Kiitos herättäjäjuhlista
Kesän 2007 herättäjäjuhlat järjestettiin Lahden tunnetun ja historiallisen urheilukeskuksen alueella. Lahti isännöi herättäjäjuhlia edellisen kerran vuonna 1953. Nyt Juhlakansaa oli kutsuttu kokoon kaikkialta Suomesta ja maailmalta juhlatunnuksen ”armo kannattaa” rohkaisevalla ja puhuttelevalla viestillä.
Lahden herättäjäjuhlien onnistuneitten järjestelyjen jälkeen jatkamme matkaa kiitollisella mielellä eteenpäin. Kiitämme juhlien lukuisissa eri tehtävissä toimineita kaikkia talkoolaisia vapaaehtoisen työpanoksenne, aikanne ja osaamisenne antamisesta juhlien valmisteluun ja juhlakansan palvelemiseen. Kiitämme Lahden seurakuntia, sen hallintoa ja työntekijöitä erinomaisesta yhteistyöstä yhteisen juhlamme toteuttamiseksi. Lahden kaupungin tuesta juhlien toteuttamiseksi tahdomme välittää lämpimät kiitokset. Tiedotusvälineiden ammattimaisesti välittämä juhlien tunnelma on palvellut erityisesti niitä, jotka eivät voineet itse juhlille osallistua. Tästä työstä kiitämme.
Juhlakansan esirukoukset ja tuki Herättäjä-Yhdistyksen työlle kotimaassa, alueilla, nuorten ja opiskelijoiden parissa, lähetystyössä ja heimotyössä on ollut rohkaisevaa ja puhuttelevaa. Kaikesta tuestanne ja muistamistanne kiitollisina suuntaamme kulkumme nyt kohti arkea ja seuraavia herättäjäjuhlia. Espoon herättäjäjuhlat heinäkuussa 2008 kutsuvat meitä Siionin virren rukouspyynnöin: ”Hoida, neuvo, tietä näytä.”
Herättäjä-Yhdistyksen puolesta
Ilkka Mattila
Herättäjä-Yhdistyksen
puheenjohtaja |
Simo Juntunen
Herättäjä-Yhdistyksen
toiminnanjohtaja |
(Julkaistu 13.7.2007)