Juhani aho, kaappikörtti?

Sen kansakoulun pakkolukemistoon kuuluneen Rautatien kirjoittaja. Pappilan poika, sanoja sattuvasti käyttäneen ukko-Brofeldtin perillinen. Hienojen lastujen veistelijä. Taitelijapersoona, joka eli merkillistä perhe-elämää. Kuului Hesarin edeltäjän Päivälehden perustajiin. Kuvasi nuoren tytön ja aikuisen naisen tunne-elämää hämmästyttävällä tavalla romaaneissa Papin tytär ja Papin rouva. Aki Kaurismäkikin teki elokuvan mestarillisesta Juhasta.

150 vuotta sitten syntyneestä kansalliskirjailija Juhani Ahosta irtoaa monenlaisia mielikuvia. Myös näitä:

Vielä 1950-luvulla herännäishenkisissä kansanopistoissa, ainakin Portaanpäässä, lähes ainoa esitelty romaani oli Juhani Ahon Kevät ja takatalvi (1906). Se kuului opiskelijoiden lukemistoon. Vanhat körtithän eivät romaanitaiteesta perustaneet, mutta tämä teos teki poikkeuksen. Varmaankin siksi, että kirjassa oikeastaan kaikki muu kokee tappion, paitsi herännäisyys. Liiallinen intoilu suomalaisuuden asialla ja päähenkilöiden yksityiselämä joutuvat häpeään, mutta seuroihinsa kokoontuvat tummat joukot vetävät hiljalleen levottomat hortoilijat turvalliseen syliinsä.

Kevät ja takatalvi ilmestyi Juhani Ahon ollessa 45-vuotias tunnustettu kirjailija. Teoksen taustatyön hän kuitenkin aloitti jo parikymppisenä. Vuonna 1885 Aho esitti Kuopion Isänmaalliselle Seuralle, että se ryhtyisi keräämään muistitietoa Paavo Ruotsalaisesta. Hän keräsi aineistoa myös itse ja kävi haastattelemassa Ukko-Paavon leskeä Aholansaaressa.

Keruutyön tuloksia Aho julkaisi lastukokoelmana Heränneet (1894). Mitään siihen verrattavaakaan kaunokirjallista tuotetta ei suomen kielellä liene kirjoitettu hengellisen heräämisen teemasta. Sekä kovasydämisen papin, aran ja köyhän vaimon että järkiuskoisen ylioppilaan elämänvaiheet tulevat käännekohtaansa. He tulevat tietoisiksi itsestään Jumalan kasvojen edessä: Miten pieniä he ovat ja miten suuri on Jumala. Miten syntisiä he ovat ja miten pyhä on Jumala.

Varsinkin nuorena ylioppilaana Juhani Aho otti reipasta etäisyyttä kotitaustaansa; varmaankin ahtaana ja jäykkänä pitämäänsä herännäispappilan elämään. Kirjailijaa pidettiin kirkosta varsin vieraantuneena ja uskosta ulkopuolisena.

Minun on kuitenkin mahdotonta uskoa, että kukaan pystyisi kirjoittamaan Kevään ja takatalven kaltaista romaania tuntematta omakohtaisesti sen vaikeinta ja intiimeintä aihetta: hengellistä heräämistä, Jumala-yhteyden avautumista, synnintuntoa ja armon auringon paistetta. En voi mitään ajatukselle, että romaanin päähenkilö Antero on kirjailijalle erittäin tuttu ja läheinen henkilö – hän itse?

Juhani Aho ystävystyi herännäisyyden historiankirjoittajan Mauno Rosendalin kanssa. Hänelle Aho kirjoitti vuonna 1901: ”Ehkäpä vielä kerran toteutuisi, että se on herännäisyys, joka pelastaa Suomen kansan.”

Minna Kettunen