Diakoni

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodon mukaan seurakunnassa tulee olla diakonian virka (diakoni tai diakonissa). Kelpoisuutena olevan tutkinnon päättää piispainkokous.


Virka voi olla seurakuntien yhteinen. Diakonin valitsee kirkkoneuvosto, seurakuntayhtymässä seurakunnan seurakuntaneuvosto.

Piispa vihkii diakonit virkaansa. Nykyistä diakonin virkaa pidetään yleisesti maallikkovirkana, sillä siihen ei kuulu maallikoista eroavia kirkollisia oikeuksia. Diakonian vihkimykseen ei edellytetä seurakunnallista kutsumusta, joten vihkimykseen riittää pelkkä tutkintokelpoisuuden saavuttaminen.

Ennen vihkimystä opiskelijan tulee käydä ordinaatiokoulutus, joka on tutkinnosta erikseen olevaa hiippakunnan koulutusta. Useat piispat vaativat kutsumuksen ennen vihkimystä, joten kaikki diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat eivät saa suoraan vihkimystä ennen viran vastaanottamista.

Viran liturgista luonnetta on vahvistettu. Diakonin viran liturgisena tunnuksena on ryhdytty käyttämään vasemmalle olkapäälle asetettua stolaa. Diakonit käyttävät perinteisesti valkokauluksellista virkapaitaa, joka on väriltään vihreä.

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
Pe 24.5.–26.5.
Nilsiä. Aholansaaren ystävien kevätpäivät 24.-26.5.2013 Lisätietoja
Ti 28.5.
Klo 18.00
Turku. Opiston kevätseurat.
La 8.6.
Klo 15
Helsinki. Konsertti Paavalinkirkossa, Sammatintie 5. Mieskuoro Veisuuveljet, Johanna Korhonen ja Samuli Korkalainen sekä Aholansaari Sinfonietta, joht. Jyri Nissilä. Vapaa pääsy, kolehti. Konsertin jälkeen klo 16 seurat, joissa puhuvat Matleena Ikola, Simo Juntunen, Matti Nuorala ja Sara Pykäläinen. Tapahtumat ovat osa Valtakunnallisia Lähetysjuhlia.
Pe 20.9.–22.9.
Paluutietä etsimässä - Körttifoorumi 2013 Aholansaaressa. Lisätietoja
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi