Tietoa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnasta


Seurojen järjestäminen eli seuratoiminta on herännäisyyden ydintä. Herättäjä-Yhdistyksen (H-Y) perustehtävänä on Siionin virsillä ja seuroilla rohkaista ja tukea ihmisiä elämään kristittyinä. Seurojen pohjalta nousee halu tukea lähetys- ja heimotyötä, toteuttaa talkoohengessä paikallisosastotoimintaa ja järjestää yhteistyössä herättäjäjuhlia. Yhdistyksen aluesihteerit eri puolilla maata osallistuvat paikallisosastojen (143) seuratoimintaan ja organisoivat ja toteuttavat yhdessä aluetoimikuntien ja alueyhteyshenkilöiden kanssa alueellisia ja valtakunnallisia tapahtumia.

Seuratoiminnan ja herättäjäjuhlien lisäksi yhdistyksellä on eri työmuotoja. Nuorisotyön tavoitteena on luoda toiminnallisia edellytyksiä nuorten omaan toimintaan. Työn sisällöllisenä tavoitteena on kristillisen rakkauden herättämä vastuu lähimmäisistä ja ympäristöstä. Nuorisosihteerien organisoimaan työhön kuuluu olennaisena osana rippikoulu ja isoskoulutus. H-Y:n leirit pidetään kesäisin ”Ukko-Paavon” kotisaaressa, Nilsiässä Aholansaaressa. Nuoret kantavat vastuuta niin seurojen, alueellisten tapahtumien ja talkoiden järjestämisestä kuin Nuori Yty –lehden toimittamisesta.

Opiskelijatyö perustuu myös pitkälti talkoisiin ja opiskelijoiden järjestämiin seuroihin. Olennainen osa toimintaa ovat myös ylioppilaskodit, jotka sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa ja uusimpana Joensuussa. Kotien isäntänä ja työn organisaattorina toimii opiskelijasihteeri.

Kansainvälinen työ koostuu lähetys- ja heimotyöstä ja on ollut olennainen osa yhdistyksen toimintaa ja identiteettiä alusta lähtien. Herättäjä-Yhdistyksen merkittävimpiä yhteistyökumppaneita ovat Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu.

Musiikkityö läpäisee kaiken yhdistyksen toiminnan Siionin virsien myötä. Seuraliikkeen parissa tehtävää työtä tukee musiikkitoimikunta, joka suunnittelee yhdistyksen äänitekustannustoimintaa eli Siionin virsien, äänitteiden ja nuottien julkaisemista. Merkittävä osa musiikkityötä on kuoro- ja orkesteritoiminta, kuten H-Y:n valtakunnallinen kuoro, Herännäisnuorten kuoro (Helsinki), eri nuorten kuorot ja paikalliset virsikuorot.

H-Y harjoittaa ”aatteellista julkaisu- ja kustannustoimintaa”. Seuraliikkeen pää-äänenkannattaja, Hengellinen Kuukauslehti, ilmestyy 12-numeroisena. Lisäksi vuosittain julkaistaan muutamia kirjoja, Talvikynttilät-joululehti ja joulukortteja.

Yhdistyksen palveluksessa työskentelee 18 henkilöä, edellä mainittujen työalojen lisäksi mm. taloushallinnossa, markkinoinnissa ja tiedotuksessa. H-Y:n toimitalo sijaitsee Lapualla. Yhdistyksen vuosikokous valitsee 12-jäsenisen päätoimikunnan, joka toimii yhdistyksen hallituksena. Yhdistyksen korkein päättävä elin on vuosikokous. Herättäjä-Yhdistykseen kuuluu n 6000 jäsentä.
 

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi