Luottavaisin mielin elämässä eteenpäin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Luottavaisin mielin elämässä eteenpäin

Markus ruokailemassa herättäjäjuhlilla - sateen sattuessa sateessa!

Kuva Marja-Leena Väisänen

Vasta valmistunut kodinhuoltaja Markus Väisänen kotinsa rappusilla.

Kodinhuoltajaksi vasta valmistunut suonenjokelainen Markus Väisänen, 21, muuttaa pian omaan asuntoon ja etsii nyt töitä.

- Helpottunut olo!, Markus kuvaa tunnelmiaan.

Tavoite on saavutettu ja vuosien aherrus on palkittu. Peruskoulun jälkeen Markus lähti Pieksämäelle ja aloitti opinnot Koulutuskeskus Agricolassa. Kaksi vuotta kestäneen valmentavan linjan jälkeen hän suoritti kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon (120 ov) ammatillisessa erityisopetuksessa.

- Kyllä minua aluksi vähän jännitti, koska koulu, kaupunki, opettajat ja oppilaat olivat minulle vieraita. Sain valmentavalta opiskeluajalta kaksi ystävää, joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä, Markus kertoo.

 

Hidas Romeo - Taitava kinkerikahvittaja

Ammatillisiin opintoihin liittyi paljon käytännön harjoittelua ja työssä oppimisjaksoja raportointeineen. Markus teki näyttötutkintoja kahvila- ja ateriapalveluissa, siivoustehtävissä, asiakkaan avustamistehtävissä ja vaatehuoltotehtävissä.

 - Tein perhejuhla- ja pitopalvelun kuuden viikon työssäoppimisjakson Suonenjoen seurakuntakodilla ja järjestin näyttönä ”kinkerikahvituksen”. Pöydän kattaminen ja tarjoileminen oli siinä parasta!

Hän opetteli kaiken muun ohessa myös itsenäiseen elämään tarvittavia taitoja. Mieluisina oppiaineina hän mainitsee Englannin kielen ja vuorovaikutustaidot, sen sijaan kemia ja fysiikka tuntuivat vaikeilta.

- Ne menivät yli ymmärryksen ja minun piti ottaa tukiopetusta isoveljeltäni!

Hygieniapassin suorittaminen oli Markukselle iso juttu ja valinnaisella kurssilla hän osallistui Myrsky-projektiin. - Sain esiintyä Romeo ja Julia –näytelmässä Romeona! Olin mukana myös Kesäyön uni- ja Loppiaisaatto-näytelmissä.

Koulun henkeä Markus kehuu mukavaksi ja opettajia ystävällisiksi. Suurin osa avustajista oli hänen mielestään rempseitä ja humoristisia. Kurssinsa edustajana hän osallistui ”rehtorin aamukahveille”.

- Siellä sai syödä kahvin kera kolmiovoileipiä ja kertoa oman kurssinsa kuulumisia.

Yksi asia häntä kuitenkin harmitti kouluvuosien aikana. Nimittäin eräät työntekijät moittivat jatkuvasti Markusta hitaudesta, vaikka hän yritti parhaansa.

- Ruokalassa oli aina niin pitkät jonot!, Markus huokaisee. – Toteutimme Anneli-avustajan kanssa ”kiihdytysprojektinkin”, että ehtisin ruokailun jälkeen paremmin tunnille. Wilmaan tuli kuitenkin kiitettävästi myöhästymis-merkintöjä!

 

Perhe, musiikki ja kaverit

Markus suunnittelee nyt muuttoa Suonenjoen keskustaan pieneen yksiöön. Siitä käsin olisi hyvä käydä työssäkin.

- Toivon saavani työtä siivous- ja vaatehuollon parissa. Parhaillaan kartoitamme yhdessä kehitysvammaisten avohuollonohjaajan kanssa sopivia osa-aikaisia työkohteita täällä Suonenjoella.

Yksi elämäntukipilareista Markukselle on perhe. Se merkitsee hänelle turvallisuutta, rauhaa ja iloa yhdessäolosta.

- Perheeseeni kuuluvat isoveli Jussi, joka opiskelee Jyväskylässä, äiti Marja-Leena ja enkeli-isi Olli, joka kuoli syöpään kuusi vuotta sitten.

Harrastukset ovat myös tärkeitä. Seitsemän vuotiaana hän aloitti partion sudenpenturyhmässä, jota hänen äitinsä veti. Markus kuuluu Suonenjoen Sirkut ja Sotkat – lippukuntaan, mutta osallistuu myös Järvi-Suomen Partiolaisten sisupartiotoimintaan.

- Olen ollut yhdessä kuopiolaisten ja jyväkyläläisten sisupartiolaisten kanssa piirileireillä, suorittanut partiojohtajakurssin ja erätaitokurssin.

Musiikki on Markukselle myös mieluisa harrastus. Pianonsoittoa hän on opiskellut veljensä esimerkkiä seuraten jo kymmenen vuotta. Hän kuuntelee myös mielellään musiikkia, esimerkiksi Miksu Nuorvan- ja Jaakko Löytyn levyjä sekä Siionin virsiä.

Markus ehtii myös lukea runoja ja lehtiä. – Suosikkejani ovat sanoma- ja paikallislehdet, Hengellistä Kuukauslehti, Yty ja Kotimaa.

Ilman ystäviä ja kavereita elämä olisi tosi yksinäistä, siksi Markus tapaa tutuksi tulleita kavereitaan ja ystäviään partion - ja H-Y:n tapahtumissa. Ja facebookissa voi silloin tällöin ryhtyä juttusille kavereittensa kanssa.

 

Aholansaari – rakas paikka

Aholansaareen Markus tutustui vieraillessaan isoveljensä Jussin riparilla kesällä 2003. - Kysyin silloin vanhemmiltani, että voisinko minäkin käydä siellä oman riparini?

Kesällä 2006 oli Markuksen vuoro olla saaressa riparilla. Leiriä vetivät Tuomo Ruuttunen ja Mika Nuorva. Ripariltaan hän muistaa varsinkin iltaveisuut Paavon pirtissä, konfirmaation leirikirkossa ja kaverit.

- Riparikaverit ja erityisesti Tipu - isonen ovat säilyneet mielessäni. Miksua ja joitakin kavereita olen tavannut silloin tällöin H-Y:n tapahtumissa. Viime keväänä osallistuin Tuomo Ruuttusen vetämälle Israelin matkalle. Sielläkin veisasimme Siionin virsiä!

Riparinsa jälkeen Markus on käynyt usein Aholansaaressa erilaisissa tapahtumissa. - Saari-tapahtumat, opiskelijoiden Ruska-retket, kehitysvammaisten leirit ja proletalkoot, hän luettelee innoissaan.

- Prolena olen mopannut lattioita, pyyhkinyt pöytiä, leiponut pullia Elsin kanssa, pessyt mattoja ja siivonnut saunaakin. Aholansaari on minulle rakas paikka!

Herättäjäjuhlilla Markus on myös tykännyt kulkea. Siellä on hänen mielestään nuorille kivaa ohjelmaa ja leppoisa tunnelma. Haapajärven juhlien ohjelmasta Markus suosittelee muun muassa Katso ihmistä –konserttia.

- Toivon useiden nuorten löytävän Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotoimintaan mukaan. Tapahtumia on paljon eri puolilla Suomea. Miksu, Antti ja Raisa ovat mukavia ja he kelpuuttavat kaikki mukaan. Nuorten tapahtumiin on jokaisen helppo tulla mukaan, Markus vakuuttaa.

 

Johanna Sointula

Tapahtuu
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi