4. Malmberg nosteessa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

4. Malmberg nosteessa

Viime kädessä tämä ominaisuus – ilmiömäinen kyky vaikuttaa sanankuulijoihin - nosti Nils Gustav Malmbergin ohi muiden etevien herännäispappien, joiden heidänkin mainitaan osanneen saarnata. Tarkoitan F.O. Durchmania Ylistarossa, C.G. von Esseniä Ylihärmässä ja Antero Ingmania Alahärmässä, kaikki Malmbergin lähimpiä työ- ja aatetovereita sekä uskotuimpia perheystäviä. Malmbergin vierailut Yli- ja Alahärmän sekä Nurmon kappeleissa ja hänen saarnavuoronsa Lapuan kirkossa vetivät säännöllisesti temppelit täyteen väkeä. Samoin ei välttämättä tapahtunut muiden mainittujen saarnatessa. Se teki tietenkin kipeää vallankin, kun Malmbergin mahtiasema tuli näyttävästi esille erilaisissa suurseuroissa ja väenkokouksissa, joissa ihmiset tungeksivat parvena hänen ympärillään mutta jättivät hänen kollegansa rauhaan ja heidän ympärilleen tyhjää tilaa. Valta turmelee, sanotaan ja epäilemättä valta turmeli myös Malmbergia ainakin siinä suhteessa, että hän saattoi sortua loukkaavaan ylimielisyyteen virkaveljiinsä nähden. Niin oli käynyt myös Paavo Ruotsalaisen, hänen erityisesti, sillä hän tokaisi helpolla jopa korkeasti oppineille papeille, eikä vain kaltaisilleen kansanihmisille, jotakin hyvin nöyryyttävää ja nolaavaa ja teki sen ilman, että nämä uskalsivat antaa takaisin edes vähäisellä mitalla, samanveroisesta puhumattakaan. Ainoa mahdollisuus oli vaieta tai lyödä asia leikiksi. Suuren päämiehen vihoihin ei ollut hyvä jäädä. Paavon mahtavuuden aikoina vain yksi mies uskalsi nousta julkisuudessa häntä vastaan ja antaa sanan sanasta. Hän oli Suomen oloja entuudestaan tuntematon ruotsinmaalainen maallikkosaarnaaja Carl Olof Rosenius, joka kuuluissa Histan häissä Espoossa heinäkuun alussa 1843 arvosteli ankarasti Paavo Ruotsalaisen armonkäsitystä, hänen käytöstään ja pappien suurta nöyryyttä hänen, savolaisen karkean talonpojan, edessään. Tuo kiivas yhteenotto antoi pontta F.G. Hedbergin kriittisille ajatuksille ja johti siihen, että Hedberg kolmisen viikkoa myöhemmin virkaanasettajaisissaan Pöytyällä julkisti Roseniuksen ajatuksia myötäilevän oppinsa, joka sittemmin johti hänen erottautumiseensa herännäisliikkeestä.

Tapahtuu
Pe 26.5.–28.5.
Aikuisten kertausripari Aholansaaressa. Lisätietoja.
Pe 26.5.–28.5.
Aholansaaren ystäväpäivät. Lisätietoja.
Pe 7.7.–9.7.
Herättäjäjuhlat Nilsiässä. Lisätietoja.
Ti 22.8.–24.8.
Aholansaaren teologikokous. Lisätietoja.
La 2.9.–9.9.
Ruskaretki Ylläkselle Kuopiosta ja Seinäjoelta. Lisätietoja.
La 23.9.–28.9.
Hengellisen Kuukauslehden lukijamatka Budapestiin ja Wieniin. Lisätietoja.
Pe 20.10.–21.10.
Seurapuhujakoulutusta Kainuun opistolla. Lisätietoja.
Su 29.10.–2.11.
Herännäishenkinen kylpylämatka Viron Haapsaluun. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi