Lapset ja varhaisnuoret

 

Seurat ovat aina kuuluneet koko perheelle. Varsinkin kodeissa järjestettävät seurat kokoavat luontevasti kaiken ikäisiä ihmisiä. Herättäjäjuhlat ovat perheiden juhlat.

Yhdistys pyrkii tukemaan perheiden kristillistä kasvatusta myös järjestämällä lastenleirejä yhteistyössä Aholansaaren ja Wanhan Karhunmäen kanssa. Eri puolella on paikallisin voimin järjestetty myös ”perheen päiviä”, herännäishenkisiä tapahtumia joihin kutsutaan lapsiperheitä.
Siellä täällä järjestetään myös perheseuroja, joissa lapset otetaan erityisesti huomioon.

Seuraa oman alueesi seurakalenteria. Jos haluat järjestää perheseurat, ota yhteyttä aluesihteeriin!

Joitakin esimerkkejä toiminnasta:

Lasten ja varhaisnuorten telttaleiri "Telttis" Aholansaaressa
Perinteikäs telttaleiri kokoaa kesä-heinäkuussa kymmeniä noin 7-14 -vuotiaita monipuolisen yhteisolon pariin Aholansaareen. Katso Telttiksen kotisivut!

Wanhan Karhunmäen lastenleiri
Heinäkuussa. Mukana voi olla koko leirin, tai vain yhden yön. Tiedustelut Wanha Karhunmäki, p. (06) 437 7757.

Perheleiri
Aholansaaressa lokakuussa. Lisätiedot Aholansaaresta.

Muita tapahtumia
Perhevaellukset ja perheen päivät. Seuraa alueesi ilmoittelua.

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi