Pääkirjoitus 12/2013
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Pääkirjoitus 12/2013

Päätoimittaja Simo Juntunen

Kuva Matti Karppinen

Aarteenne on seimessä

Siionin jouluvirret kehottavat rientämään seimen luo. Siellä on teille lahja, kallisarvoinen aarre. Tuo aarre on pieni ja avuton ihminen, pieni vauva. Hän itkee. Hänellä on nälkä. Hän tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Itkullaan hän voi sulattaa juroimmankin sydämen. Seimellä on Jumala itse.

Viime kesän Haapajärven Herättäjäjuhlat ja siellä kuultu raamattutunti aivan erityisellä tavalla kirkastavat tämän aarteen ja Joulun sanoman merkitystä. Siihen ohjasi juhlatunnus ”Sanasi annoit”. Tuo tunnus kaikessa lyhykäisyydessään kertoi siitä, mitä Jouluna tapahtui, kun Jeesus syntyi. Jumala tuli keskellemme pienenä ja avuttomana. Sana tuli lihaksi. Mitä tämä inkarnaatio merkitsee?

Juhlien raamattutunnilla, joka kokonaisuudessaan löytyy Herättäjä-Yhdistyksen nettisivuilta, muistutettiin siitä Lutherin keskeisestä opetuksesta, että Jumalan Sana on Kristus. Kristus on kuin lapsi kapaloissa Raamatussa. Jumala ei syntynyt itselleen vieraaseen ja outoon vaan omaan maailmaansa. Siitähän Johanneksen evankeliumin alun jouluhymni kertoo. Alussa oli Sana ja Sana tuli lihaksi. Tuo Sana eli kreikan Logos tarkoittaa myös viisautta, järkeä, mieltä ja merkitystä. Tätä kaikkea on Jumalan Sana, Kristus.

Sana on annettu. Jumalan omassa työssä on kysymys lahjasta, kallisarvoisesta aarteesta ilman ihmisen osuutta. Myös usko on Jumalan työtä meissä. Lahja kertoo aina enemmän lahjoittajasta, antajasta kuin meistä lahjan vastaanottajasta. Jumala on hyvä. Hän tahtoo meille pelkkää hyvää. Hänen ajatuksensa meitä kohtaan ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Hän on rakkaus. Ja Hän osoittaa lahjansa niille, jotka eivät näe itsessä mitään rakastettavaa. Tämän lahjan katseleminen voi avata silmät näkemään kaiken elämän mittaamattoman arvon kaikissa luoduissa, koko luomakunnassa ja erityisesti toisissa ihmisissä, itselle vieraissa ja muukalaisissa.

Sana ei ole vain kaukana menneessä. Kristus on läsnä tässä ja tulevaisuudessa. Jumalan luomistyö jatkuu. Jouluvirressä pyydämme, että aarre ei jäisi vain seimeen ja kapaloihin. Vaan yltäisi sydämiimme asti ja liikuttaisi.

Kiitollisena päättyvästä vuodesta toivotan kaikille lehtemme lukijoille siunattua adventin aikaa ja rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Simo Juntunen

 

 

Tapahtuu
Pe 15.12.
Klo 18
Uusin kirkkain sävelin -kuorokonsertti Oulunkylän vanhassa kirkossa. Lisätietoja
Pe 2.2.–4.2.
Seuraliikepäivät Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja
Pe 2.3.–4.3.2018
Lähde Herättäjä-Yhdistyksen matkalle Tallinnaan ja Taluun. Lisätietoja.
La 10.3.–11.3.2018
Talviveisuut Ylihärmässä. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi