|
|
Pastori
Pastori on virallisesti sellaisen pappisviran haltijan titteli, joka ei ole saanut rovastin arvonimeä.
Kirkkoherroista ei yleensä myöskään käytetä pastori-nimitystä, mutta pastori- tai rovasti-nimitys palautuu käyttöön kirkkoherran virasta luovuttaessa.
Pappisviran haltija on seurakunnan paimenen tehtävään koulutettu, kutsuttu ja vihitty henkilö. Kaikki pastorit eivät toimi kirkon työntekijöinä, vaan saattavat olla hengellisten järjestöjen palveluksessa tai toimia muissa kuin pastoraalisissa työtehtävissä. Silti heillä on pappisvirkaan kuuluvat oikeudet saarnata ja suorittaa kirkollisia toimituksia.
|
Tekstin koko:
oletuskoko
To 17.5. Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5. Klo 18 Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5. Klo 18 Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
 (Valitse alue kartalta)
|