Pääkirjoitus 3/2013
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Pääkirjoitus 3/2013

Päätoimittaja Simo Juntunen

Kuva: Matti Karppinen

 

HYVÄ JA PAHA

Maailmaa on taistelutanner, jossa hyvä ja paha ottavat jatkuvasti mittaa toisistaan. Tällainen maailmankuva sotaisine kielikuvineen tulee usein vastaan mm. virsistämme ja monista Raamatun kertomuksista. Kuvat tulevat vastaan myös todellisuuden kokemuksesta. Taisteluissa uhka- ja viholliskuvat sijoitetaan propagandan tavoin itsemme tai ryhmämme ulkopuolelle - toisiin. Samalla asetutaan itse viivan paremmalle puolelle - hyvän asialle. Hajottavaa taistelua ei käydä vain ihmisten ja kansojen välillä vaan aina myös ihmisen sisimmässä.

Filosofi Maija-Riitta Ollila pohti eräässä talousalan lehden kolumnissa mielenkiintoisesti hyvyyden ja pahuuden välistä taistelua. Hän muisteli kirjoituksessaan nuoruuttaan ja pappia, jolla oli missio vastustaa saatanaa. Pappi kirjoitti ja saarnasi lähes yksinomaan sielunvihollisen kavaluudesta. Nuoria papin puheet olivat ahdistaneet. He tunsivat hänessä toteutuvan vanhan viisauden: kun liian kauan katsoo kuiluun, katsoo kuilu lopulta takaisin. Ollila kertoi oppineensa papista, että on parempi toimia Jumalan puolesta kuin saatanaa vastaan.

Nuoruuden muiston filosofissa oli herättänyt viime vuosina käyty keskustelu väkivallasta, terrorista, rasismista ja vihapuheesta. Hän kirjoitti: ”Kuulostaa juuri oikealta vastustaa rasismia ja vastustaa vihapuhetta, mutta huomiotta jää psyyken tärkeä laki. Ihmisen alitajunta ei ymmärrä kieltomerkkiä lausekkeen edessä. Kun sanomme ei vihapuheelle, tajunnan sisällöksi jää vihapuhe. Kun sanomme ei rasismille, mieleen jää rasismi. Missä on hyvä päämäärä, jota kohti suuntautua?”

Yhteisön tehtävä on Ollilan mukaan vastustaa vihapuhetta ja suitsia rasismia. Yksilön tehtävä on kohdistaa intohimonsa hyvän ajattelemiseen ja sen toteuttamiseen. Kolumnissaan Ollila löysi syvän psykologisen totuuden Nasaretilaisen opetuksista: ”Kun Jeesus kehottaa rukoilemaan vihollistensa puolesta, en olisi varma, että rukoilemisesta koituu verratonta hyötyä kohteelle, mutta rukoilijan mieli muuttuu varmasti. Hän säilyttää ankarissakin kohtaloissa myötämielen, joka varjelee pahimmalta: vihalta ja katkeruudelta”.

Parhaillaan vietettävänä paastonaikana meitä kehotetaan keskittymään olennaiseen. Tätä aikaa kutsutaan myös matkaksi, jolloin rohkaistaan katsomaan ihmistä, itseämme, mutta erityisesti toinen toisiamme. Tuo näkymä riisuu rukouksemme lopulta kahteen sanaan: Armahda meitä.

Tapahtuu
Pe 15.12.
Klo 18
Uusin kirkkain sävelin -kuorokonsertti Oulunkylän vanhassa kirkossa. Lisätietoja
Pe 2.2.–4.2.
Seuraliikepäivät Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja
Pe 2.3.–4.3.2018
Lähde Herättäjä-Yhdistyksen matkalle Tallinnaan ja Taluun. Lisätietoja.
La 10.3.–11.3.2018
Talviveisuut Ylihärmässä. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi