2. Liikkeillä laaja vaikutus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

2. Liikkeillä laaja vaikutus

Herätysliikkeiden levinneisyyttä voidaan tarkastella esimerkiksi siitä näkökulmasta, missä määrin liikkeet ovat maantieteellisesti levinneet ja miten usein ne järjestävät toimintaa seurakunnissa. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että liikkeet ovat levinneet laaja-alaisesti ympäri maan ja järjestävät toimintaa säännöllisesti. Neljä herätysliikettä, vanhoillislestadiolaisuus, evankelisuus, herännäisyys ja Kansanlähetys järjestävät toimintaa yli 60 prosentissa Suomen seurakunnista. Osa toiminnasta on vähintään kerran kuukaudessa tapahtuvaa, osa taas harvemmin.

Kun herätysliikkeet järjestävät toimintaa näinkin laajasti, miten ne sitten tavoittavat ihmiset? Tässä tilassa ja näillä seuduilla tuskin tarvitsee erikseen perustella sitä, miksi herätysliikkeillä on edelleen vaikutusvoimaa. Herätysliikkeet vaikuttavat vahvasti niin tällä alueella kuin muuallakin. Noin joka kymmenes suomalainen kuuluu johonkin herätysliikkeeseen: viisi prosenttia kuuluu kiinteästi johonkin liikkeeseen ja kuusi prosenttia väljästi. Näiden lisäksi joka kymmenes kokee, ettei kuulu mihinkään liikkeeseen, mutta hänen ajattelussaan on vaikutteita herätysliikkeestä.

Jo pelkästään näiden lukujen perusteella voidaan sanoa, että herätysliikkeet ovat suomalaisessa kulttuurissa vahva tekijä: miljoonalla suomalaisella on vähintäänkin ajattelussaan vaikutteita jostain herätysliikkeestä. Puoli miljoonaa suomalaista kuuluu johonkin herätysliikkeeseen. Osa heistä kuuluu yhtä aikaa moneen liikkeeseen. Naiset ovat miehiä sitoutuneempia herätysliikkeisiin, ja vanhemmat ikäluokat ovat nuorempia sitoutuneempia. Yhteen liikkeeseen kuuluminen ei sulje pois muita liikkeitä, vaan sama ihminen voi yhtä aikaa kuulua useaankin eri liikkeeseen.

Vaikka toisaalta herätysliikkeiden vaikutus onkin suuri, samaan hengenvetoon voidaan todeta, että liikkeisiin kiinteästi kuuluvien osuus on suhteellisen pieni, suurimmankin liikkeen kohdalla kiinteästi liikkeeseen kuuluvia on alle 2 prosenttia.

Tapahtuu
Pe 15.12.
Klo 18
Uusin kirkkain sävelin -kuorokonsertti Oulunkylän vanhassa kirkossa. Lisätietoja
Pe 2.2.–4.2.
Seuraliikepäivät Aholansaaressa. Lisätietoja.
Su 18.2.
Klo 10.00
Siionin virsien juhlasunnuntai Kokkolassa. Lisätietoja
Pe 2.3.–4.3.2018
Lähde Herättäjä-Yhdistyksen matkalle Tallinnaan ja Taluun. Lisätietoja.
Pe 2.3.–4.3.2018
Seminaari seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta Aholansaaressa Lisätietoja.
La 10.3.–11.3.2018
Talviveisuut Ylihärmässä. Lisätietoja.
La 14.4.–20.4.2018
Kevätretki Ylläkselle. Lisätietoja.
Aluetoiminta
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Hengellinen Kuukaslehti
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi