Kirje veljelle
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kirje veljelle

"Salainen alue paljastuu kun sitä lähestytään eri kulmista"

Piirros Aura Raulo

Piirros Aura Raulo

Lapsena leikin veljeni kanssa kalliolammella metsässä. Olimme kivikautisia ihmisiä ja lauloimme metsän muinaisia rukouslauluja. Mustat eläinhahmoiset varjot liikkuivat näköpiirin rajamailla, männyn oksat muodostivat kirjaimia ja ennustuksia. Puhalsin voikukan siemeniä veljeni naamalle. “Ota kiinni, sata salaista viestiä!”, huudettiin ja pyydystettiin siemeniä.

Aika kului ja me kasvoimme aikuisiksi, eri suuntiin, niin kuin veljillä ja siskoilla on tapana. Veljestäni tuli fataali nuori mies, kriittinen ateisti ja ihmisen tulevaisuuteen uskova teknokraatti. “Ne ovat vain tarinoita!” veljeni huusi. Itse kasvoin naiseksi, sisäisen kaaoksen keskellä, ja lähdin kulkemaan toista polkua, syvemmälle metsään. Jäin miettimään niitä voikukkia. Rupesin opiskelemaan biologiaa.

Veljeni on minulle rakas, olen häntä yrittänyt suojella möröiltä monta kertaa. Lapsuutemme möröt oli helppo karkottaa, sillä ne olivat sängyn alla. Jos lopettaa mörköihin uskomisen, ne siirtyvät ihmisen sisään, eikä niitä sieltä enää löydä, ainakaan sisko. Halusin kertoa veljelleni kaikista niistä suurista oivalluksista, joita olen metsäpolullani löytänyt. “Tule vastaan, jossain on meilläkin yhteistä rajaa, kuin valtioilla yhteistä rajaa, tule rajoilleni vastaan” lauloin veljelleni. Halusin kätkeä oivallukseni voikukan siemeniin ja puhaltaa ne hänelle salaisina viesteinä rajan yli.

Yhteen siemeneen kirjoittaisin tiedeuskovaisuuden haitoista. Kertoisin, kuinka ihminen, joka uskoo luonnontieteelliseen tietoon, mutta ei luonnontieteelliseen metodiin, pilaa asenteellaan sekä tiedemaailman että hengellisen yhteyden. Nykyään on yleistä, että ihmiset rakentavat arvomaailmansa ja maailmankuvansa tieteellisen tiedon varaan, mutta kieltäytyvät sisällyttämästä siihen tieteelle ominaista epävarmuustekijää. “Johonkinhan on voitava luottaa” vastaisi veljeni. Mielestäni epävarmuus tietojemme taustalla on hyvin luotettavaa. Kyse ei ole vain “Mitä jos” –ajattelusta, jota esimerkiksi amerikan kreationistit harrastavat, vaan yleisestä kaaoksen ja epävarmuuden hyväksymisestä osaksi maailmankuvaa. Tieteeseen ei pidä uskoa, se pitää kyseenalaistaa. Uskonasioissa taas tiedolla ja todistamisella ei päästä puusta pitkälle.

Toiseen siemeneen kirjoittaisin sen vanhan totuuden, että kaikilla meillä on jumala sydämessämme, se on jokaisen löydettävä itse. Jumala on se kaikkein tärkein ja arvokkain asia, joka sydämen sopukoista löytyy, joka määrittää arvomme ja suhteemme maailmaan. Jonkun sydämessä tällä sijalla istuu raha tai hyöty, se tekee ihmisestä koneen. Useimpien sydämestä löytyy jokin sanaton hyvän sävy, joka resonoi rakkaiden hymyissä, kesäpäivän tuoksuissa ja onnistumisen ilossa. Se on jumala.

Kolmanteen siemeneen kirjoittaisin muutaman sanan kielen rajallisuudesta ja vertaiskuvallisuudesta. Loiko ihminen kielen vai kieli ihmisen, siinä vasta kysymys. Ihmisen tietoinen ajattelu on vahvasti sidoksissa kieleen, jos lapsi ei opi puhumaan, hän ei koskaan opi myöskään ajattelemaan kuten ihminen vaan jää eläimen tasolle. Kieli on siis ihmisen mitta, mutta se ei ole koskaan täydellistä. On tärkeä ymmärtää, että uskonnollisessa kielenkäytössä koitetaan vertauskuvin kuvata jotain, mitä ei suoraan voida sanoa. Ihmisen kieli on oikeastaan AINA vertauskuvallista ja summittaista, mitään ei oikeastaan voida sanoa suoraan. Symboleita kuitenkin tarvitaan, sillä niiden avulla lähestytään sanojen saavuttamattomissa olevia totuuksia, kuten matematiikassa raja-arvot lähestyvät jotakin tiettyä arvoa. Jos jokainen ihminen on nuoli, joka lähestyy salaisia totuuksia eri puolilta, eri näkökulmista, salaisen alueen muoto paljastuu, vaikka nuolet eivät sinne asti ylettäisikään.

Vertauskuvallisuudesta puhutaan monesti sellaisella sävyllä, että itse asia, merkitys, jää jalkoihin. Neljänteen siemeneen kirjoittaisin veljelleni tarinan siitä, miten ihmeet tapahtuvat, miten viini muuttuu vereksi ja eläimet puhkeavat puhumaan. Lapsena ihminen saattaa nähdä mörköjä, kuulla eläinten puhuvan ja luulla ehtollisviiniä oikeaksi vereksi. Vähitellen mystiikka karisee ja veri paljastuu Madeira-viiniksi, eläimet vaikenevat ja möröt muuttuvat näkymättömiksi. Mutta on olemassa myös kolmas askel, joka otetaan, kun ihminen kysyy itseltään “Mitä tämä tarkoittaa?” Mikä on ehtoollisen merkitys, miksi eläimet puhkeaisivat puhumaan ja mitä ne sanovat? Mitä tarkoittaa mörkö? Tätä kun mietiskelee, voi käydä niin, että jonakin hetkenä vastaus kirkastuu, ymmärtää miksi ehtoollisella käydään, näkee merkityksen symbolin takana. Silloin Jeesuksen opetus realisoituu ja tulee meille todeksi. Silloin viini todella muuttuu vereksi suussamme sillä merkitys, veri, on tärkeämpi kuin se asu johon se on puettu.

Lapsina lauloimme veljeni kanssa muinaisia rukouslauluja. Kalliolammella. “Katso tuota vettä” sanoi veljeni uintireissun jälkeen, “Täällä se aina vaan liplattaa missä ikinä kuljemmekin!” Halusin kertoa, että on olemassa veden lailla ikuisia asioita, jotka ympäröivät meitä, ovat meissä ja meidän näköpiirimme ulkopuolella. Suuria raskaita objekteja, jotka riippuvat taivaalla juuri niin kuin pilvet eivät roiku riippumatta siitä näemmekö ne vai emme. Suuria möllöttäviä totuuksia, jotka tuijottavat meitä vaiti. Halusin kertoa, että ne möröt, jotka syövät omenoita ovat yhtä tosia kuin suojelevat henget. Ne ovat sisällämme, tai ulkopuolellamme iästä riippuen, mutta onko sillä väliä? Ovatko sisä-ja ulkopuoli lopulta niin erilaisia? Ovatko rajamme suljetut. Halusin sanoa, että ei ole olemassa mitään sellaista kuin “vain tarinoita” tai “vain ajatuksia” Vain-tarinat voivat olla enemmän totta kuin suorat sanat ja vain-ajatukset voivat tulla vereksi ja lihaksi.

Kasvoimme aikuisiksi ja opimme paljon maailmasta, minä metsäpolullani ja veljeni omalla tiellään. Kun kasvaa aikuiseksi, tarkoittaa se suurimmaksi osaksi muurien rakentamista sen alueen ympärille, joka olet sinä. Sen jälkeen ei voi enää lentää vapaana ajatusten maan halki, mutta voi viljellä omaa maataan kuten parhaiten taitaa. Ja joskus voi sentään kulkea oman maansa rajalle ja kutsua veljeään rajan toiselta puolelta. Monta kertaa olen seissyt rajoillani, voikukkakimppu kädessä ja kutsunut veljeäni. Monta kertaa minua on ollut vastassa vain tuuli. Vuosien jälkeen kun palaan rajoilleni, löydän sieltä muurin sijasta meren rannan. Välillemme on kasvanut meri. Jatkan silti siementen puhaltamista tuuleen, ehkäpä joku niistä löytää tiensä vastarannalle.

Aura Raulo

 

 

 

 

Tapahtuu
La 8.4.
Samoilla oljilla - seuratoiminnan ideointi- ja virkistyspäivä Raudaskylässä. Lisätietoja.
Ma 17.4.
Klo 11.30
Kohti herättäjäjuhlia: reformaatio ja Siionin virret. Kolme puheenvuoroa herännäisyydestä Nilsiän seurakuntakodilla. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi