Herättäjä-Yhdistys
Herättäjä-Yhdistyksen toiminta-ajatus on Siionin virsillä ja seuroilla tukea ja rohkaista ihmisiä elämään kristittyinä.
Yhdistyksellä oli vuoden 2007 lopussa 5 969 henkilöjäsentä. Yhdistyksen rekisteröity kotipaikka on Lapua. Yhdistys toimii pyhän Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen pohjalla herännäisyyden hengessä.
Herättäjä-Yhdistyksen toiminta-alat ovat aluetyö, nuorisotyö, opiskelijatyö, kansainvälinen työ, lapsi- ja perhetyö, musiikkityö ja kustannustoiminta.
Aluetyö
Seuroja ja tilaisuuksia eri seurakunnissa
Nuorisotyö
Järjestää valtakunnallisia tapahtumia, rippikouluja ja tukee nuorten kotiseuratoimintaa
Opiskelijatyö
Herättäjä-Yhdistys tekee opiskelijatyötä suurimmissa opiskelijakaupungeissa
Kansainvälinen työ
Heränneen kansan lähetysrahastoon kerätyt varat toimitetaan kohteisiin Suomen Lähetysseuran kautta. Heimotyö tukee veljeskirkkojen työtä suomensukuisten kansojen keskuudessa.
Lapsi- ja perhetyö
Seurat ovat aina kuuluneet koko perheelle. Lisäksi yhdistys pyrkii tukemaan perheiden kristillistä kasvatusta järjestämällä lastenleirejä, perheseuroja ja muuta erityisesti perheille suunnattua toimintaa.
Musiikkityö
Siionin virret, kuorot, äänitteiden kustantaminen ja veisuuperinteen vahvistaminen ovat Herättäjän musiikkityössä keskeisintä.
Kustannustoiminta
Hengellinen Kuukauslehti ilmestyy 11 kertaa vuodessa.
Nuorille tarkoitettu lehti Nuori Yty ilmestyy nuorten toimittamana seitsemän kertaa vuodessa.
Kristillistä kirjallisuutta Herättäjä-Yhdistys on kustantanut vuodesta 1892. Muita kustannettavia tuotteita ovat mm. äänitteet.