Kari Haapala
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kari Haapala

Kari Haapala

on mukana H-Y:n nuorisotyön juhlakiertueella

Kuka olet?

- Olen Kari Haapala, 53. Asun Kirkkonummella Veikkolan pienessä, voittamattomassa kylässä ja toimin päiväkotiyrittäjänä. Muun ajan käytän musiikin tekemiseen, kalastamiseen ja parisalsaopintoihin.

Miten Mustarastas-yhtyeesi syntyi?

Mustarastas syntyi aikoinaan Tapiolan seurakunnan nuorisotyön tarpeisiin, mutta lensi aika äkkiä pois pesästään.

Mustarastaan kaikilla (9) julkaistuilla levyillä on mukana vähintään yksi Siionin virsi. Miksi?

Kuulin kotiseudullani Nurmossa usein Siionin virsiä ja niiden erikoiset melodiat ja poljento viehättivät minua. Ajattelin heti, että ne istuisivat hienosti Mustarastaan haikeaan ja toiveikkaaseen irlantilaissointiin. Omilla soololevyilläni ei ole ollut mukana Siionin virsiä. Julkaisen muuten pian "Ansa" -nimisen uuden soololevyn, 17 vuoden tauon jälkeen. Siinä on kaikki rakkauslaulut, jotka on vuosien varrella jäänyt tekemättä.

Olet mukana H-Y:n nuorisotyön Katso ihmistä– juhlakiertueella.

Kiertue ja juhlakonsertit tuovat mieleeni sen minulle tärkeän ajanjakson, jolloin suomalainen gospelmusiikki oli tuoretta ja luomisvoimaista. Minulle on tärkeää tehdä vielä kerran yhdessä jotain laulaja- ja lauluntekijä kollegoitteni kanssa.

JS

Tapahtuu
Pe 15.12.
Klo 18
Uusin kirkkain sävelin -kuorokonsertti Oulunkylän vanhassa kirkossa. Lisätietoja
Pe 2.2.–4.2.
Seuraliikepäivät Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja
Pe 2.3.–4.3.2018
Lähde Herättäjä-Yhdistyksen matkalle Tallinnaan ja Taluun. Lisätietoja.
Pe 2.3.–4.3.2018
Seminaari seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta Aholansaaressa Lisätietoja.
La 10.3.–11.3.2018
Talviveisuut Ylihärmässä. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi