Siirtolaisten maailmassa

MAAILMANLAAJAN muuttoliikkeen vuolas virta kuljettaa ihmisiä kauas synnyinseuduiltaan. Tuon virran voimaan havahtuivat myös 1900 luvun alussa Herättäjä-Yhdistyksen perustajat. Kymmenettuhannet suomalaiset olivat muuttaneet suuren muuttoaallon mukana paremman elämän ja toimeentulon toivossa kauas toisille mantereille. Muuttajiin tai sitä suunnitteleviin kohdistui aluksi voimakasta arvostelua ja leimaamista ”raukoiksi”. Mutta vastustus vaihtui tosiasioiden tunnustamiseen. Laatiessaan vuonna 1912 perustetulle yhdistykselle viiden kohdan toimintaohjelmaa, yhdeksi kohdaksi perustajat asettivat siirtolaishuollon tekemisen, eli yhteyksien vaalimisen muihin maihin siirtolaisiksi muuttaneisiin ja heimokansoihin.

YHTEYKSIEN vaalimisen merkeissä vierailin Kanadan suomalaisissa seurakunnissa Torontossa, Vancouverissa, Sudburyssä ja Thunder Bayssä kuukausi sitten. Nykyiset ”Suomi-yhteisöt” syntyivät pääosin sotien jälkeisen ajan toisen suuren muuttoaallon jälkeen 1950 ja 1960 luvuilla. Suuri osa muuttaneista sai raskaita töitä kaivoksista, rakennuksilta ja metsistä. Voimia ja tahtoa siirtolaisilla riitti myös hengellisen elämän vaalimiseen. He rakensivat talkoilla omia kirkkoja ja yhteisvoimin on palkattu syntyneisiin seurakuntiin suomalaiset papit. Suomenkieliset seurat ja jumalanpalvelukset ovat kuuluneet luontevana ja merkittävänä osana näiden yhteisöjen elämään. Kaikesta näki, että vanhat siirtolaiset arvostavat korkealle suomalaisia juuriaan ja vaalivat niitä hartaudella. Myös heidän jälkeläisensä tuntevat ylpeyttä juuristaan, vaikka ovatkin integroituneet muuhun yhteiskuntaan ja etääntyneet vanhoista yhteisöistä.

SIIRTOLAISUUS ei ole tarjonnut monillekaan helppoa elämää, vaikka työtä ja toimeentuloa onkin saatu. Mukana on kannettu monenlaista vaivaa ja polttavaa koti-ikävää. Tänään muuttovirran ehdyttyä yhteisöt pienevät ja ikääntymisen vaivat painavat monia. Kanadassa siirtolaisten yhteisvoimin nousseet Suomi-kodit tarjoavat monelle siirtolaisvanhukselle arvokasta hoivaa ja palveluasumista elämän ehtoolla. Tämä yhteisöllinen huolehtiminen loppuun asti oli matkalla erityisen puhuttelevaa antia.

VIRTA vie ja virta tuo. Meillä täällä maahanmuuton linja ja suhtautuminen siirtolaisiin on toisenlainen kuin suuren meren takana. Tänne muuttavia siirtolaisia ja pakolaisia halutaan opettaa maan tavoilla ja jopa estää vieraiden yhteisöjen syntyä. Mutta jokaisella on juurensa ja ikävänsä, myös tänne muuttavilla muukalaisilla. Olisiko nyt meidän aika paremmin tunnustaa tämä tosiasia näissä väliin vuolaiden muuttovirtojen pyörteissä?

Simo Juntunen