Katso ihmistä-konserttikiertue on matkalla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Katso ihmistä-konserttikiertue on matkalla

Katso ihmistä-konsertti Haapajärven Herättäjäjuhlilla

Kuva Joonas Tikkanen

Katso ihmistä-konsertin esiintyjiä Haarajärven Herättäjäjuhlilla.

Kuva Joonas Tikkanen

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö täytti 40 vuotta vuonna 2013.  Juhlavuotta vietettiin musiikin merkeissä.

Juhlavuoden tunnus Katso ihmistä on Jaakko Löytyn 80-luvulla julkaistun kappaleen nimi. Löytty on tekstittänyt ja äänittänyt kappaleen uudelleen tätä juhlavuotta varten ja se julkaistaan tänä syksynä ilmestyvällä Jaakko Löytyn Toiviotie-albumilla.

H-Y:n ensimmäinen nuorisosihteeri aloitti vuonna 1973, ja sen myötä nuorisotoiminta ja rippikoulutyö Aholansaaressa vakiintui, kehittyäkseen pikkuhiljaa nykyiseen muotoonsa.

Juhlavuosi sisältää neljä painosanaa: armo, toivo, oikeus, ja vastuu. Nämä teemat ovat tuttuja niin Raamatusta, Siionin virsistä, kuin jokapäiväisestä arjestakin.

- Tehtävämme ihmisinä on julistaa armoa, valaa toivoa, taistella oikeudenmukaisuuden puolesta, ja kantaa yhteistä vastuuta. Kulkea silmät auki, huomata ihminen, ja olla valmis toimimaan hyvän puolesta, nykyiset H-Y:n nuorisosihteerit Mika Nuorva ja Antti Rintala avaavat juhlavuoden teemaa.

 

Konsertin musiikki yhdistää eri sukupolvia

Juhlavuosi huipentuu Katso ihmistä – konserttikiertueeseen, joka starttasi matkaan Haapajärven Herättäjäjuhlilta. Kaksi konserttia täyttyi kaiken ikäisistä kuuntelijoista, jotka kiittelivät kotoisaa tunnelmaa ja korkeatasoista musiikia.

Konserttikiertue kokoaa yhteen tunnettuja laulaja-lauluntekijöitä, joiden körttihenkiset gospelkappaleet ovat kaikuneet äänilevyillä ja huulilla jo neljällä vuosikymmenellä.

Herättäjäjuhlakonserttien solisteina olivat Jaakko Löytty, Kari Haapala, Jukka Jyrä, Teppo Nuorva, Jouko Mäki-Lohiluoma ja Pekka Kosonen. Juhlaorkesterissa soittavat Jarkka Rissanen, kitara; Mikko Pellinen, kosketinsoittimet; Mika Nuorva, basso; Antti Rintala, rummut; Topias Tikkanen, pasuuna; Maritta Manner ja Leena Untamala, taustalaulut.

 

Tilkkutäkki, Tourujoen Tarzan ja Kaunis maa

Katso ihmistä - juhlakonsertin välispiikeissä kerrottiin körttiläisyyden ja sen nuorison äänen, körttigospelin, seuranneen herkästi yhteiskunnassa ja kirkossa tapahtuvia asioita.

1980- luvulla huolta aiheuttivat muun muassa kasvanut ydinsodan pelko. Sen ajan lauluissa kuului muun muassa rauhanliike ja kasvavan lähetysinnon myötä ajatus tasa-arvoisemmasta maailmasta.

Seuraavalla vuosikymmenellä koettiin syvä lama, globalisaatiosta tuli tuttu sana ja tiedonvälityksen kehitys mullisti jokaisen elämää. Muutokset olivat tulleet jäädäkseen.

2000-luvulla tietoisuus maapallon sietokyvystä ja hyvinvointimme hinnasta aiheuttivat vastaliikettä, jossa korostui yhteisvastuu ja tasaamisen toive. Maallistuminen ja kirkosta eroaminen vahvistivat kirkossa fundamentalistisia äänensävyjä. Körttiläisyys on etsinyt kolmatta tietä, jossa tarkkailussa on ennemminkin oma sieluntila kuin toisen ihmisen moraali.

- Eläessämme jälleen uutta vuosikymmentä, emme tiedä minne tie vie. Kiitollisina pysähdymme sen hyvän äärelle, jota körttihenkisessä nuoriso- ja musiikkikulttuurissa olemme saaneet vuosikymmenten aikana olla kokemassa, konsertin välispiikissä todettiin.

- Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön tärkeimpänä painosanana olkoon Kaikkivaltiaan ja hyvän Jumalamme armo, sekä arkisena neuvonamme ”Katso ihmistä ja armahda”.

 

Johanna Sointula

 

Tapahtuu
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi