Tammikuu 2012

Paratiisin parkkipaikka

Tiskirätin rukous kohoaa toistuvassa iltarutiinissa, toistuvassa yrityksessä hallita elämää.

Kirjoittaja kokee, että rituaali on muutakin kuin siisteyden vaalimista. Se on äidin huokaus, rukous.

Taivaan Isälle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Hän on läsnä tiskivuoren, pyykkivuoren, toisiaan ajavien villakoirien, kasautuvien kiireiden ja riittämättömyyden kaaoksessa.

Pesuaineen tuoksu, harjan liike ja vesi puhdistaa ja saarnaa; ”Suo anteeks kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, pyhitä Hengelläs.” Virsi 552.

Astiat voimme pestä ja itsemmekin, mutta sisintämme emme voi puhdistaa.

Uuden seuravuoden alussa saamme jäädä taivaallisen tiskaajan puhdistettavaksi. Aloittaa armon varassa, sillä oma kuvani on himmeä puhtaankin teräspöydän heijastamana.

Entinen on mennyt. Huomisesta emme tiedä. Tänään hoitaa Herra.

Kokoonnumme ”paratiisin parkkipaikalle” seuroihin, sovituksen sanoman lähteelle, niin kuin Herättäjäyhdistyksen toimesta on 100 vuotta kokoonnuttu. Tiistaina 17.1. alkaen kaikki elämää hallitsemattomat, himmeätkin Jumalan kuvat saavat tulla.

Kokoonnumme veisaamaan voimaa arjen palveluspaikoille, siunausta koteihimme ja rakkaalle Isänmaallemme , Kristuksen kuvan kirkkaudeksi.

”Myös minulle on armosi suuri
sinua, Herra, kiitän siitä juuri.
Loit minut kuvaksesi Herrani,
vahvista kaikkeen hyvään lastasi”

Ystävyydellä Lea Saarinen 7.1.2012