaan siitä, että antaa jonkin koskettaa ja jättää jäljen. Voiko taiteilijakaan sen enempää pyytää, Anja Karkku-Hohti kysyy.

Johanna Sointula

 

Tapahtuu
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi